Kovissa tuskissa, kivuissa ja vaivoissa

Itkijä Vienasta
Kivutar hyvä emäntä,
Vammatar valio vaimo,
Ota sulka suusta Luojan,
Siipi vyöltä Väinämöisen,
Pyyhi pois pyhät kipunat,
Pyhät vammat vaivuttele;
Pane kivut kintahasen,
Vammat suuret vanttuhusi,
Kinnas tuonne kiepottele
Kipuvuoren kukkulalle!

Kivi on suuri kukkulalla,
Kivi suuri, paasi paksu,
Katkaise kivi kaheksi,
Paasi kolmeksi palaksi,
Piställä kivehen kinnas,
Vanttu paaen palliohon,
Kivi yhtehen yhistä,
Vieritä meren syvähän,
Kuun kumottamattomahan,
Päivän paistamattomahan!

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kalastava kolttaeukko ja karhu

Kammi

Kerran syksyllä eräs kolttanainen meni joelle kalastaakseen verkolla jään alta. Kun hän oli verkon asettanut, palasi hän kammilleen ja alkoi etsiskellä polttopuita. Kun hän oli valmis, meni hän kammiin takaisin ja alkoi keittää kalaa itselleen. Sitten hän alkoi syödä. Syötyään sytytti hän tulen takkaan ja istuutui tulen ääreen. Silloin ovi avautui ja oviaukkoon ilmestyivät karhun käpälät. Nainen ei pelästynyt, kysyi vain: “Mikäs mies se sieltä oikein tulee?” Silloin sisään astui karhu, joka oli aivan yltäpäältä jäässä. Se alkoi lämmitellä itseään tulen ääressä. Silloin nainen tunnisti sen yhdeksi niistä koltista, joilla oli tapana juoksennella karhuina; siksi hän jäi paikalleen takan ääreen. Kun karhu oli sulatellut itsensä, antoi nainen sille kalaa syötäväksi. Kun karhu oli syönyt, kävivät he kumpikin nukkumaan omalle puolelleen kammia. Aamulla he nousivat ylös ja nainen keitti karhulle kalaa ja antoi sille kalaa syötäväksi. Syötyään karhu meni ulos ja katsoi sitten taakseen. Tultuaan ulos se avasi kammen oven uudelleen ja viittasi naista tulemaan ulos. Silloin nainen ymmärsi, että oli jotakin, jonka vuoksi karhu kutsui häntä; hän meni katsomaan mitä se oli.

Kun nainen tuli ulos, viittoili karhu hänelle, että hänen pitäisi seurata sitä uraa, jota se oli tullut kammille, ja tallusti itse matkoihinsa. Nainen seurasi karhun jättämää uraa ja löysi toisen karhun, joka oli kuollut. Hän palasti kotiin ja kertoi kaiken mitä oli tapahtunut. Miehet menivät sinne ja ottivat karhun talteen, nylkivät sen ja löysivät nahan alta rahamassin.

Sitten tuli kesä ja keräännyttiin markkinoille. Eräs mies tapasi naisen ja kiitti häntä siitä, että nainen oli hoitanut häntä silloin, kun hän oli ollut jäätynyt. Hän kysyi edelleen: “Löysittekö velivainajani ruumiin?” – “Löysimme”, vastasi nainen. “Oliko hänellä yhtään rahaa mukanaan?” kysyi mies. “Oli”, vastasi nainen. “Sinä saat pitää rahat siitä hyvästä, että olit hyvä minua kohtaan!”

Lentonoidan poika: saamelaisia satuja (1978).

Lisää aiheesta:

Katseen voima – kateet ja pahat silmät

Katse on voimaa. Eräs katseen ominaisuus on monissa kulttuureissa tunnettu ”paha silmä”. Paha silmä on katse, joka voi vahingoittaa katseen kohdetta, pilata sen ja tuottaa sille epäonnea. Pahasilmäinen voi vahingoittaa lapsia, karjaa tai peltoja vain katsomalla niitä tietyllä tavalla, useimmiten tietoisesti tai tiedostomatta kateellisena. Pahasilmäisyys ei kuitenkaan tarkoita pahantahtoisuutta sinänsä, vaan pahalla silmällä katsovat voi aiheuttaa epäonnea täysin tahattomasti, ja jopa vastoin tarkoitusperiään. Paavi Pius IX:llä kerrotaan olleen paha silmä, mutta ei siksi, että hän oli ollut pahantahtoinen ihminen. Kaikki paavin siunaukset vaan tuntuivat aiheuttavan ihmisille epäonnea. Uskoa pahaan silmään tavataan monilla luonnonkansoilla sekä laajalti Euroopassa ja Lähi-idässä. Paha silmä tunnetaan niin juutalaisessa, kristillisessä kuin islamilaisessakin perinteessä. Erityisen vahvana pahan silmän uskomukset elävät Välimeren maissa. Turkissa pahalta silmältä suojaavaa symbolia, nazar boncuğua, maalataan nykyisinkin muun muassa lentokoneiden kylkiin.

