Unilla on ollut vanhastaan tärkeä merkitys ihmisille. Unta ja valvemaailmaa ei ole erotettu jyrkästi, vaan niiden on katsottu keskustelevan keskenään. Unessa on voitu kohdata edesmenneitä omaisia, nähdä enteitä lähestyvästä kuolemasta tai tulevasta aviopuolisosta tai saada tietoa ja apua tärkeisiin päätöksiin. Suomessa unet ovat olleet erityisesti naisten välittämää perinnettä.

Suomen kielessä nukkuva ihminen ”näkee unta”, eli ikään kuin katselee unta ruumiissaan. On myös viitteitä uskomuksista, joiden mukaan sielu poistuu ihmisen ruumiista samaan tapaan nukkuessa kuin kuollessa. Eräässä kansantarinassa kerrotaan, miten nukkuvan sielu lentää suusta ulos mehiläisenä, kun taas kuolevan sielun on ajateltu lentävän hänen suustaan perhosena, valkoisena kärpäsenä tai pienenä lintuna. Lisäksi Suomessa tunnettiin uskomus, että nukkuvaa eläintä ei saa surmata, sillä sen sielun uskottiin olevan poissa ja joutuvan surman takia eksyksiin. Tällainen sielu saattoi pahimmassa tapauksessa vainota metsämiestä ja ajaa hänet hulluuteen. Metsästäjillä olikin tapana viheltää ennen eläimen surmaamista.

Kun ihminen näkee unta, sen alkuperä voi olla tuonpuoleinen. Kansanuskossa tunnetaan uniolento, joka neuvoo tai varoittaa ihmisiä unessa. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla tämä olento tunnettiin erikoisella nimellä unikakkiainen tai unihuppias. Uniolento on kuin ihmisen neuvonantaja, joka auttaa häntä tilanteessa kuin tilanteessa. Tällaista auttajaa ei kuitenkaan ollut välttämättä kaikilla ihmisillä, vaan “taikoin tekijöillä” tai tietäjillä.

Unet toivat viestejä vainajilta

Unet myös yhdistivät elävät ja kuolleet. Unessa edesmennyt sukulainen saattoi kertoa raskaana olevalle naiselle, että haluaa lapsen saavan hänen nimensä tai äiti saattoi neuvoa tytärtään. Vainajat saattoivat myös tulla enneunessa hakemaan omaista mukaansa tuonpuoleiseen. Väkivaltaisen tai muuten “huonon kuoleman” kohdanneen vainajan uskottiin jäävän elävien ja kuolleiden maailmojen väliin sijattomaksi sieluksi, jolla ei ollut paikkaa maan päällä eikä vainajalassa. Tällainen sielu saattoi palata unessa vaatimaan hyvitystä kärsimästään vääryydestä.

Ihmisillä oli velvollisuus huolehtia siitä, että vainajien unissa kertomat tarpeet huomioitiin. Näin ihmiset saattoivat vastavuoroisesti pyytää vainajien apua arkisessa elämässä. Erityisen vahvana vainajiin liittyvä unikulttuuri on elänyt Karjalassa. Karjalaiselle naiselle läheinen suhde aviomieheen ei katkennut kuolemaan, vaan vainaja oli läsnä kuuden viikon ajan tässä maailmassa. Miesvainaasta piti huolehtia, kotiovi pitää auki, vuode sijata ja asettaa ruokaa miehen kuvan eteen. Jos näin ei tehty, mies ilmestyi unessa kysymään miksei hän päässyt omaan kotiinsa tai saanut syödäkseen.

Kuva: Solja Virkkunen @ Flickr / Creative Commons. Kuva: Solja Virkkunen @ Flickr / Creative Commons.

Lesken ja miehen läheinen suhde jatkui suruajan jälkeenkin. Oulangalla rajantakaisessa Karjalassa syntynyt Marina Takalo kertoi, että hän jatkoi miehensä kuoleman jälkeen vuorovaikutusta tämän kanssa unimaailmassa. Unessa mies teki samoja töitä kuin eläessään, kalasti, hakkasi halkoja ja hoiti muita arkisia askareita. Marina ei koskaan unissaan kokenut miehensä olevan kuollut. Folkloristi Annikki Kaivola-Bregenhof kuvailee kirjassaan Kerrotut ja tulkitut unet karjalaisten suhdetta vainajiin:

Osa aunukselaiskylän naisten unista liittyi vainajille pidettyihin juhliin, niin kutsuttuihin muistajaisiin. Näissä juhlissa eivät olleet mukana vain elossa olevat kyläläiset, vaan kaikkien paikalla olevien jo kuolleet omaiset. Juhlan alussa luettiin vainajien nimet, ja samalla heidän uskottiin astuvan sisälle juhlataloon. Naisten unissa miehet kertoivat toivomuksensa siitä, että heille järjestettäisiin mahdollisuus olla mukana. Tämä toive tuli selvästi esille Katja Ivanovnan unessa, jonka hän näki syksyisten lokakelien aikaan.

