Neljäs ja viimeinen osa Unto Salo -referaatista. Tässä osassa tehdään yhteenveto. Aikaisemmat osat: ensimmäinen, toinen, kolmas.

Artikkelinsa loppupuolella Salo käy yksityiskohtaisesti läpi vasarakirveskulttuuria ja sen tuloa Suomeen arkeologisten todisteiden pohjalta. Lisäksi hän käsittelee Ukkoon liittyvää etymologiaa. Tyydyn tässä osassa kuitenkin vain referoimaan hänet Ilmarista ja Ukkoa koskevan artikkelinsa loppupäätelmät. Jos alla olevissa historiatiedoissa on virheitä, niin kyse on luultavasti allekirjoittaneen virheestä, ei Salon sekoilusta.

Päätelmiä

– Kivikaudella metsästäjä-keräilijät uskoivat, että Suomenniemen taivaita hallitsi ukkoslintu, todennäköisesti kotka. Kansanrunous sisältää epämääräisiä jäänteitä ukkoslinnusta. Myöhemmin ukkoslintu väistyi antropomorfisen taivaanjumalan tieltä. Ukkoslintua kuvaavaa arkeologista esineistöä ei ole löytynyt – sitä siis pelättiin, mutta ei palvottu.

– Ajatus välkehtivien salamien ja käärmeiden välisestä symbolisesta yhteydestä palautuu kivikaudelle.

– Indoeurooppalainen käsitys taivaanjumalasta saapui nykyisen Suomen ja Viron seudulle vasakirveskansan mukana noin 3200–3500 eaa. Tämän jumalan nimeä ei tiedetä. Salon mukaan myöhäinen kampakeraaminen kulttuuri näyttää hylänneen tämän jumalan ja siirtyneen takaisin ukkoslinnun lapsiksi.

– Taivaanjumala tekee paluun uusien tulijoiden mukana vasakirveskulttuurin lopulla tai kulttuurin jo kadottua kolmannella vuosituhannella eaa. Ukkosenjumala hallitsee taivaita kivikirveineen kaksi vuosituhatta: Kiukaisten kulttuurin synnystä rautakauden alkuun.

– Antropomorfisen ukkosenjumalan tulo muokkasivat merkittävästi kulttuuria ja uskontoa. Tämä muutos heijastui myös kielessä. Ukkosenjumalaan liittyviä sanoja ovat muun muassa taivas, sammas (pylväs), sampo (maailmanpylväs), vasara ja jumala. Taivas oli taivaanjumalan asuinpaikka, vasara hänen aseensa. Jumala oli taivaanjumalan lisänimi.

– Vaikka taivaanjumala oli uusi tulokas, hänellä ei ollut uutta nimeä. Arvonimet Ukko ja Ukkonen toimivat kiertoilmauksina ukkosenjumalan alkuperäiselle nimelle, joka tulen synty myytin perusteella on ollut Ilmari. Salo arvelee, että jumalan nimen varhaisin muoto on ollut mahdollisesti ”Ilmamo”, josta kehittyi sitten ”Ilmamoinen”.

– Ilmamoinen, taivaiden jumala, iski salamalla alkumeren pimeällä ulapalla ensimmäisen tulen. Väinämöinen oli mukana tulen synnyssä, mutta hän ei voinut olla tulen synnyttäjä, sillä Väinämöisen elementti on vesi. Väinämöinen ja Ilmarinen ovat Kalevan poikia. He esiintyvät yhdessä monissa myyteissä.

– Taivaiden jumalana Ilmamo hallitsi ilman elementtejä: pilviä, ukkosta, salamoita, tuulta, myrskyä, tyyntä, sadetta ja lunta. Hän oli myös luoja, joka takoi taivaankannen sekä kosmosta kannattelevan maailmanpylvään. Lisäksi Ilmamo asetti tähdet paikoilleen ja hallitsi tulta. Tulen ja sateen jumalana hän oli kaskiviljelijöiden jumala. Tuulen jumalana hän auttoi merenkävijöitä ja kalastajia. Tulen ja tuulen salaisuuksien hallitsijana Ilmari oli seppien jumala. Hän oli mahdollisesti myös isällinen jumala, jolta pyydettiin apua monissa asioissa. Tai sitten isällisyydessä on kyse kristinuskon vaikutuksesta.

– Eri aikoina ja eri paikoissa korostettiin taivaan jumalan eri elementtejä. Syntyi ajatus kahdesta jumalasta – Ukosta ja Ilmarista. Tieto jumalten yhteisestä alkuperästä säilyi kuitenkin tulen syntytarinassa. Länsi-Suomessa Ilmamoisesta on käytetty kiertoilmausta ”Äijä”, jonka sana Ukko on sittemmin korvannut.

– On mahdollista, että Ilmamoisen rooli tuulten hallitsijana korostui pronssikaudella länsirannikolla, koska muinaissuomalaiset ja muinaisgermaaniset merimiehet ja kalastajat tarvitsivat apua tuulten hallintaan.

– Raudan keksimisen seurauksena Ilmamoisesta tuli raudan jumala, ”Ilmari”. Muistot Ukon kivikirveestä sekoittuivat kertomuksiksi maasta löydetyistä Ukon vaajoista.

– Myöhäisroomalaisella rautakaudella ellipsin muotoiset tulukset levisivät Baltiaan alueelle ja Suomeen. Muotonsa takia tulukset edustavat hieros gamos -symboliikkaa, joka kertoi tarinan ukkosenjumalan ja hänen naisensa, veden jumalattaren, pyhästä avioliitosta.

– Yhdessä tulen syntyrunon versiossa ukkosenjumala ampuu tulen jousella. Salo yhdistää tämän uskomuksen rautakautisiin jousenmuotoisiin tuluksiin.

– Jotkut skandinaavien Toriin liitetyt myytit on mahdollisesti yhdistetty Ukkoon rautakaudella, mutta viimeistään varhaiskeskiajalla, kun ruotsalaisia muutti Suomen rannikoille.

– Ukon kunnioitus oli historiallisellakin ajalla niin vahvaa, että lähetyssaarnaajat eivät uskaltaneet demonisoida häntä. Toisin kävi balttien ukkosenjumalan nimelle: Perkunasista tuli Perkule, Perkele.

Samankaltaisia artikkeleita