Suomalaisten tärkein yleistyökalu ja samalla pelätyin ase on ollut puukko. Puukolla on vuoltu puuta ja koristeltu käyttöesineitä, nyljetty riistaa, perattu kaloja ja leikattu leipää. Se on antanut turvaa matkalla, pelastanut heikoilta jäiltä ja tuonut taioissa onnea. Puukoilla on käyty reiluja kamppailuja ja myös puukotettu selkään – johon syyllistyneitä ei pidetty oikein minään miehinä.

Kaikista maailman kielistä vain suomesta tavataan erillinen puukon kaltaista teräasetta tarkoittava sana. Muissa kielissä puhutaan laajemmin vain »veitsistä», mutta puukko on eri asia kuin veitsi. Tärkeimpiä erottavia tekijöitä on puukon terä, joka soveltuu erityisen hyvin puun vuolemiseen. Kansanrunoudessa puukon synonyymejä ovat veitsi ja »kuras». Virossa veistä tarkoittaa »kuurask» tai »kuuraski». Vatjassa veitsi on vuorostaan »kuraz».

Puukon nimen alkuperästä on esitetty useita teorioita, mutta asiasta ei ole päästy lopulliseen varmuuteen. Alkuperäksi on arveltu sanaa »puu», koska puukossa on usein puinen kahva ja sitä käytetään puun veistämiseen. Yhden näkemyksen mukaan nimitys tulee hansakauppiaiden pook-tikarista. Uusimman teorian mukaan nimi tulisi balttilaisesta puunleikkausveitsestä, »bukkusista».

Puukkoa kannettiin jo rautakaudella vyöllä tupessa, joita on valmistettu muun muassa nahasta ja tuohesta. Kahvat valmistettiin koivusta, visakoivusta, raidan juuresta ja tuohesta, toisinaan myös luusta. Parhaissa puukoissa on ollut korkealaatuiset terät ja hyvä puukko saattoikin olla arvokas perintökalu miekan tapaan.

Pihtiputaalta tiedetään tapa tervehtiä uutta kuutta puukko kädessä. Silloin sanottiin:

»Uus kuu terve kuu,
Vanha kuu sairas kuu,
Uus kuu onni kuu,
raha kuu, rauha kuu!»

Samankaltaisia artikkeleita