Kammi

Kerran syksyllä eräs kolttanainen meni joelle kalastaakseen verkolla jään alta. Kun hän oli verkon asettanut, palasi hän kammilleen ja alkoi etsiskellä polttopuita. Kun hän oli valmis, meni hän kammiin takaisin ja alkoi keittää kalaa itselleen. Sitten hän alkoi syödä. Syötyään sytytti hän tulen takkaan ja istuutui tulen ääreen. Silloin ovi avautui ja oviaukkoon ilmestyivät karhun käpälät. Nainen ei pelästynyt, kysyi vain: ”Mikäs mies se sieltä oikein tulee?” Silloin sisään astui karhu, joka oli aivan yltäpäältä jäässä. Se alkoi lämmitellä itseään tulen ääressä. Silloin nainen tunnisti sen yhdeksi niistä koltista, joilla oli tapana juoksennella karhuina; siksi hän jäi paikalleen takan ääreen. Kun karhu oli sulatellut itsensä, antoi nainen sille kalaa syötäväksi. Kun karhu oli syönyt, kävivät he kumpikin nukkumaan omalle puolelleen kammia. Aamulla he nousivat ylös ja nainen keitti karhulle kalaa ja antoi sille kalaa syötäväksi. Syötyään karhu meni ulos ja katsoi sitten taakseen. Tultuaan ulos se avasi kammen oven uudelleen ja viittasi naista tulemaan ulos. Silloin nainen ymmärsi, että oli jotakin, jonka vuoksi karhu kutsui häntä; hän meni katsomaan mitä se oli.

Kun nainen tuli ulos, viittoili karhu hänelle, että hänen pitäisi seurata sitä uraa, jota se oli tullut kammille, ja tallusti itse matkoihinsa. Nainen seurasi karhun jättämää uraa ja löysi toisen karhun, joka oli kuollut. Hän palasti kotiin ja kertoi kaiken mitä oli tapahtunut. Miehet menivät sinne ja ottivat karhun talteen, nylkivät sen ja löysivät nahan alta rahamassin.

Sitten tuli kesä ja keräännyttiin markkinoille. Eräs mies tapasi naisen ja kiitti häntä siitä, että nainen oli hoitanut häntä silloin, kun hän oli ollut jäätynyt. Hän kysyi edelleen: ”Löysittekö velivainajani ruumiin?” – ”Löysimme”, vastasi nainen. ”Oliko hänellä yhtään rahaa mukanaan?” kysyi mies. ”Oli”, vastasi nainen. ”Sinä saat pitää rahat siitä hyvästä, että olit hyvä minua kohtaan!”

Lentonoidan poika: saamelaisia satuja (1978).

Samankaltaisia artikkeleita