Suomessa vaikutti vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hyvinkin kuuluisia kansanparantajia ja tietäjiä. Yksi heistä oli Muurmäen ukko eli Muur-Juonas, joka oli tunnettu unennäkijä ja parantaja. Jyväskylän maaseudulla Muurmäen torpassa asuneen ukon luota apua hakivat niin rahvas kuin säätyläisetkin. Vieraita kävi Oulusta, Viipurista ja Venäjän rajoilta asti.
Muurmäen ukko osasi selvittää varastetun tai kadonneen tavaran olinpaikan unessa. Samoin hän kykeni selvittämään taudin alkuperän ja siten parantamaan sairaan. Näiden lisäksi Muurmäen ukko tunsi erilaisia loitsuja ja osasi valmistaa luonnonkasveista lääkkeitä ja hauteita. Oli kuitenkin myös tauteja, jotka ukko myönsi mahdottomiksi parantaa ja joiden alkuperää hän ei pystynyt selvittämään.
Muur-Juonasta mentiin tapaamaan, kun omaisuutta oli varastettu tai vaikkapa lehmä oli kadonnut metsään. Asialle mentiin joko itse tai lähetettiin edustaja. Torpalle saavuttiin yleensä iltasella ja asia kerrottiin ukolle, joka kävi tämän jälkeen nukkumaan uunin »kiukaalle» tai saunaan. Ennen nukahtamista ukko hörppäsi vähän viinaa, jonka avuntarvitsija oli tuonut mukanaan. Aamulla Muur-Juonas nousi ylös ja selvitti kaikille mitä oli nähnyt.
Eräälle kyselijälle hän oli esimerkiksi sanonut: »Menes Kinnasjärven puoleista mäen syrjää, siellä pitäisi kadonneen lehmän olla. Mutta se ei ole metsänpeitossa, se on niin kuin jalastaan kiinni». Kun mentiin katsomaan, niin lehmä löytyi juuri tästä paikasta juuttuneena takajalastaan kahden kiven väliin. Ja kun eräästä talosta oli kadonnut huomattava summa rahaa, niin Muurmäen ukko näki unessa, että renki oli kätkenyt rahat tiettyyn rakennukseen olkitukon sisään.
Tauteja Muurmäen ukko paransi samoin kuin paikansi kadonnutta tavaraa. Ukko leikkasi sairaan vaatteista puukolla kolme palaa kangasta ja sekoitti ne viinaan. Herättyään aamulla hän osasi kertoa, mistä tauti oli saanut alkunsa. Taudin syynä oli usein jokin vanha tapaus ja siihen liittynyt »säikähdys». Tämän selvittäminen riitti useimmiten parantamaan sairaan.
Muur-Juonaksen kerrotaan olleen hyväntahtoinen, puhelias mies, joka ei koskaan kironnut. Ruumiinrakenteeltaan hän oli pieni ja laiha sekä harmaapartainen ja päälaelta kalju. Ukko oli myös kova metsä- ja kalamies ja mukana muun muassa 14 karhun kaadossa. Hän eli pitkän elämän yhteisönsä arvostamana ja kuoli kunnioitettavassa 96 vuoden iässä vuonna 1909.
Muur-Juonas ei huolinut koskaan maksua palveluksistaan. Kun ukolta oli tiedusteltu voisiko hän opettaa muille taitojaan, hän oli vastannut siihen: »Ei se ole niin kuin nuttu päältä heitettävä vaan sen pitää olla luonnossa”. Hän korosti myös myötätunnon merkitystä: »Pitää toivoa sydämessään hyvää ihmisille, sillä oikealuontoiselle näytetään unessa mikä auttaa parannuksessa».