Vielä muutama sukupolvi sitten suomalaisten toimeentulon runkona olivat kotieläimet. Eläimet kasvatettiin itse ja niistä saatiin lihaa, maitoa, kananmunia, villaa ja turkiksia. Ihmisten ja eläinten yhteiselolla on ikivanhat juuret. Lampaita ja lehmiä on Suomessa pidetty kotieläiminä ainakin 4000 vuoden ajan. Hevoset ovat olleet sukupolvien ajan apuna töissä ja koirat metsästyksessä ja paimentamisessa.

Muinaisista kotieläimistä ovat kehittyneet pohjoisen vaatimattomiin olosuhteisiin sopeutuneet maatiaiseläinrodut. Koska paikalliset kannat ovat vuosisatojen aikana eriytyneet toisistaan, on syntynyt monipuolinenmaatiaislajien kirjo. Alkuperäisrotujen vahvuutena ovat sopeutuminen Suomen sääoloihin sekä ylijalostukselta välttymisen seurauksena hyvä terveys ja helppohoitoisuus. Kotimaisille roduille on myös ominaista ketteryys, uteliaisuus ja älykkyys.

Suomalaiset maatiaiset sisältävät länsisuomenkarjan sekä uhanalaisen itäsuomenkarjan eli kyytöt ja pohjoissuomenkarjan eli lapinlehmät. Suomenhevosen ajateltiin pitkään polveutuvan pohjoiseurooppalaisesta yleisrodusta, mutta uusimpien tutkimustulosten mukaan sen läheisiä sukulaisia ovat vanhat itäiset rodut, kuten jakutianhevonen ja Vienanmeren rannoilla elävä mezenhevonen.

Suomenlammas on tavallisimmin valkoinen – mustat ja ruskeat värit ovat käyneet harvinaisemmiksi. Uhanalaiset kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas katsotaan omiksi roduikseen. Ainoa alkuperäinen suomalainen vuohirotu on pitkän talvikarvan kasvattava suomenvuohi.Vaihteleviin sääolosuhteisiimme jalostuneita koirarotuja ovat puolestaan suomenpystykorva, karjalankarhukoira, suomenajokoira sekä Lapin porokoirarodut.

Alkuperäinen suomalainen maatiaissika kuoli sukupuuttoon 1900-luvulla. Maatiaiskanakin oli katoamassa, mutta kantojen säilyttämiseksi tehdyn työn ansiosta maatiaiskanalla menee nyt varsin hyvin. Kotimaisiin alkuperäisrotuihin voi lisätä vielä kesyn poron, pohjolan mehiläiset sekä maatiaiskissan, jonka alkuperäisiä paikallisia kantoja on luultavasti vielä löydettävissä syrjäisemmiltä seuduilta.

Maatiaisrotujen olemassaolon asetti vaakalaudalle teollisen vallankumouksen synnyttämä tehokkuuden ihannointi. 1800-luvun puolivälissä syntyi valtavasti uutta rahataloutta, mikä vaurastutti suurtilallisia. Tehokkuutta ja voittoa tavoiteltiin risteyttämällä kotimaista karjaa ulkomaisilla. Alkuperäisiä maatiaiskarjoja ei lopulta löytynyt enää kuin syrjäseuduilta.

Suurin osa maatiaisroduista on vaikeuksista huolimatta saatu säilytettyä 2000-luvulle . Monien alkuperäisrotujen olemassaolo on kuitenkin joskus jopa yksittäisten ihmisten varassa. Talkoohenkeä, luovuutta ja kulttuuriperinnön arvostusta vaaditaan, jotta maamme alkuperäislajien taival jatkuu tästäkin eteenpäin.

Samankaltaisia artikkeleita