Seppä, tuli ja rauta

Tulen synty on taivosessa tähtitarhojen takana. Tähdet asetti paikoilleen aikojen alussa ilman ukko, joka mahtavana seppänä takoi taivaankannen ovettomassa pajassaan. Sitten ukko kohotti jousensa taivaankannen ylle ja ampui ilmoille välähtävän tulisen nuolen. Nuoli kulki taivaan halki ja putosi aavalle meren selälle. Veteen tippuneen tulikipunan nielaisi paikalle uinut siika.

Siika uiskenteli pitkin saaria ja niemiä. Tuli alkoi polttaa sen vatsassa ja kala koki kovia tuskia. Silloin siian hotkaisi kitaansa punainen lohi. Lohi uiskenteli pitkin saaria ja niemiä kunnes sekin tuli vuorostaan hauen syömäksi. Hauki sukelsi syviin vesiin tulinen kipuna vatsassaan.

Ukko laskeutui taivosesta etsimään nuoltaan. Hän kulki etsien tuulena meren aaltojen yllä. Pitkään matkattuaan hän näki kipunan hohtavan hauen vatsassa, mutta ei saanut kalaa pyydystettyä vedestä. Paikalle purjehti Väinämöinen nuottansa kanssa ja ilmojen ukko pyysi Väinämöistä auttamaan kalan pyydystyksessä. Kolmen päivän kalastuksen jälkeen jumalat saivat saaliiksi hauen. Ukko halkaisi sen puukollaan ja hauen vatsasta paljastui lohi ja sen sisältä siika. Siian sisuksista kaivettiin maailma hohtava tulikipuna, jonka jumalat lahjoittivat ihmissuvulle.

Toisen kertomuksen mukaan ilman ukko iski taivosessa terällä kipunan. Hän kätki kipunan kultaiseen kätkyeen ja antoi sen ilman immen tuuditeltavaksi. Kun ilman impi leikki kipunalla niin pilvet liikkuivat, taivaat jyrisivät ja taivaankannet kalisivat. Pian kuitenkin valkea putosi neidon käsistä ja se kiisi läpi yhdeksän taivaan. Maahan päästyään valkea kirposi ikkunasta sisään tupaan, jossa se poltti neitosilta rinnat ja pojilta polvet. Tuli turmeli vielä isännältä parran ja surmasi lapsen kätkyeensä. Tuhotyönsä tehtyään se kieri metsään.

Korvessa valkea jatkoi tuhojaan. Se poltti paljon maita ja soita. Ihmiset katsoivat peloissaan, kun valkea vyöryi tulisena muurina taivaanrannassa. Viimein kipuna kierähti Aluejärven aaltoihin. Tuli poltti niin tuimasti, että suuren järven vedet alkoivat kiehumaan yli äyräidensä. Kipuna hyppäsi pois järvestä ja pakeni jälleen korpimaille. Siellä se poltti katajikkoja ja kuusikkoja; tuli tuhosi puolet Pohjanmaata, viivähti Savon rajalla ja roihutti palan Karjalaakin.

Sitten tuli lepäsi. Se hiipi kahden lahonneen kannon alle piiloon. Kun tulimeri laantui, ihmiset uskalsivat lähestyvät hiipuvaa kipunaa. He tiesivät sen olevan jumalaista ja taivaallista alkuperää. Tuli oli siis ihmisille iloksi ja hyödyksi mutta sitä piti myös pelätä ja kunnioittaa kuin muitakin jumalten lahjoja. Ihmiset kaivoivat kipunan varovasti kantojen alta. He kuljettivat sen tupaan, jossa se loisti ihmisille lämpöä ja valoa. Päivisin tulella valmistettiin ruokaa, öisin sen annettiin levätä kipunana hiilten alla.

Tulen salaisuudet tiesi parhaiten seppä. Seppä ymmärsi, että taivaan ukko hallitsi taivasta ja takoi taivaankannen. Kipuna oli iskenyt salamana taivosesta ja tuonut maailmaan tulen jota ilman seppää ei olisi.

