Vepsäläisiä

Seuraavassa lainauksessa kuvaillaan itämerensuomalaisiin kansoihin kuuluvien vepsäläisten vielä tänäkin päivänä eläviä haltijauskomuksia. Lainaus puhuu puolestaan, mutta haluaisin aluksi nostaa siitä esille kaksi asiaa.

Ensimmäisenä havaintona haltijauskon yhteys perinteisiin elämäntapoihin ja elinpiiriin. Vepsäläisten, kuten suomalaistenkin, parissa haltijauskon hiipuminen on ollut suorassa yhteydessä maaseudun elintapojen ja maiseman muutokseen sekä kaupunkeihin suuntautuvaan muuttoliikkeeseen. Lisäksi ainakin Suomessa vanhaa kansanuskoa ovat tuhonneet herätysliikkeet, joiden maailmankuvassa ei ole ollut tilaa arkaaisille luontouskoisille aineksille (ehkä joitain hurmoksellisia shamanistisia elementtejä lukuunottamatta).

Toinen havainto on vanhakantaisen kristinuskon ja haltijauskon yhteensopivuus kansan mielissä. Tällainen kristillisen opin ja luonnonhenkien palvomisen yhdistäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus agraaristen kristittyjen kansojen parissa. Tämän takia minun on jo pitkään ollut vaikea allekirjoittaa uuspakanallisessa diskurssissa toistuvaa asetelmaa, jossa kristinusko ja paikalliset luontouskonnot määritellään toisensa poissulkeviksi vastakohdiksi.

Vepsäläisten haltijauskomukset ovat elävää perinnettä vielä nykyäänkin, vaikka perinteen hiipumista on ounasteltu. Olin matkatoverin kanssa vuonna 2000 paikalla, kun haeskeltiin tietäjää, jotta kadonnut vasikka löydettäisiin. Haltijat, joiden elinympäristö kuten riihet ovat häviämässä, ovat tietenkin unohtumassa. Viljaa ei enää viljellä perinteisin menetelmin. Mutta metsien järvien ympäröimissä kylissä elävät vielä metsän, veden, talon ja saunan haltijat. Ja jos tilalla on lehmiä, käyttöä on myös navetan haltijalle.

Haltijanimissä on monta eri tyyppiä. Produktiivisin ja tietyssä mielessä universaalein on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa on paikan nimi (mecan- metsän, pertin- talon, kilbetin- saunan jne.) ja jälkimmäinen osa on isäntää tai emäntää tarkoittava -ižandaizet/-emägaižet. Jälkiosan voi muodostaa myös -hiin’e (vedehiine) tai itämerensuomalainen -rahkoi. Jälkimmäisen tiedetään esiintyvän vain sanoissa päcinrahkoi ja rihenrahkoi, uunin-, riihenhaltija. Eniten nimiä on metsänhaltijoilla, joita koskeva perinne on monipuolisinta ja elinvoimaisinta.

Kansanrunouden haltijauskomukset ja erityisesti metsänhaltijaan liittyvät uskomukset liittyvät etupäässä uskonnollisiin kertomuksiin mutta myös loitsuihin ja rukouksiin. Kun mainitaan mecan izandaižet ja emägaižet, tarkoittaa se samalla myös sitä, että heihin uskotaan. Usein heidän nimiinsä lisätään myös muiden haltijaperheen jäsenten nimiä. Metsään menijät rukoilevat haltijarahvaan hyvää tahtoa. Edellä mainittujen haltijoiden katsotaan suhtautuvan ihmisiin neutraalisti tai hyvänsuovasti, sen sijaan sellaiset uskomusolennot kuten mechiine, korbhiine, mecamez, mecauk, toin’e pol ja monet näiden luonteenpiirteet saattavat olla hyvinkin demonisia. Näitä käytetään kadonneista eläimistä ja ihmisistä kertovissa kertomuksissa. Heidän vallassaan olevat joutuvat harhailemaan metsässä pitkiä matkoja, he ryömityttävät ihmisiä maahan kaatuneiden puiden alta taikka eivät anna eksyneen vastata etsijän huuteluun.

