Suomenlahden ulkosaaret ovat ryhmä kookkaita saaria Suomenlahden itäosassa. Niihin lasketaan kuuluvaksi Lavansaari, Peninsaari, Seiskari, Someri, Suursaari ja Tytärsaaret. Nykyisin Venäjän Jaamaan piiriin kuuluvilla ulkosaarilla oli omintakeinen suomenkielinen kansankulttuurinsa toiseen maailmansotaan asti.

Saarilla tiedetään olleen kiinteää asutusta viimeistään rautakaudella – kulkijoita paikalla on käynyt jo paljon aiemmin. Saaret ovat olleet osa hylkeenpyytäjien kulku- ja kauppaverkostoa ehkä jo 4000 vuotta sitten. Ulkosaarten eristäytyneisyyden ja pitkien merimatkojen vuoksi saarelaisten omavaraisuusasteen on täytynyt aina olla korkea. Elinkeinoja ovat olleet karjanhoito, kaupankäynti, kalastus ja hylkeenpyynti. Välttämättömänä apuna hylkeenpyynnissä olivat saarella kasvatetut karaistuneet hyljekoirat.

Hylkeenpyyntiin kuului monia erityisiä tapoja ja uskomuksia. Ennen metsästystä kokoonnuttiin tupaan, jossa taiat tunteva vanhus puhutteli pyyntivälineitä ja pani ne kiehuvaan veteen. Miehet ja pyyntivälineet myös savustettiin tervaksilla, leppäpuilla ja vanhoilla kengillä lämmitetyssä saunassa. Metsästyksestä puhuttiin »jääkielellä» eli salakielellä, jonka vain pyyntikunnan jäsenet tunsivat. Naarashylje saattoi olla esimerkiksi »nanna» (äiti) tai »vanamuori» ja hylkeen poikanen »napapoika». Samalla tavoin hyljekoiraa sanottiin »häntämieheksi» ja pyyntimatka oli »jään käymistä».

Ulkosaarilla sijaitsee myös lukuisia kiviröykkiöitä ja uhrikiviä, joihin liittyi paikallisia uskomuksia ja perimätietoa. Säyvön saaren keskellä sijaitsee korkea kiviraunio eli »kumpeli», jossa paikanhaltijan eli kumpelin vanhan miehen kerrottiin elävän. Vanhan miehen sanottiin pitävän huolta saaresta, eikä haltija sallinut siellä pesiviä merilintuja hätyytettävän. Jos munia otettiin, haltija nosti myrskyn.

Kuvassa olevalla Haukkavuorella, joka on yksi Suursaaren neljästä vuorenhuipusta, on perimätiedon mukaan elänyt paikanhaltija, Haukkavuoren ukko, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt. Haltijalle vietiin jouluna paisteja ja osa haaksirikkojen jäljiltä parempaan talteen korjatuista tavaroista. Kun vuorelta nousi sumua, sanottiin Ukon siellä keittävän jotain.

Vainolaistarinoissa kerrotaan Lavansaareen saapuneesta rosvojoukosta. Saarelaisia varoitti vaarasta ämmänpoika eli valkeapää. Saarelaiset kohtasivat rosvot kiven luona ja löivät heidät pakosalle. Ämmänpoika sai kuitenkin taistelussa surmansa. Tähän Ämmänkiveen liittyvät tarinat herättivät nuorisossa pelkoa ja vanhempi väki kunnioitti paikkaa. Ämmänkiven ohi kuljettaessa oli heitettävä oksa kivelle. Kiven kuoppiin marjassa kulkeneet lapset panivat lahjaksi marjoja ja sanoivat: »Valkeapää, ämmänpoika, kiitä minua, älä kiroa!»

Samankaltaisia artikkeleita