Koivu on yksi sukukansojamme maailmanpuu ja kaikille suomalaisille tuttu puu. Mutta millainen omakuva koivusta piirtyy mytologian valossa?

Ensin on syytä ymmärtää ero koivun mytologisen olemuksen ja yksittäisen kasvitieteellisen koivun välillä. Koivun olemus, kutsui sitä sitten olemukseksi, ytimeksi, sieluksi tai emuuksi, on Näkymättömän todellisuuden asukki. Näin se on vapaa luonnonlaeista ja ajasta. Toisinaan olemus astuu aikaan ja paikkaan, ja saa muodon kirjaimellisesti ja kasvitieteellisesti ymmärrettävänä koivuna. Ymmärtääksemme koivun koko olemusta, meidän on tutkittavia esi-isiemme myyttisiä käsityksiä. Myytin tehtävä on nimittäin piirtää Näkymättömässä lymyävä olemus visuaaliseksi kuvaksi, samaan tapaan kuin kielen tehtävä on saattaa mielessä lymyävä tuntemus puhutuksi lauseeksi.

Koivu on tärkeä puu itämerensuomalaisille ja slaaveille. Mordvalaisille on se on ikivanha maailmanpuu, joka sitoo maailmat toisiinsa. Koivu yhdistää elämän ja kuoleman syvyydet, ylimaailmallisen ja maailmallisen. Sen juuret ovat vainajalassa, latvus jumalten tyyssijoilla. Latvuksen yllä avautuu kaunis kirjokansi ja taivaankappaleet kulkevat kiertoratojaan oksien läpi. Koivun tuohinen runko on meidän maailmamme. Juurakossa pulppuaa terveyttä ja voimaa antava lähde, jonka onni virtaa mahlana rungon läpi.

Koivu

Jokainen elävä koivu toteuttaa rooliaan maailmanpuun symbolina, toiset koreammin ja toiset vaatimattomammin. Jokaisessa koivussa on siis maailmanpuun väki, kuten mordvalaiset tietävät sanoa. Kaikki koivuun liittyvä saa osansa sen voimasta. Rungon tuohi, koivussa virtaava mahla, oksista tehty vihta, lehdistä keitetty tee; kaikki terveyttä ja voimaa antavia.

Koivun venäjänkielinen nimi on tarkoittanut suojelua. Jumalat antoivat koivun ihmisen suojaksi. Sama uskomus tunnetaan myös Suomesta. Koivu edustaa hyvyyttä, puhtautta ja valkeutta. Puuna se on selvästi naisellinen, maailmanpuuna äidillinen. Koivu on myös kevään symboli. Muinoin ihmiset kantoivat keväisin koivunoksia koteihin onnea ja hyvää väkeä tuomaan.