Pahan silmä perustuu ajatukselle, että ihmisen hyvä onni voi kääntyä muiden kateuden kautta häntä itseään vastaan. Klassisessa skenaariossa ulkopuoliset katsovat pahalla silmällä kehuessaan vaikkapa pieniä lapsia. Tällaisessa tilanteessa äiti ehkäisee pahan silmän sylkäisemällä maahan, koskettamalla lasta, vähättelemällä kehua, sanomalla tietyt sanat tai tekemällä jotain muuta. Pahalta silmältä on myös suojauduttu erilaisille riipuksilla ja symboleille. Mikäli pahaa silmää ei torjuta, lapsi saattaa sairastua vakavastikin. Vastasyntynyt lapsi oli kaikkein puolustuskyvyttömin pahaa silmää vastaan, joten synnyttäjät ovat vetäytyneet monissa kulttuureissa synnytyksen ajaksi yksinäiseen ja pimeään paikkaan.

Välimeren maista poiketen skandinaavisilla kansoilla usko pahaan silmään ei ole ollut yleistä. Muinaissuomalaiset ja saamelaiset sen sijaan olivat hyvin tietoisia katseen voimasta. Pahalla silmällä katsominen eli silmääminen aiheutti monenlaisia ongelmia kuten lasten kierosilmäisyyttä, yönitkettäjän eli painajaisen ilmaantumista lapseen, sukupuolisen halun tai kyvyn menettämistä ja karjan sairastumista. Pahan silmän vaikutuksen alaisen sanottiin olevan suuteluksissa.

En ole varma siitä, onko pahaa silmää Suomessakin pidetty useimmiten tahattomana seurauksena varomattomasta katseesta ja kehuista. Tahallistakin pilaamista nimittäin oli olemassa. Kansanperinteessä käytetään nimitystä kade noidista, joiden uskottiin vahingoittavan ihmisiä kateellisella katsellaan. Pahalla silmällä katsovien kerrotaan olleen ”noitia tai muuten pahasilmäisiä”. On epäselvää, oliko pahasilmäisyys muinaissuomalaisille hankittu vai annettu ominaisuus. Monissa kulttuureissa pahasilmäisyys on annettu ominaisuus, joka vain on joillakin ja toisilta se puuttui. Ihminen ei voi itse vaikuttaa pahasilmäisyyteensä. Ominaisuuden tunnistaa ihmisen silmistä, jotka ovat jollain tapaa poikkeukselliset. Pahasilmäisen silmät ovat huomiota herättävät, hypnoottiset, toisinaan jopa erittäin kauniit. Koska silmät ovat sielun peili, erikoiset silmät saattoivat olla myös myönteisempi ominaisuus, pyhän miehen tai naisen tunnusmerkki. Joka tapauksessa jostain toismaailmallisesta silmät aina viestivät.

Rasputin
Rasputin – kade noita vai pyhä mies?

Muinaissuomalaiset tiesivät, että kateita oli paljon. Katehia kaikki kansa, velhoja joka veräjä. Siksi he katsoivat parhaaksi puolustautua pahan silmän katseelta. Silmäämistä vastaan taisteltiin erilaisille tai’oilla ja loitsuilla eli oikeilla sanoilla. Muun muassa tällaisia sanoja lausuttiin:

Olkoon silmäis onnenrenkaat,
Älköön kateeks’ kassoko!
Mutt’ jos katteeks kasot,
Silmäis verta vuotakoo,
Räntää räpättäköö!

