Savusauna. Kuva: Jneia@harhakuva

Vanha kansa uskoi saunan parantavaan voimaan. Terveyssaunassa parannettiin sairauksia, poistettiin kipuja ja nostatettiin neitojen lempeä. Seuraavaksi käyn läpi muutamia saunaan yhdistettyjä jumalia ja haltijoita. Kirjoituksen lopussa on Lönnrotin kuvaus tyypillisestä saunaparannuksesta.

Toisinaan saunaan astuttaessa ihmiset osoittavat loitsusanat suoraan löylyn hengelle ilman mitään jumalnimiä.

Terveh löyly,
terveh lämmin,
Tervehytty tegemäh,
Rauhuttu ragendamah!

Toisessa toivotuksessa löylyä pyydetään lyömään kiukaan kivien läpi.

Lyö löyly, lähätä lämmin,
Läpi kiukahan kivien,
Läpi seinän sauman sammalien!

SKS:n julkaisussa nimeltä Muinaisia loitsurunoja Lönnrot tietää kertoa ”saunalöylyn siittäjäksi” ilman tyttären, usvan ja sumun haltian Auterettaren. Samassa yhteydessä Lönnrot mainitsee Auterettaren miehisen vastaparin Auterisen, joka on ”saunalöylyn isä ja sen haltiaki”. Auteretar ja Auterinen on johdettu sanasta auer eli autere, joka tarkoittaa ilmassa leijuvaa aurinkoutua. Usvan ja sumun haltijan liittäminen saunalöylyyn on luonnollista, etenkin jos otetaan huomioon, että muinaisajan saunat olivat savusaunoja aina 1800-luvulle asti, jolloin savuhormilliset rakennukset löivät itsensä läpi maaseudulla. Saunan löyly on siis ”poika Auterisen”.

Terve löyly, terve lämmin,
Terve tervehyttäjälle!
Löyly on poika Auterisen,
Auterettaren tekemä.
Tule löylyhyn Jumala,
Isä ilman lämpimähän,
Tekemähän terveyttä,
Rauhoa rakentamahan;
Luohuttele liika löyly,
Liika lämmin pois lähetä,
Läpi vintilän lävestä,
Napakairan kaivamasta!

Suomalaisen kansankulttuurin kerääjä Christfried Ganander taltioi 1700-luvulla runon, jossa Auterisen seurana mainitaan Väinämöinen ja Maaria.

Löyly poika Auterinen,
Auterettoman tekemä.
Hiki vanhan Väinämöisen,
Herran hengestä hyvästä
Neityt Maaria emoinen,
tule saunahan saloa
ilman uxen ulvomata,
saranan narajamata!

Väinämöinen onkin vahvasti kytköksissä saunan mytologiaan. Menneinä aikoina tietäjät paransivat usein tauteja nimenomaan saunassa. Väinämöinen on ensimmäinen tietäjä ja parantamisen jumala. Hän lämmitti ensimmäisen saunan ja voitti sen avulla Pohjolasta tulevat sairaudet ja kaaoksen. Sauna antaa Pohjolan vastapainona ihmisille sekä terveyden että rauhan.

Saattoi saunan lämpimäksi
Kivet löylyn lyötäväksi
Puuhu´illa puhtahilla
Ve´en tuomilla haloilla

Vei on vettä verhossansa
Kantoi vastat varjossansa
Hauteli haluiset vastat
Satalatvat lauhutteli

Loi siitä simaisen löylyn
Mesilöylyn löyhäytti
Päälle kuumien kivien
Palavojen paaterojen

Sanovi sanalla tuolla
Lausui tuolla lausehella

”Tule nyt löylyhyn, jumala
Iso ilman, lämpimähän
Tekemähän terveyttä
Rauhoa rakentamahan.”

Tervan synty kertoo, että terva on Väinämöisen hikeä. Parantavan saunan löyly — “hiki vanhan Väinämöisen, henki nuoren Joukahaisen” — saadaan tervaisista puista. Eräässä runossa Joukahainen jopa laulaa Väinämöisen tervaskannoksi. Tervaisten puisten lisäksi myös Ukon pyhä puu pihlaja sopi terveyssaunan lämmitykseen samoin kuin kataja. Ukon merkitys korostuukin saunan lämmityksessä: parhaiksi lämmityspuiksi katsottiin ukkosen särkemät puut. Myös aallon rannalle ajamat puut kelpasivat. Kylpyvesti otettiin pohjoiseen päin juoksevasta joesta tai purosta. Toisinaan vettä haettiin läheisestä koskesta tai hyvästä lähteestä. Lähteestä vettä otettaessa vesi ”ostettiin” lähteen haltijalta uhraamalla lähteeseen kolmasti kultaa vuolemalla. Saunaan vettä haettaessa on rukoiltu ”veen tyttöä”.

Veen tyttö,
Veen entinen emäntä,
Nouse mun kansan kapisemaan
Tervettä tekemään,
Rauhoa rakentamaan
Lähe kanssani kylään!

Väinämöisen lisäksi toinen myyttinen saunan lämmittäjä on Ilmarisen sisar Annikki. Annikki lämmitti veljensä pyynnöstä ”metisen saunan metisellä mättähällä”, mutta en tiedä voiko häntä yhdistää saman nimiseen Tapion tyttäreen (”simasuu Tapion neito, utupaita, hienohelma, vaimo valkeanverevä”), joka Lönnrotin mukaan kaitsi Tapion karjaa eli metsän eläviä.

