Laskiaismäessä

Kirkas laskiaistiistai tietää hyvää marjavuotta.
Längelmäki

Laskiaista on vietetty seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, aikaisintaan 8. helmikuuta ja myöhäisintään 7. maaliskuuta. Varsinainen laskiainen on kuitenkin vasta seuraavana tiistaina, josta ennen alkoi pääsiäiseen kestävä paaston aika. Laskiainen oli siis katolisella ajalla kevätpaaston alkamisjuhla, mihin teonsana viittaa: laskea, laskeutuminen paastoon. Laskiaisen vastakohta oli siis pääsiäinen, paastosta pääseminen. Laskiainen on koonnut itseensä uskomattoman runsaan määrän erilaisia tapoja, menoja, uskomuksia, enteitä ja taikoja.

Laskiainen oli ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluva päivä. Useimmat laskiaisen tavat ja uskomukset kohdistuivat joko naisten käsitöiden raaka-aineisiin: pellavaan, hamppuun ja villaan, tai karjanhoitoon ja naisten kasvattamiin pihan piirin hyötykasveihin, nauriiseen, herneeseen ja papuun. Joulunaika oli miesten, peltoviljan ja hevosten juhla, mutta laskiainen oli taas naisten aikaa. Saman ilmiön voi havaita Virossa, jossa naisten oli kiellettyä tehdä töitä laskiaisen aikoihin.

Suomessa kehruut oli saatava päätökseen mieluummin laskiaiseen mennessä, sillä päivän pidentyessä alkoi kankaiden kutominen, joka vaati enemmän valoa. Joka tapauksessa laskiaisena kehrääminen olisi tuonut perheelle epäonnea tulevaisuudessa. Kotiaskareet lopetettiin varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Mitä varhaisemmin lehmät juotettiin ja ruokittiin, sitä varhaisemmin ne tulivat kesällä metsästä kotiin eivätkä yöstäneet. Saunaan mentiin päivännäöllä, miehet ja naiset kilvan. Jos miehet ehtivät ensin, tuli sonninvasikoita, jos naiset, niin saatiin lehmäisiä. Saunassa ei puheltu, jotta kesä olisi saatu olla rauhassa hyönteisiltä. Kiusoitellen saunassa koeteltiin toisten lujuutta puhumattomuudessa monin tavoin, kuten kaatamalla kylmää vettä selkään. Erityisesti pojat tekivät mielellään tällaisia koiruuksia tytöille.

Laskiaisena ruuassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa. Keitettiin siansorkista, herneistä tai pavuista rokkaa, leivottiin ja koristeltiin rasvarieskoja, suuria ja pyöreitä, lämmitettiin rasvamakkaroita ja paloiteltiin väelle kesällä tehtyjä juustoja. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin kotieläimet lypsivät ja lihoivat. Rasvaruualla mässäily lienee olleen osittain seurausta siitä, että laskiaisen jälkeen alkoi voimia vaativa pääsiäispaasto. Ruokaa piti olla yltäkylläisesti, eikä pöytää tyhjennetty koko päivänä. Näin runsauden ajateltiin jatkuvan koko vuodeksi. Muurlassa uskottiin, että laskiaisena piti syödä yhdeksän kertaa joka nurkassa. Tämän kun teki, niin koko vuotena ei tarvinnut syödä paljoa, mutta silti lihoi ja tuli terveeksi ja voimakkaaksi. Sormia ei nuoltu eikä liioin syönnin jälkeen pyyhitty, vaan hyvä laskiaisrasva sai kulua niistä käyttöesineisiin, jopa pellavalankaan. Tämäkin edisti tulevaa pellavan kasvua.

Pellavalla olikin merkittävä asema laskiaisen vietossa. Lattiaa lakaistiin moneen kertaan ja rikat vietiin kauas, jotta pellavapelto olisi pysynyt puhtaana ja kasvanut pitkää vartta. Naiset ottivat puhtaan paidan ylleen ja pukeutuivat muutoinkin valkoisiin sekä sukivat tiheään hiuksiaan, jotta pellavan kuidut olisivat tiulleet valkeiksi ja pehmeiksi. Lasten päähän tehtiin pitkistä kuiduista laskiaispalmikot. Iltapäivällä nuori väki alkoi hurjan mäenlaskun, jonka aikana huudettiin kotitaloon pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä. Tytöt laskettelivat tukka hajallaan. Ja mitä pidemmälle kelkka lipui, sitä pidempiä tuli pellavista. Joidenkin talojen emännät toivat lapsille mäkeen hyvää maitovelliä. Sellainen talo menestyi.

