Olen viime päivinä tutkaillut vähän kansanperinnettä metsänneidosta, ja törmäsin erääseen teoriaan metsänneidon ja myyttien selittämisen yhteydestä. 🙂

Metsänneito eli metsänneitsythän on länsisuomalaisissa kertomuksissa esiintyvä myyttinen hahmo. Metsänneito on uskomattoman kaunis, hyvinpukeutunut nainen, joka ilmestyi metsässä liikkuville tai yöpyville miehille. Metsänneito saattoi ilmestyä iltanuotiolle tai kävellä metsässä vastaan. Äkillinen juonenkäänne tarinassa on se, että edestäpäin ihastuttava neito paljastuikin aina selkäpuolelta ontoksi, läpinäkyväksi tai pelkäksi puupökkelöksi.

Skandinaavit kutsuivat tätä salaperäistä metsän neitoa nimellä Huldra tai skogsfru, metsän rouva. Huldra-sanan etymologia viittaa johonkin piilotettuun tai kätkettyyn. Skandinaavien tarinoissa neidolla on lisänä myös lehmän- tai ketunhäntä. Suomalaisen vastineensa tavoin myös Huldra houkutteli miehiä metsänpeittoon ja saattoi pahimmillaan viedä heiltä järjen. Toisaalta se myös auttoi ystävällisiä ihmisiä. Mielestäni skandinaavien tarinoissa kotoisan Mielikin eli metsän rouvan ja itse metsänneidon roolit ovat ehkä menneet hieman limittäin.

Mitä tekemistä metsänneidolla on sitten myyttien ymmärtämisen kanssa? Noh, alla on yksi esimerkki metsänneidosta kerrotusta tarinasta. Myyttien ymmärtämiseen päästään, kun tarinaa analysoidaan hieman.

Metsänneito

Pohjois-Ruotsin metsurit, ehkä metsäsuomalaisetkin, kertoivat iltanuotioilla tarinaa metsänneidosta. Metsurin työ oli entisaikaan yksinäistä. Talvisaikaan metsurit tekivät koko päivän yksin töitä syvällä metsän siimeksessä. He kaatoivat puita ja karsivat niitä. Joivat välillä kahvia jaksaakseen. Joskus metsänneito ilmestyi. Hän oli niin kaunis ja lumoava, että metsuri pudotti heti kirveensä hankeen, ja lähti seuraamaan hymyilevää neitoa syvemmälle metsään. Jonkin matkaa seurattuaan mies yritti ottaa neidon kiinni. Tämä käänsi kuitenkin hänelle selkänsä. Selkäpuoli oli ontto tai pelkkä laho puupökkelö. Neito oli sulautunut metsäiseen maisemaan. Järkyttynyt mies huomasi vaeltaneensa liian syvälle metsään, ehkä hän joutui metsänpeittoonkin. Metsuri lähti kahlaamaan hangessa löytääkseen metsurien tuvan. Hän oli kuitenkin täydellisen eksyksissä. Yö tuli, pakkanen kiristyi, ja mies ei jaksanut enää kävellä. Lopulta hän nukahti hankeen ja paleltui kuoliaaksi.

Miten tämä tarina pohjoisten metsien seireenistä tulisi sitten ymmärtää? Onko se kommentaari naisen ja miehen sukupuolirooleista? Varoittava kertomus fantasiamaailmaan hukkuvasta mielestä? Metsänhengettären kostotarina puita kaatavalle kirvesmurhaajalle? Ehkä, mutta nämä eivät kuitenkaan ole erityisen syvällisiä selityksiä. Psykologi James Hillman on esittänyt, että keskeistä metsänneidon tarinassa on neidon ontto tai läpinäkyvä selkä. Hillmanin mielestä kyseessä onkin eräänlainen metamyytti, siis myytti siitä millaisia myytit ovat luonteeltaan.

Kuten tiedämme, jokaisen tarinan selityksenä on aina jokin toinen tarina. Jos esimerkiksi vain tieteelliset selitykset hyväksyvä ihminen haluaa selittää itselleen muinaisuskon kertomuksen maailman synnystä, niin silloin hän kääntää myyttisen tarinan tieteelliseksi tarinaksi. ”Tässä kohtaa tämä juttu X vastaa tieteen tarinassa sitä juttua Y” ”Väinämöisen liike on gravitonihiukkasteen liikettä, haa, olen tulkinnut myytin!”. Kertomus tulee tulkattua toiseksi kertomukseksi. Hillman kuitenkin esittää, että myytti on kuitenkin luonteeltaan erikoislaatuinen kertomus, jota ei voi palauttaa mihinkään muuhun kertomukseen. Myytti voidaan ymmärtää vain myyttisellä ajattelulla.

Myyttien tarkoitus on yhdistää ihminen näkymättömään maailmaan, toimia välittäjinä ihmisten ja jumallisuuden välillä. Tämän takia emme siis voi nähdä myyttien taakse, koska niiden takana on näkymätön maailma, josta myytit ovat vain meille näyttäytyvä kuva. Näemme vaan sen, mitä myytit itsestään meille näyttävät. Tai mitä metsänneito näyttää. Tarkoittihan huldra juuri nimenomaan näkymätöntä. Myytti ei selitä itseään, se hymyilee meille viettelevästi kuin metsänneito. Voimme seurata sitä myytin omilla ehdoilla syvemmille tasoille, mutta kun yritämme nähdä myytin taakse, niin se kääntääkin meille selkänsä ja katoaa näkymättömään. Myytin takana on vain se, mitä ihminen ei voi koskaan nähdä.

Samankaltaisia artikkeleita