Seppien taito oli sekin jumalten lahja. Aikojen alussa seppäjumala, ensimmäinen seppä ja taontataidon haltija, nosti rautamalmin suosta. Hän seisoi polviaan myöten mustassa mudassa ja keräsi raudan talteen. Kerättyään raudan seppäjumala asetti palkeensa ja ahjonsa suden jäljille ja karhun kannoille. Hän pani raudan tuleen ja lietsoi tulta väsymättä. Hän lietsoi päivän, toisen, kohta kolmannenkin. Rauta venyi taikinana sepän valkean väessä. Ensin sepän ahjo antoi rääkyraudan, sitten se kuolaisen kuljetti ja lopulta valkean valutti.

Rauta alkoi hermostua tulen keskellä. »Oi seppä», rauta vikisi, »Ota minut pois täältä tulen tuskista». Jumala pohdiskeli raudan pyyntöä. »Jos otan sinut tulesta, ehkä kasvatkin kauheaksi. Ehkä vielä veistät veljeäsi, ehkä silvot emosi lasta». Silloin rauta vannoi ahjossa vaikean valansa. Se lupasi olla leikkaamatta lihaa ja vuodattamatta verta. Rauta lupasi purra vain puuta ja syödä vain kiven sydäntä. »En veistä veljeäni enkä silvo emoni lasta. Mieluummin kuljen miehen kulkijan kumppanina kuin surmaan sukuani tai herjaan heimoani.»

Seppä otti tyytyväisen raudan tulesta ja asetti sen alasimelle. Seppä takoi raudasta hyviä keihäitä, kirveitä ja kaikenlaisia teräkaluja. Hän lyödä helkäytteli, mutta raudan terä ei tullut tenhosaksi. Takoja tajusi raudan karkaisuveden puuttuvan. Hän haki vettä, liuotteli siihen lipeväistä ja koitti kielellänsä. »Ei tämä ole hyvä raudan tekovesiksi», hän virkkoi.

Mehiläinen sinisiipi nousi maasta. Se lenteli sepän pajaan. Seppä käski mehiläistä tuomaan mettä metsolasta raudan rakennusvettä varten. Pajassa lenteli myös herhiläinen hiien lintu. Sekin kuuli sepän selkeät sanat. Herhiläinen läksi matkaan. Sivakkana se ehti ampiaisen edelle. Herhiläinen ei hakenut mettä metsolasta. Se kantoi hiien hirmuloita, käärmeen kähyjä, matojen mustia mujuja ja sammakon salavihoja raudan karkaisuveteen.

Seppä luuli kuitenkin mehiläisen tuoneen mettä. Hän nosti raudan tulesta ja kastoi raukan veteen. Rauta raivostui kamalasta kylvystänsä. Vihastuksissaan se perui sanansa. Rauta kirosi veistävänsä veljeänsä ja pahoinpitelevänsä sukuansa. Se uhosi laskevansa veren vuotamahan ja hurmehen hurajamahan. Siitä asti on ihmissuvun ja raudan suhdetta synkistänyt raudan kirous.

Kaikki seppäjumalan jäljissä seuranneet tiesivät raudan ja tulen alkuperän. Kun seppä takoi raudasta kirveen, sitä nimitettiin ukonkirveeksi. Perimätieto tiesi kertoa, että kauan sitten kirveet tehtiin piikivestä. Piikivessä oli kipinän voima, joka synnytti tulen. Salama, tuli, seppä, kirves, piikivi, taottu taivaankansi eivät olleet sepän mielessä irrallisia asioita vaan ne liittyivät toisiinsa aikojen alusta asti. Samaan sukukuntaan kuuluivat myös käärmeet, jotka luikertelivat maassa salamakuvio selässään. Tuliset salamat taas välkähtelivät taivaalla kuin taivaankannelta iskevät käärmeet. Seppä oli osa tätä ikivanhaa voimaa ja siksi heimonsa pyhä mies.

Seppä tiesi, että alussa oli ollut vesi, alkumeri, jonka laineilla maaten maailma luotiin. Tuli oli kirvonnut veteen ylisistä ilmoista ja ilman ukko oli etsinyt sitä tuulena merten päällä. Rauta oli taas kaivettu ihmisille syvältä mustasta maasta. Pajansa hämäryydessä seppä yhdisti nämä neljä: tulen, veden, maan rautamalmin ja palkeista puhaltavan tuulen. Hän käsitteli niitä seppäjumalalta saaduilla taidoilla ja pyhillä sanoilla. Näin hän hallitsi sekä raudan että tulen ja tunsi niiden sielut ja väet.

Samankaltaisia artikkeleita