Virkki Seppo Ilmarinen:
”Annikki sisäryeni,”
Vanhin vaimon kantamista,
Ensimäin’ emän aloista,
Lämmitä metinen sauna
Metisellä mättähällä,
Puilla tuulen tuittamilla,
Ukon ilman särkemillä,
Veen tuomilla haoilla!”

Annikki sisäryehen
Lämmitti metisen saunan
Metisellä mättähällä,
Puilla tuulen tuittamilla,
Ukon ilman särkemillä,
Veen tuomilla haoilla;
Saatto saunan lämpymäksi
Puilla tuulen tuittamilla,
Ukon ilman särkemillä,
Veen tuomilla haoilla;
Kivet koskesta kokosi,
Kanto vettä lähtehestä,
Käski veikon kylpemähän.

Eräässä kalmanpoistatuksessa mainitaan Väinämöisen ja Maarian lisäksi yllättäen Lemminkäinen.

Puun löyly, kivosen lämmin,
Hiki vanhan Väinämöisen,
Neitsyt Marian makeja maito,
Mesileipä Lemmingäisen,
Simana sisälle mänkos,
Metenä vatsahan valuos
Kipehille voitehiksi,
Vammoille valevesiksi!

Oma arveluni on, että ”Lemminkäisen mesileipä” tarkoittaa mehiläispesää; toihan mehiläinen Lemminkäiselle parantavan voiteen taivaasta. Vastasyntyneen lapsen pesuveteen on nimittäin Lönnrotin mukaan asetettu mehiläispesä, jotta lapsesta kasvaisi lempeäluonteinen. Lemminkäisen toisintonimi ”lieto” tarkoittaa jotakuinkin pehmeää tai lempeää. Aina lempeäluontoisuuden iskostamiseen ei tosin käytetty mehiläispesää vaan saman asian ajoi myös kullan tai hopean vuoleminen lapsen pesuveteen.

Terveyssaunassa avuksi huudettiin usein Maaria. Maaria emoista kutsuttiin myös lempeä nostatettaessa — toisinaan yhdessä Ukon kanssa.

Neitsyt Muarie emoni,
Rakas äiti armollini!
Tules tänne tarvitessa,
Hätähistä huutuassa!
Jos ollet joven takana,
Joutuos joven takoa
Tätä piätä piästämäh!
Ukko ylini, vuari vanha taivahaini,
Piäses tänne piästäjäksi,
Kerkie kerittäjiksi!

Nousis lempi liehumah,
Auvinkoh astumah
Neijon kuulusan kojista,
Tulis’ viejät veräjillä,
Ottajat ovilla,
Tulis’ tuojat tuonnempuata,
Niin kaukuu, kuin kaukana rahat kuleksiu!

Lönnrotin mukaan saunaa käytettiin parannuksessa seuraavasti. Aluksi sauna lämmitettiin ukkosen iskemillä tai rantaan ajautuneilla puilla. Lämmitys hoidettiin salassa, jotta kateet ja muut pahansuovat eivät saisi vihiä parantamisesta. Vihdaksi otettiin kolmen tai yhdeksän talon maalta kolmioksaisia koivun varpuja, joita sanottiin kirovarvuiksi. Loitsija varustautui kolmella saunan kynnyksestä otetulla pintapäreellä ja kolmella lastun pirsteellä. Saunaan tultuaan loitsija pyyhki aluksi vihdallaan saunan seinät, katon ja lattian, manaten samalla kaikkia kateita ja pahansuopia pakenemaan. Sen jälkeen, tai myöhemminkin, loitsija saattoi ottaa veitsen tai muun teräraudan, jota hän puraisi kolmasta luonnon karaisemiseksi. Hän mutisi aluksi hiljaisesti veden, tulen ja löylyn sanat. Sitten loitsija alkoi kylvettämään ja hieromaan sairasta. Samalla alkoi parannuksen dramaattisin osuus. Loitsija alkoi…

…korkealla äänellä väliin sylkäistä tupsahuttaen ja hampaitansa yhteen hivoen, väliin jalkaansa maahan polkien tahi ylös hypähtäen ja ruumistansa sinne tänne mutkistellen kuin raivoissaan oleva vimmastunut väliin keskeyttäen lukunsa syvillä huokauksilla ja ääntämällä ”hoh, hoh tahi öh, öh, öh, anna hengellisen huokua!”

Raivokkuuden tarkoituksena oli saada loihtijan luonto nousemaan eli karaistumaan parannusloitsun sanoja varten. Ja kun loitsija sitten haltioissaan, hän luki loitsunsa niin raivoisasti ja pelottavalla äänellä, että siinä vaiheessa parannettava usein jo tärisi pelosta. Kylvetyksen jälkeen loitsija leikkasi vihdan pieniksi palasiksi ja kätki ne lattian alle. Lönnrotin mukaan loitsija löi vielä saunasta lähdettyään ruoskalla kolme kertaa maahan ristiin. Viimeisen tavan merkitys on jäänyt arvoitukseksi.