Vanha kansa on viettänyt joulun jälkeen juhlattomia selkäviikkoja aina laskiaiseen saakka. Laskiaisesta alkaakin kokonainen juhannukseen huipentuva kevätjuhlien sarja.

Taivaannaulan väki viettää laskiaista tänä talvena Pirkanmaan Vesilahdella, Rämsöön kylässä. Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 15. helmikuuta klo 11 alkaen ja se on tarkoitettu Taivaannaulan jäsenille.

Kevättalven laskiaisen tavat tuovat onnea tulevalle kesälle ja koko vuodelle. Laskiaisaamuna on kiiruhdettu saunomaan hiljaisuuden vallitessa. Sen jälkeen on laskettu mäkeä, huudettu taloon pitkiä pellavia ja syöty itsensä rasvalla terveeksi ja voimakkaaksi.

Laskiainen on ollut olennaisesti naisten pyhä, jonka tavat ja uskomukset kohdistuvat käsitöiden raaka-aineisiin – pellavaan, hamppuun ja villaan – sekä naisten viljelemiin hyötykasveihin kuten nauriiseen, herneeseen ja papuun. Laskiaisena varmistettiin menestys kaikilla näillä osa-alueilla.

Vesilahden laskiaisessa onkin luvassa muun muassa pellavien kasvua vauhdittavaa mäenlaskua, napakelkkailua, laskiaissauna ja perinteisen rasvarieskan maistelua. Laskiaisen kruunaa tuttuun tapaan hernerokka! Lisätietoja juhlan vietosta saa osoitteesta: pirkanmaa@taivaannaula.org.