elo 27, 2012 | Uutiset
Taivannaulan seinäkalenterista näet suomalaisen luonnonuskoisen perinteen vuotuiset merkkipäivät. Kalenteri seurailee perinteistä vuodenkiertoa kekristä kekriin (marraskuu 2012 – lokakuu 2013). Voit tilata kalenterin Taivaannaulan verkkokaupasta. Kalenterin...
elo 17, 2012 | Uutiset
Viime syksynä suuren suosion saanut Taivaannaulan retki Retulansaareen järjestetään nyt uudestaan! Vierailemme Retulansaaressa lauantaina 22. syyskuuta. Retkellä tutustumme saaren erikoiseen ja traagiseenkin historiaan Ylikartanon isännän Jocce Jönssonin opastuksella....
elo 10, 2012 | Uutiset
Taivaannaula järjestää kekrijuhlan Kariniemen leirikeskuksessa Valkeakoskella 26.10.-28.10.2012. Tapahtuma alkaa perjantai-iltana ja päättyy sunnuntaina. Kekri on ollut vanhalle kansalle vuoden suurin merkkipäivä: vainajien muistojuhla sekä sadonkorjuun päättymisen...
elo 6, 2012 | Yleinen
Inkeriläiset kertovat pienestä kylästä, jonka luona oli pieni kennäs eli kukkula. Kukkulalla kasvoi kataja jolla oli väkevä haltija. Kyläläiset aitasivat puun ja palvelivat sitä. Katajalle vietiin viljasadon ensimmäiset jyvät ja kun nainen synnytti annettiin...
elo 4, 2012 | Yleinen
Metsän pyhiä puita Metsässä ajateltiin olevan puita, jotka olivat muita puita pyhempiä. Puilla käytiin uhraamassa osana joitakin vuotuisjuhlia. Esimerkiksi Jyrinpäivänä tehtiin karjataikoja ja vietiin maitopyttyjä uhriksi metsiköihin pyhien puiden alle. Jokaisella...