»Ei se juovuksissa ollu, se oli sahissaa!» Häme ja Pohjois-Satakunta ovat perinteikästä sahtialuetta. Takavuosina oli tavallista, että korkean iän saavuttaneet hämäläisvanhukset mainitsivat elinvoimansa salaisuudeksi sahdin eli perinteisen suomalaisen suodattamattoman oluen. Hämeessä sahtia onkin juotu ihmiselämän ja vuodenkierron merkkihetkillä – häissä ja hautajaisissa, jouluna ja juhannuksena.

Sahtipitäjien ulkopuolella juomalla on ollut toisinaan huono maine, koska se on sekoitettu kiljuun tai pontikkaan. Kansan keskuudessa sahtia on kuitenkin yleisesti pidetty miellyttävästi päihdyttävänä seurustelujuomana, jonka nauttiminen erotettiin puheissa juopottelusta. Sahdin sanotaan tekevän ihmisen rentoutuneeksi ja uneliaaksi, mutta sen seuraan kiintyy petollisen helposti. Sahtia tulee juotua nopeasti, sillä »hyvä sahti janottaa» kuten sysmäläiset sanoivat. Varomaton juoja saattaa ottaa yhden tuopin liikaa ja huomata, että jalat eivät enää tottelekaan.

Sahtiin suhtauduttiin kunnioittavasti ja juoma piti valmistaa ilman kiirettä. Sahdin teossa ei ole perinteisesti noudatettu kirjoitettuja reseptejä, vaan jokaisella tekijällä on ollut omat tapansa ja niksinsä. Niinpä sahtia on yhtä monenlaista kuin tekijöitäkin. Oma vaikutuksensa on maltailla, jotka valmistettiin kotioloissa syksyllä viljan puinnin jälkeen. Mallastus tapahtui saunassa tai riihessä. Sahtimaltaisiin käytettiin eri alueilla eri viljoja ja viljasekoituksia – ohraa, ruista, jopa vehnää.

Sahdinvalmistus alkaa välineiden huolellisella puhdistuksella, joka viimeistellään kiehuvalla katajavedellä. Maltaat imellytetään ja kuumennetaan perinteisesti saunassa. Tämän jälkeen keitos suodatetaan olkien, kaislojen ja katajanoksien läpi kaukalomaisessa puuastiassa eli »kuurnassa». Kataja antaa juomaan aromia. Lopuksi kirkastunut ja jäähtynyt vierre käytetään hiivalla.

Sahdin valmistus ei ole ollut pelkkä mekaaninen prosessi, vaan siihen on liittynyt monia tapoja ja uskomuksia. Sahtia piti esimerkiksi kaataa talon tai saunan kulmille. Kun mallasmäskiä keitettiin padassa, sitä piti sekoittaa aina samaan suuntaan. Myös kuunkierrolla uskottiin olevan vaikutusta juoman onnistumiseen – sahti piti valmistaa kasvavan kuun aikana.

Sahti on juotava tuoreena ja raikkaana, sillä jos juomaa säilytetään liian kauan, siihen tulee vanhan maku. Tapoihin kuului tarjota sahtia juhlaväelle, talkooporukoille ja vieraille. Se on perinteisesti juotu katajasta valmistetusta kaksikorvaisesta haarikasta tai puutuopista. Juomisen tarkoituksena ei ollut tulla nopeasti humalaan, vaan sahtihaarikan ääressä kulutettiin aikaa, rupateltiin ja kerrottiin tarinoita.

Lähteenä:

Ulla Asplund, Sahtikirja (1990)
Michael Jackson, Suuri olutkirja (1990)
Mika Laitinen, Johannes Silvennoinen, Hannu Nikulainen, Sahti (2015)
Anna-Leena Siikala, Itämerensuomalaisten mytologia (2012)
Yle Uutiset

Samankaltaisia artikkeleita