Monissa kertomuksissa saatetaan käyttää useita eri nimityksiä samasta haltijasta. Eniten kerrotuissa ja usein hurjissakin eksymistarinoissa vihjataan kertomuksen alussa johonkin demoniseen piirteeseen. Metsään lähtiessä ihminen sanoo: ”Tulen kohta takaisin”, mutta unohtaa lisätä ”jos Jumala suo”. Samoin emäntä on saattanut päästää valloilleen haltijan pahat voimat, jos hän on sadatellen ajanut lehmät ulos. Tällaisessa tapauksessa pahaan voimaan viittaa venäläisperäinen bes, paha henki. Eksyneiden kotiin opastamiseksi on tapana panna ristejä teiden risteyksiin. Kerrotaan myös tietäjistä, jotka menevät yöllä metsän kanssa keskustelemaan (meccanke pagicemha) ja rukoilevat siellä metsän isäntää ja emäntää.

Ympärillä olevat suuret metsät ovat synnyttäneet tällaisia haltijatarinoita. Sukupolvien aikana on opittu ymmärtämään, että ihminen ei pysty hallitsemaan metsää. Siihen täytyy suhtautua tasaveroisena kumppanina. Ajatustavan taustalla voidaan nähdä myös luonnonsuojelullisia ideaaleja. Puihin ja metsään yleensäkin suhtaudutaan elävänä olentona. Puita ei saa tarpeettomasti vahingoittaa. Mutta jos joku on taittanut oksan, tulee se katkaista kokonaan, jotta oksa ei jäisi kitumaan. Toisaalta metsän vaarat ovat antaneet metsänhaltijoille demonisia piirteitä. Tämä on omalta osaltaan synnyttänyt uusia motiiveja sekä elävöittänyt vanhaa perinnettä. Negatiiviset piirteet eivät kuitenkaan ole pystyneet torjumaan haltijoiden yleistä hyväntahtoisuutta tai neutraaliutta.

Viime aikoina taloon, navettaan ja saunaan liittyvien haltijoiden merkitys on taantunut. Niihin uskotaan ja niiden puoleen käännytään kuitenkin tärkeinä hetkinä kuten muutettaessa uuteen taloon, vietäessä uusi lehmä ensi kertaa navettaan, mentäessä saunaan jne. Lyhyt rukous voi sisältää pyynnön, että paikan emäntä tai isäntä auttaisivat elämän järjestymisessä uudessa talossa, auttaisi lehmiä selviytymään tulevasta talvesta ja ottaisi uuden lehmän vastaan tai antaisi miellyttävät löylyt.

Viime aikoina normien rikkomisesta kertovat tarinat ovat vähentynyt – niissä on kerrottu saunojan kuulemista selittämättömistä ja pelottavista äänistä tai lupaa kysymättä metsään yöpymään jääneen vaikeuksista saada unta tai joutumisesta ajetuksi metsästä pois.

Vepsäläiset uskovat vieläkin haltijoihinsa. Ihmiset eivät näe ristiriitaa kristillisen ja haltijaperinteen välillä. Nikean uskontunnustuksen mukaan Jumala on luonut myös haltijat. Haltijat kuuluvat ”näkymättömään luontoon”. Näin selitti eräs Raamattunsa hyvin tunteva vepsäläinen; ehkä hän halusi vahvistusta haltijauskolleen. Mutta näin ovat uskoneet myös lukutaidottomat läpi vuosisatojen.

Viitaten uskontunnustukseen voitiin selittää, että haltijauskomukset ovat uskoa Jumalaan. Jumala on luonut näkymättömät ja näkyvät olennot. Tällainen uskomus oli myös karjalaisella vanhauskovaisella Marina Takalolla.

Kristi Salve, ”Vepsäläisestä folkloresta”, teoksessa Lassi Saressalo (toim.) Vepsä. Maa, kansa, kulttuuri (2005).

Samankaltaisia artikkeleita