Paitsi siis pellavalla myös hiuksilla, kampaamisella ja tuhkalla oli asemansa laskiaisen tavoissa uskomuksissa. Laskiaisena neitojen kuului pitää hiuksensa auki ja harjata niitä kiiltäviksi, jotta tulevan vuoden pellavasato onnistuisi. Hirvensalmella uskottiin, että kun laskiaisena kampasi yhdeksän kertaa joka nurkassa, niin pellavista tuli pitkiä sileitä. Viron Hiidenmaalla taas tiedettiin, että jos päivän mentyä mailleen on tyttäriä vielä mäen laskussa, niin on varmaa että heillä hiukset säilyvät sileinä ja pitkinä ja pellavat kasvavat pitkää liinaa. Laskiaisen jälkeen vietettiin tuhkapäivää, jolloin siroteltiin Virossa sikojen silmille tuhkaa, jotta ne eivät näkisi mennä viljapeltoon.

Jos esitän hieman omaa pohdiskeluani, niin myyttisen ulottuvuuden uskomukset saavat, kun muistetaan, että pellavan syntyrunossa taimi kohoaa siemenestä, joka on haudattu suuren palon jäljiltä syntyneeseen tuhkaan. Aurinko eli Päivä tuntuu olevan yhdistävä tekijä pellavan, tuhkan, hiusten ja kampaamisen välillä. Joissain karjalaisissa ison tammen runoissa Päivä (aurinko) tai Päivän poika pesee hiuksensa tuhkalla.

Jää siiä vähän poroa
pestä pojan päivän päätä,
silmiä hyvän sikiän.
Pesi pään pelvopioksi,
kaklan lumi kavuksi,
silmät siiromaitoseksi

Toisissa runoversioissa Päivä pesee hiuksiaan kourallisella pellavaa. Saarenmaalla tiedetään taas suoritetun palvontamenoja auringolle kesäpäivänseisauksena, joilla taattiin pellavasadon kasvu. Ja kuten tunnettua, virolaisten regilaulujen kertomus meren harjaamisesta tai kampaamisesta kultaisella kammalla tulkitaan usein auringonsäteiden liikkeeksi meren yllä. Vielä eräs mahdollinen viittaus aurinkoon osana laskiaista on rasvaisen laskiaisruuan aikaansaama ihailtu kiitely, joka voisi sekin symboloida auringonsäteitä.

Tämä oli silkkaa pohdintaa, mutta kovin itämerensuomalaisten kansojen parista ei ainakaan tarvitse mennä, jos haluaa löytää auringolle omistetun laskiaisen. Venäläinen laskiainen eli maslenitsa periytyy nimittäin pakanalliseen aurinkojuhlaan. Maslenitsan aikaan herkuteltiin rasvaisilla ruuilla. Ajankohtaa onkin kutsuttu voiviikoksi tai bliniviikoksi. Pyöreät blinit symboloivat aurinkoa, ja samanlaista symboliikkaa on yhdistetty muun muassa karjalaisiin vatruskoihin. Maslenitsan maskotti oli kirkkaisiin vaatteisiin puettu olkinukke, todennäköisesti auringon symboli sekin, joka poltettiin juhlan lopuksi jäljelle jääneiden blinien kanssa. Kun slaavit käännytettiin kristinuskoon, pakanallisen juhlan päälle liimattiin tuttuun tapaan kristillinen merkitys. Talvisesta aurinkojuhlasta tuli pääsiäispaaston alkamisen hetki.

Vilkuna arvelee hieman konkreettisemmin, että monet suomalaisen laskiaisen menot ja katsomukset eivät ole peräisin katolisesta paastonalkajaisjuhlasta, vaan ikivanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Samalla tavoin joulunajan kansanomaiset piirteet (mm. joululyhteet) olisivat seurausta riihitystöiden lopettajaisjuhlasta ja lähtöisin siis peltoviljelyksen piiristä.

Lähteitä

Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto.
SKS, Vanhat merkkipäivät.
Aado Lintrop, The Great Oak, The Weaving Maidens and the Red Boat, Not to Mention a Lost Brush julkaistu lehdessä Folklore.

Samankaltaisia artikkeleita