Eräs tapa lannistaa paha silmä oli vastata ”rumasti” oletetun pahasilmän kehuihin. Kaankaankylässä on kehujalle saatettu tölväistä: ”Vittu suuhuis, leppänen palikka painimeks!”. Sanavalinnat ovat mielenkiintoisia, koska Välimeren maissa on jo roomalaisten ajoista lähtien torjuttu pahaa silmää miehen ja naisen sukupuolielimiä kuvaaville koruilla ja käsimerkeillä. Toinen muinaissuomalainen tapa on ollut yksinkertaisesti kieltää ihmistä katsomasta ja huomauttaa, että hänellä on paha silmä. Tämä saa kuulemma katsojan häpeämään itseään, mikä taas ehkäisee pahan silmän vaikutuksen. Joillain paikkakunnilla on heitetty kateen perään kolmasti tuhkaa ja lausuttu ”Tuhkaa katteen silmille”. Myös maahan sylkäiseminen on ollut tunnettu tapa kateelta suojautuessa.

Jos ihminen kuitenkin joutui kateen alle, suuteluksiin, niin onnensa saattoi palauttaa ainoastaan loihtimalla. Suuteluksissa olevia lapsia on kylvetetty saunassa. Salmin kunnassa rajantakaisessa Karjalassa loihdittiin saunassa seuraavasti:

Nouzes luohen lohes,
Haldijane havon al
Ennen päivän nouzemistu,
Koinjumalan koittamistu,
Minun käzin käydyvän,
Kobrin koetelduvan,
Kynzin kylveteldyvän!
Ken kadehil kattonnoo,
Kierin keksinnöö,
Silmäs verdy vuodakkah,
Razvoi rapetakkah.
Ollet kodine koiru,
Peitä peä penkin al;
Ollet kyläne koiru,
Pellol veräjän taaks,
Ulloz uksen taaks,
Izändällez ildazeks,
Muul perehel murginaks!

Loitsuamisen jälkeen oli olemassa erilaisia tapoja, joilla voitiin vielä todentaa, että kateen vaikutus oli varmasti poistettu lapsesta.

Lisää aiheesta:

Saunasanoja

Juhlasauna on syytä pyhittää ennen käyttöä. Taivaannaulan helajuhlassa sauna lämmitettiin ja puhdistettiin katajan savulla. Autereisen savun leijaillessa soitettiin kannelta ja laulettiin kolmasti:

Löyly poika Auterinen,
Auterettoman tekemä.
Hiki vanhan Väinämöisen,
Herran hengestä hyvästä
Tule tänne tarvitahan,
Apuvasi huuvetahan,
Tekemähän terveyttä,
Rauhoa rakentamahan,
Ennen päivän nousemista,
Koin jumalan koittamista!
Saata sauna lämpimäksi,
Kivet löylyn lyötäväksi
Puuhusilla puhtahilla!

Jos mahdollista, sauna tulisi sytyttää ukkosen pirstomilla puilla. Karjalaisessa Salmin pitäjässä saunaa on tervehditty seuraavin sanoin:

Terveh löyly, terveh lämmin,
Tervehytty tegemäh,
Rauhuttu ragendamah!
Tulluh en löylyn löyvändäh,
Tulin kylyn kylvendäh.
Löyly saunan sammalih,
Löyly ordeh, löyly pardeh,
Löyly kiuguvan kiveh!

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kalastussanat

Päivä paistaa ja miehen mieli vie jokirantaan kaloja “narraamaan”.

Ahven ainoinen kalanen,
Sekä hauki harvahammas,
Tule onki ottamahan,
Väkärauta vääntämähän,
Kiverä kovertamahan,
Siimoa sivaltamahan,
Vapoa vetäisemähän,
Jo nyt on ongen ottoaika,
Kiverän koverrus-aika,
Väkärauan vääntö-aika
Ja siiman sivallus-aika!

Tule suulla suuremmalla,
Leuvoilla leveimmillä,
Hampahilla harvemmilla;
Tule ja tule välemmin
Muien ongista ohitse,
Muien siimoista sivutse,
Kohti minun onkeani!

Ota onki, niele niekla,
Koppoa kovera rauta,
Siima suoraksi sivalla,
Vapa vääräksi vetäise!

Minun on siimani simaiset,
Minun onkeni metiset,
Minun maimani makeat,
Muill’ on onkensa okaiset,
Muien maimat tervoin tehty.

Jos tuolla ei kalaa tule, niin apua voi pyytää Antilta eli Pyhältä Andreakselta sekä Pekalta eli Pyhältä Pietarilta. Pietari ja Andreas ovat kalastajien suojeluspyhimyksiä.