Katja “käveli unessa tietä pitkin. Mutkassa tuli vastaan hänen miehensä – väsyneen ja laihan näköisenä – ja valitti: ‘En saanut yhtään ruokaa!’ Aamulla Katja ihmetteli untaan. Samana päivänä hänen luokseen tuli tuttu nainen Suojoenkylästä suuressa tuskassa pyytämään anteeksi: edellisenä päivänä, hän kertoi, oli kylässä ollut heidän yhteisen tuttavansa muistajaiset. Hän oli luvannut käydä Katjan sinne kutsumassa, mutta kuravellin ja rankkasateen takia ei päässyt. Katjan ‘spiiskat’ [paperit, joille hänen vainajiensa nimet on kirjoitettu], edellisistä muistajaisista sinne jääneet, oli tilaisuudessa kuitenkin luettu.”

Kun Katja kertoi ystävälle unensa, he ymmärsivät yhdessä, että kun miehen nimi oli luettu muistajaisissa, tämä oli tullut paikalle. Koska Katja ei ollut juhlassa mukana, mies ei voinut istuutua pöytään, ja siksi hän valitti.

Joskus vainajat ilmestyivät uniin paheksumaan elävien toimintaa, esimerkiksi juhlapyhän rauhaa oli saatettu häiritä vainajien mielestä mielestä sopimattomasti. Tällaista varoitusta oli erittäin tärkeä uskoa, muuten seurauksena olisi onnettomuutta.

Enteitä ja kansanparannusta

Enneunet ovat kertoneet ihmisille tulevista tapahtumista. Yleisimpinä enneunia ovat olleet edellä sivutut kuolemaa ennustavat unet sekä tulevan aviopuolison olemusta enteilevät unet. Entisajan naisille naimisiin pääseminen oli ensiarvoisen tärkeää jo pelkästään tulevaisuuden toimeentulon kannalta, joten tulevasta puolisosta nähdyillä enneunilla on ollut tärkeä merkitys.

Enneunien ilmaantumista voitiin edistää erilaisilla taioilla joita tehtiin erityisesti juhlapyhien aikoihin, kuten juhannuksena. Unista tulkittiin myös rakkauteen ja avioliittoon viittaavia symboleita. Näitä olivat muun muassa tulipalo, vehreä maa, lehtipuut sekä punaiset vaatteet. Sulhasta ja hänen sukuaan symboloivat sudet. Tämä mielikuva korostaa sulhasen suvun vierautta ja saapumista morsiamen kotipiirin ulkopuolelta.

Parantajien ja tietäjien keinovalikoimaan on kuulunut ratkaisun etsiminen unen avulla. Parantaja saattoi jo unessa etukäteen nähdä avuntarvitsijan ja osasi varautua tämän saapumiseen. Esimerkiksi Rautalammilla sanottiin, että etevän noidan »tulee aina ensin nukkua». Joskus parantaja saattoi myös ottaa potilaalle kuuluvan vaatekappaleen ja jäljittää sen avulla unessa sairauden alkuperän. Tietäjät ja parantajat osasivat myös lukea omien uniensa enteitä ja auttaa siten avuntarvitsijoita tulkitsemaan omia uniaan, vaikka varsinaisia ammattimaisia unentulkitsijoita ei Suomessa olekaan tunnettu.

Painajainen oli kansanperinteen tuntema pahansuopa olento, joka nousi nukkuvan rinnan päälle, halvaannuttaen ja yrittäen jopa tukehduttaa tämän. Painajaisen ajateltiin kulkevan ketun, karhun tai vanhan naisen hahmossa. Se asettui nukkuvan ihmisen rinnan päälle levittäytyen niin, että se peitti nukkujan alleen. Sen painon alla ihminen ei voinut huutaa eikä liikahtaa. Painajaisen estämiseksi pantiin päänalusen alle veitsi tai teräspala.

Unessa voitiin nähdä myös kotipiirin ja luonnon haltijoita. Kodinhaltijan voi nähdä, kun on yksin huoneessa ja asettautuu nukkumaan pää kynnyksellä. Sanottiin myös, että haltija ilmestyy uneen kun nukkuu ensimmäistä kertaa uudessa talossa uunin vierellä. Metsässä liikkuessaan erämiehillä oli tapana tervehtiä metsänhaltijaa ennen makuulle asettumista. Näin vältettiin metsänhaltijan »tarttumusten» saaminen maasta. Lisäksi tuli pitää huoli siitä, että ei asettunut nukkumaan metsäpolulle, sillä metsänhaltijan sanottiin kulkevan sitä pitkin.

Kirjoituksen pääasiallisena lähteenä on toiminut Annikki Kaivola-Bregenhofin teos Kerrotut ja tulkitut unet. Kulttuurinen näkökulma uniin (SKS 2010).

Samankaltaisia artikkeleita