Hauen kansanomaiset nimet, kuten »vesisusi» ja »jänkäkoira» korostavat kalan petomaista luonnetta. Hauki tiedettiin myyttiseksi ja mahtavaksi kalaksi, jota kohtaan tunnettiin kunnioitusta ja jopa pelkoa. Pikkukaloja suuhunsa ahmiva »veenkoira» kuvasti myös kyltymätöntä ahneutta. Lisäksi kelvottomasti eläneiden sanottiin päätyvän Manalle hauen suoleen.

Hauki on ainoa kala, jonka kalevalamittainen syntyruno tunnetaan, mutta sekin on pirstaleinen, sekava ja vaikeaselkoinen. Syntyrunoa voidaan tulkita niin, että hauki olisi muiden myyttisten sankareiden tapaan laskeutunut maahan taivaalta käsin. Toisaalta se on alisen kuolleiden maailman kala. Vedestä noussut epätavallisen kokoinen hauki saattoi olla marraskala, kuoleman enne.

Myyteissä hauki yhdistetään tuleen sekä Väinämöiseen ja Ilmariseen. Väinämöinen saa hauen leukaluista kaunissointisen kanteleen ja Ilmarinen kantaa Pohjolan emännälle Tuonen hauen pään voitonmerkkinä. Tulen syntyrunossa Ilmarinen iskee tulikipunan taivaista, joka päätyy ensin siian, sitten kuhan ja lopulta hauen vatsaan. Hauen vatsasta valkea saadaan ihmiskunnalle.

Hauen päässä kerrottiin olevan sata luuta. Kaikilla näillä on ollut oma nimensä. Tunnettuja luiden nimiä ovat esimerkiksi »äitipuolen käsivarsi», kolmihaarainen »lapintuoli» ja »länkiluu». Hauen leukaperistä löytyy jopa »ryssänjumala». Monien luiden nimet viittaavat maatalouteen ja kyntötöihin, toisaalta kalastukseen ja vesillä liikkumiseen.

Yleensä kalojen uskottiin pilaavan viljan kasvun, koska ne edustivat maalle (pellolle) vierasta veden väkeä. Hauen luilla pystyi kuitenkin lisäämään sato-onnea, ehkä siksi, että tulikipunan tuonut hauki liittyi tuleen ja sitä kautta kaskenpolttoon. Eräs tapa oli sitoa yhdeksän hauen leukaluut punaiseen lankaan ja panna ne kylvövakan ympärille. Siemeniä myös kylvettiin maahan hauen pääluun läpi.

Aljohauet olivat kaivoissa tai lähteissä eläneitä haukia. Niiden rooli oli samanlainen kuin elättikäärmeiden. Aljohauki oli paikkaa suojeleva haltijakala, joka toi onnea jos sitä kohdeltiin hyvin. Samalla hauki toimi myös vedenlaadun mittarina ja piti kaivon puhtaana ei-toivotuista otuksista.

Samankaltaisia artikkeleita