Ihveroinen, ahveroinen,
Tule onki ottamaan,
Väkärauta vääntämään,
Siima suoraksi sipase,
Vapa vääräksi vetäse!
Nyt on ongen otto-aika,
Väkärauan vääntö-aika,
Kiverän koverrus-aika.
Anna, Antti, ahvenia,
Pekka, pieniä kaloja!

Lisää kaloista täällä.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Aamulla

Päivä

Terve kasvos näyttämästä,
Päivä kulta koittamasta,
Aurinko ylenemästä!
Pääsit ylös aaltoin alta,
Yli männistön ylenit,
Nousit kullaisna käkenä,
Hopeisna kyyhkyläisnä,
Tasaiselle taivahalle,
Elollesi entiselle,
Matkoillesi muinaisille.

Nouse aina aikoinasi
Perästä tämänki päivän,
Tuo meille tuliaisiksi,
Anna täyttä terveyttä,
Siirrä saama saatavihin,
Pyytö päähän peukalomme,
Onni onkemme nenähän;
Käy kaaresi kaunihisti,
Päätä päivän matkuesi,
Pääse illalla ilohon!

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Uskontojen markkinoilla

Nykyinen yhteiskunta on kulutusyhteiskunta. Ihmiset nähdään ensijaisesti kuluttajina, joiden tehtävä on elää yltäkylläisessä hyödykkeiden maailmassa, josta he voivat valita itselleen eniten itseään miellyttävät tuotteet. Markkinoijat yhdistävät tuotteisiin mielleyhtymiä ja luovat näin brändejä, joilla kuluttajia on tarkoitus houkutella tuotteen käyttäjiksi. Kulutuskulttuurissa vapaus pelkistyy yksilön vapaudeksi valita tuotepaljoudesta omat suosikkinsa ja kuluttaa niitä.

Uskonnot eivät ole välttyneet “kaupallistumiselta”. Väitän, että uskonnot ovat monien nykyihmisten mielissä eräänlaisia ideologisia ja henkisiä brändejä. Uskonto on tuote muiden joukossa ja valistunut kuluttaja valitsee tarjolla olevista uskonnoista mieleisensä tai ei kuluta uskontoja lainkaan. Valitsemista helpottaa, että moderni yhteiskunta mahdollistaa sen, että ihmiset voivat hyppiä uskonnosta toiseen melko vähäisillä negatiivisilla sosiaalisilla seurauksilla. Kulutusyhteiskunnassa ihmiset valitsevat uskontoja esimerkiksi henkilökohtaisten esteettisten, sosiaalisten tai älyllisten makujensa perusteella.

Toisaalta nykyaikaa vaivaa addiktio kaikkeen uuteen. Ikuista nuoruutta ihaillaan ja tulevaisuuden utopioita suunnitellaan. Olettaisin, että usko utopiaan huipentuvaan kehitykseen kasvaa sitä lujemmaksi mitä kauemmas luonnosta ihmiset erkanevat. Luontohan on nopean kehityksen vastakohta, ikuista vuodenkiertoa, rauhallista saman paluuta. Luonnosta vieraantuminen näkyy mekanisoituneen elämän tahdin jatkuvana kiihtymisenä. Tämä on ristiriidassa vahvasti traditioihin perustuvien uskontojen kanssa. Perinnettä, jatkuvuutta ja pysyvyyttä korostavissa uskoissa elämää ei ajatella minuuteissa vaan sukupolvissa. Mutta uutuutta ihailevassa maailmassa, jossa yksilö on kuluttajakuningas ja tuotteiden valitseminen on hyveen korkein muoto, näyttäytyy oman suvun vanhaan perinteeseen sitoutuminen typeränä, epäitsenäisenä ja aikansa eläneenä.

Tästä päästään suomenuskoon. Suomenusko on vahvasti perinneusko millä tahansa mittarilla. Tarkoitan nyt siis suomenuskolla yksinkertaisesti esivanhempiemme sielunperintöä, vanhoja tapoja ja uskomuksia, ja niiden tuomista osaksi nykypäivää. Suomenuskoisena vastustan edellä mainittuja ajatuksia, koska (a) valitsen uskoni siitä syystä, että se on sukuni vanha usko ja (b) nostan samalla “vanhan” arvoon, kokonaiseksi identiteetin ja maailmankuvan peruskiveksi. En siis “valistuneen” yksilöllisen kuluttujan tavoin kilpailuta uskontomarkkinoiden tuotteita keskenään. En valitse uskoa makuasiana sosiaalisten, esteettisten tai edes älyllisten kriteerien pohjalta. Oikeastaan en valitse lainkaan. Esivanhempieni usko on minun uskoni. Se siitä. Tämä ei välttämättä ole kaikkien mielestä paras mahdollinen syy, mutta uskon vakaasti, että se ei myöskään ole huonoin mahdollinen.

Todettakoon, että joku voisi huomauttaa tähän, että minunkin esivanhempani ovat olleet kristittyjä satoja vuosia, joten edellä sanotun perusteella minun tulisi olla kristitty. Huomauttaja olisi osittain oikeassa ja osittain väärässä. Olen viime aikoina sisäistänyt, että kaikenlaisten jyrkkärajaisten kategorioiden iskostaminen suvun henkiseen perinteeseen on keinotekoista. Tarkoitan nyt sellaisia termejä kuten “pakanallinen” tai “kristillinen”. Viime aikoihin saakka esivanhempani ovat joka tapauksessa olleet synkretistisiä. Synkretismi ei aidoimmillaan ole itsetietoista. Esivanhempani eivät ole tuhannen viime vuoden aikana päättäneet sekoittaa uskonharjoitukseensa kristillisiä ja pakanallisia elementtejä. He ovat vain eläneet, rukoilleet ja noudattaneet isiensä tapoja. Olen alkanut suhtautumaan sielunperintöön samanlaisella kokonaisvaltaisella asenteella. En halua olla liian itsetietoinen sen suhteen. Käytännössä se tarkoittaa, että en halua älyllistää asioita ja erotella kansanperinteestä erikseen “pakanallista” ja “kristillistä”. Sielunperintö on elämän lähde. Otan koko perinteen ja historian vastaan kivikaudella palautuvista syntyrunoista keskiajan pyhimyskultteihin ja 1900-luvun alun pitämyspuihin. Jos isieni vanha tapa toimii ja tuo onnea elämään, noudatan sitä.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kiire ja kohtuullisuus

On kuvaavaa, että ihmisen kiireisyys mielletään nykyisin merkiksi menestyksestä. Itsekin olen monet kerrat ylpeillyt, että olenpas nyt niin kiireinen ja meneväinen. Ehkä ei pitäisi. Syvällisemmin tarkasteltuna kiireen ihannointi on seurausta maallistuneesta yhteiskunnasta. Ajatus on, että koska ihmisen elämällä ei ole elämää itseään suurempaa merkitystä, niin silloin ihanteellista on elämän täyttäminen kaikenlaisilla asioilla ja elämän keston venyttäminen niin pitkäksi kuin mahdollista. Elämme vain kerran, hetken verran, joten mitä täydempi kalenteri, sitä onnistuneemmin ihmisen aika on kulutettu. Ihminen jonka päiviä ei ole ahdettu tapahtumia täyteen menettää traagisesti ainoan mahdollisen tavan tehdä elämästään merkityksellisen.

Kärjistetysti ajateltuna kiiren lakkaaminen ja pysähtyminen pohdiskelemaan on hyperaktiiviselle modernille ihmiselle vaarallista, koska silloin hän saattaisi huomata juoksemisensa merkityksettömyyden. Tämä on päinvastainen näkemys menneiden aikojen munkkien, erakkojen ja muiden hengenmiesten ja naisten ajatustapaan. He tyhjensivät elämänsä tarkoituksellisesti maallisesta sisällöstä, jotta voisivat omistaa elämänsä omaa elämäänsä suuremmille merkityksille. Merkityksille, joiden olemassaoloa nykyajan kiiruhtaja ei halua tunnustaa tai ajatella lainkaan. Vanhat mestarit sanoivat osuvasti, että kaikki kiire on paholaisesta – omnis festinatio ex parte diaboli est.

Suomenuskoisena etsin kohtuullista tasapainoa maallisen kiireen ja totaalisen elämän tyhjentämisen välillä. Tärkeintä on elämän suotuisa kulku, kuten virolaiset sanovat. En halua vetäytyä korpierakoksi, mutta vaalin silti ajatusta, että elämäni merkitys on itseäni suuremmissa asioissa, elämän hektisimmän ja pinnallisimman pintakerroksen ulottumattomissa. Jälkimmäinen ajatus on hyvin rauhoittava. Vahvat juuret antavat hyvän suojan olemassaolon myrskyissä.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita