Suomessa Hiisi-hanke käynnistettiin Taivaannaulan aloitteesta vasta vuonna 2013, kun taas Virossa pyhiä luonnonpaikkoja on tutkittu, kartoitettu ja ennallistettu jo 1980-luvulta alkaen. Julkaisemme nyt kaksi haastattelua, joissa hiisien suojelussa mukana olevat virolaiset kertovat kokemuksistaan ja valottavat Viron pyhien paikkojen nykytilannetta.

Ensimmäisenä vuorossa on Ahto Kaasikin haastattelu. Kaasik toimii Tarton yliopiston Luonnontilaisten pyhien paikkojen keskuksen johtajana ja hän on ollut pitkään mukana sisarjärjestömme Maavallan Kodan toiminnassa. Ensi viikolla vuorossa on Jüri Metssalun haastattelu.

Janno Loide: Põhjatu allikas
Pyhä lähde. Kuvaaja Janno Loide.

Kerrotko hieman itsestäsi ja taustastasi?

AK: Olen tavallinen virolainen, joka välittää maastaan ja kulttuuristaan ja se on ohjannut myös elämänkulkuani. Rahvaanperinteen ja viron kielen syvempi oppiminen on auttanut minua ymmärtämään myös itseäni ihmisenä.

Synnyin ja kasvoin maatilalla Virumaan pohjoisrannikolla, katsellen Suomenlahtea ja Vironmerta. Suuren sinisen veden ja horisontin kohtaamispisteessä saattoi erottaa Suursaaren ja Tytärsaaren. Niiden takana heijastui Suomi taianomaisena ja tavoittamattomana maana, jossa elävät rakkaat heimoveljet. Tästä perheellisestä kiintymyksestä motivoituneena aloin jo lapsena kuuntelemaan Suomen radiolähetyksiä ja opettelemaan itsenäisesti suomen kieltä.

Asun tällä hetkellä Tartossa ja työskentelen Tarton yliopiston yhteydessä toimivassa Luonnontilaisten pyhien paikkojen keskuksessa. Tyttäreni Mana on jo itsenäinen, hän opiskelee yliopistossa historiaa ja on omistautunut luonnontilaisten pyhien paikkojen tutkimiselle. Kotona kasvavat kolme poikaa: Kiur, Laas ja Tuul.

Millä tavoin olet osallistunut hiisien dokumentointiin ja suojeluun Virossa?

AK: Kiinnostuin hiisistä vuonna 1987 ja aloin vähitellen keräämään tietoa aiheesta. Vuodesta 1988 aloitin työt Virumaalla sijaitsevassa Rakveren kotiseutumuseossa, jossa toimin arkeologisten muistomerkkien suojelun asiantuntijana. Tulevan toimintani kannalta ratkaiseva vuosi oli 1989, jolloin tutustuin kotiseutututkijaan ja entiseen suomenpoikaan (talvisodassa vapaaehtoisena taistelleeseen virolaiseen) Helmut Elstrokiin, joka kutsui minut ennallistamaan Viru-Nigulan lähellä sijaitsevaa Tammealusen hiittä. Vaikka tapahtumalla oli muitakin alullepanijoita ja paljon osallistujia, niin asiat johtivat siihen, että minusta tuli tämän hiiden pääasiallinen hoitaja.

Osatakseni huolehtia Tammealusen hiidestä, kävin läpi kaiken aiheesta olemassaolevan kirjallisuuden. Ja koska sitä oli vähän, käännyin tämän jälkeen arkistojen puoleen. Vuosina 1990-1993 työskentelin freelancer-tutkijana pääasiassa Viron Kansanperinteen Arkistossa, mutta myös muissa arkistoissa, ja muodostimme Maavallan Kodassa hiisiin erikoistuneen toimikunnan, johon kuului arkeologeja, folkloristeja ja luonnontieteilijöitä. Luonnontilaiset pyhät paikathan ovat tiedekunnat ylittävä ilmiö ja niiden ymmärtämiseksi on tunnettava niin humanistisia kuin luonnontieteitä. Pyhiä paikkoja on mahdollista ymmärtää vain holistisen lähestymisen kautta. Aloimme koostaa pyhien paikkojen inventoimisen metodiikkaa. Vuosina 2003 ja 2004 testasimme tutkimusmetodiikkaa kolmessa kihlakunnassa, Virumaalla, Tartumaalla ja Saaremaalla.

Vuonna 2005 aloitimme Muhun saarella pilottiprojektin, jossa seudun pyhät paikat kartoittiin täysimittaisesti. Muhun saari on pieni kihlakunta Manner-Viron ja Saarenmaan välissä. Saaren pinta-ala on 206 km2 ja saarella asuu 1880 henkeä. Suurin osa Saarenmaalla vierailevista turisteista kiiruhtaa pysähtymättä Muhun läpi. Kun aiemmissa tutkimuksissa olimme ennen kaikkea yrittäneet paikantaa maastosta arkistotekstien pohjalta tiedossa olevia pyhiä paikkoja, keskityimme nyt myös paikallisten asukkaiden perimätiedon keräämiseen. Suureksi yllätykseksemme havaitsimme, että perusteellista tutkimusmetodiikkaa käyttämällä pyhiin paikkoihin liittyvät perinteet osoittautuivat huomattavasti elävimmiksi ja monipuolisemmiksi, kuin mitä olimme siihen asti olettaneet. Jatkoimme Muhun pyhien paikkojen inventointia vuosina 2006, 2008 ja 2011. Aloittaessamme Muhumaalla 2005 oli meillä arkistotietojen pohjalta tiedossa 28 pyhää paikkaa, nykyään niitä tunnetaan 80.

tammealuse6Puu ja kivi Tammealusen hiidessä.

Koevuoden tulosten analyysin jälkeen meille oli selvää, että Viron hiisien kartoittaminen on Maavallan Kodalle ylivoimainen tehtävä. Etsimme valtion instituutioiden joukosta yhteistyökumppania. Vuonna 2004 järjestimme yhteistyössä eri virastojen välisen kokouksen yhteistyössä Viron sisäministeriön uskonnollisten asioiden laitoksen kanssa. Päätimme yhteisesti, että luonnontilaiset pyhät paikat ovat arvokkaita, enimmäkseen kartoittamatta ja erittäin uhanalaisia. Totesimme, että paikkojen kartoittaminen on erittäin suuri työ, jota varten tarvitaan valtiollinen luonnontilaisten pyhien paikkojen ohjelma.

Vuosina 2005-2007 kulttuuriministeriössä toimi kaksi laajapohjaista työryhmää, johon kuului eri ministeriöiden, tiedeinstituutioiden ja yhdistysten edustajia. Yhteistyönä valmistui luonnontilaisten pyhien paikkojen kehityssuunnitelma vuosille 2008-2012. Vuonna 2008, kun kulttuuriministeriö vahvisti kehityssuunnitelman (kehityssuunnitelman englanninkielinen yhteenveto on luettavissa täältä), perustettiin sitä toteuttamaan Tarton yliopistoon Luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus. Aloitin työn sen johtajana.

Keskuksen johdolla suunniteltiin ja koottiin pyhien paikkojen tietokanta, jota ryhdyttiin täyttämään tiedoilla. Tietokannan julkiseen sivustoon, jota vasta täytetään tiedoilla, voi tutustua osoitteessa http://andmekogu.hiis.ee.

Tilasimme luonnontilaisten pyhien paikkojen oikeusanalyysin ja lainmuutosten ehdotukset, jotka auttaisivat meitä suojelemaan paremmin pyhiä paikkoja. Julkaisimme viroksi Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) luonnontilaisten pyhien paikkojen hallinnoimisen ohjeen ja koostimme yhdessä Latvian ja Ruotsin yhteistyökumppanien kanssa pyhien paikkojen hallinnoimisen paikalliset ohjeet.

Jatkoimme myös tutkimusten järjestämistä. Eri rahoituslähteiden ehtojen pohjalta pääsimme järjestämään joitakin täysimittaisia kihlakuntakohtaisia tutkimuksia sekä joitakin pelkästään arkistotietoihin keskittyviä tutkimuksia. Selvisi, että ilman vanhemman paikallisen väestön haastattelua jopa 2/3 pyhistä paikoista voi jäädä löytämättä. Tähän asti tehtyjen tutkimusten pohjalta voisi olla mahdollista kartoittaa Virossa noin 5000 historiallista luonnontilaista pyhää paikkaa. Valitettavasti vähintään 3000 niistä on häviämässä muistitiedon katkeamisen takia.

Pyhien paikkojen kartoittamista, tietokannan luomista ja myös muita kehityssuunnitelman toimintoja jarrutti vähäinen rahoitus. Kulttuuriministeriön tuki täytti kehityssuunnitelman tarpeista yhteensä 3,7 prosenttia. Parlamentissa toimivien ystäviemme ja erilaisten hankkeiden avulla hankimme itse lisäksi 16 prosenttia. Suurin osa hakemuksista on kuitenkin hylätty. Jos kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, ympäristöinvestointien keskus, maatalousministeriö ja erinäiset säätiöt olisivat hyväksyneet kaikki hakemukset, olisimme tähän mennessä kartoittaneet vähintään puolet Viron pyhistä paikoista. Tällä hetkellä vain noin 4 prosenttia Viron alueesta on kartoitettu pyhien paikkojen osalta.

Viron luonnonmukaisia pyhiä paikkoja esittelevä kirja tartolaisessa marketissa.Hiisistä kertova kirja tartolaisessa ruokakaupassa.

Hiidet ovat olleet pyhiä vanhalle kansalle, mutta milloin virolaiset heräsivät uudelleen suojelemaan ja kunnioittamaan hiisiään?

AK: Koko ajan on ollut kyliä, perheitä ja yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat kokeneet pyhät paikat rakkaiksi ja olleet valmiit niitä suojelemaan. Pyhillä paikoilla tai niiden suojelulla ei ole kuitenkaan ollut yhteiskunnallista arvostusta. Sekä kristillisellä tsaarinajalla että kommunistisena neuvostoaikana virolaiset kuitenkin suojelivat esivallan kiusaksi esivanhempiensa pyhiä paikkoja. Valitettavasti myös Viron tasavallalta on kestänyt vapautua vieraiden valtojen taakasta. Viron itsenäisyyden ennallistamisen jälkeen alettiin tukea ainoastaan kristillistä perintöä. Epätasa-arvoinen kohtelu heijastuu valtionbudjetissa tänäkin päivänä. Esimerkiksi viime vuonna valtio rahoitti kirkkorakennuksia noin 2 miljoonalla eurolla, mutta luonnontilaisia pyhiä paikkoja vuorostaan vain 14 000 eurolla. Pelkästään Tarton Paavalinkirkon remonttiin on kulutettu enemmän (yli 6 miljoonaa euroa), kuin mitä vaadittaisiin kaikkien Viron pyhien paikkojen kartoittamiseksi ja pelastamiseksi.

Viron kansa on eri mieltä nykyisen linjan kanssa. Mielipidemittaukset ovat osoittaneet, että luonnontilaisten pyhien paikkojen tuki on kasvanut vuosi vuodelta. Viime syksynä jo 86% väestöstä toivoi, että valtio takaisi pyhien paikkojen säilymisen ja 74% toivoi, että kirkkoja ja hiisiä rahoitettaisiin yhtäläisesti. Pyhiä paikkoja tukevat yhtäläisesti eri sukupolvet, miehet ja naiset sekä viron- ja venäjänkielinen väestö. On hienoa, että myös kristinuskon eri muotoja suosivat ihmiset pitävät pyhistä luonnonpaikoista huolehtimista tärkeänä.

Toisin sanoen ovat luonnontilaiset pyhät paikat ovat yksi niistä harvoista ilmiöistä, jotka yhdistävät koko Viron väestöä.

Tämän taustalla on se, että olemme aina olleet hiiden kansaa ja hiidet ymmärretään kaikkien yhteiseksi perinnöksi. Toisin kuin Suomessa, jossa hiidet kristinuskon vaikutuksesta demonisoitiin, suuri osa virolaisista on kokenut hiidet rakkaiksi ja siunaaviksi. Vanhemmassa virolaisessa hiisiperinteessä hiidet eivät ole pahoja paikkoja, vaan niiden puoleen on käännytty rakkaudella ja niistä on etsitty tukea. Tämä asia ilmenee myös nykyisessä kulttuurissa ja toisinaan melko odottamattomasti. Virossa on tuhansia ihmisiä, joiden etu- tai sukunimessä on luonnontilainen pyhä paikka: Hiis, Hiie, Hiieväli ja niin edelleen. Monissa Viron kaupungeissa ja kunnissa on Hiidenkatu. Kymmenien yritysten, säätiöiden ja yhdistysten nimessä mainitaan jokin luonnontilainen pyhä paikka.

Pyhiä paikkoja kuvataan myös tauluissa, elokuvissa ja laulujen sanoissa. Viron yksi tunnetuimmista laulajista, Tõnis Mägi sanoi viime vuonna Tartossa Hiiden väen tunnustamisen tapahtumassa, että Viro vapautuu todellisesti vasta silloin, kun hiidet on suojeltu. Virolaiset ovat 25 vuoden aikana henkeä pidätellen samaistuneet laulujuhlissa Tõnis Mäen laulun sanoihin: ”Luoja, suojele, hiisipuita, sillä niiden latvat ovat langenneet maahan!”

Viron 10 kroonin seteliin oli kuvattu Tamme-Laurin uhritammi. Tiedettävästi yksikään toinen valtio ei ole esittänyt rahassaan jotain luonnontilaista pyhää paikkaansa. Tällaisia esimerkkejä on edelleen olemassa ja ne auttavat ymmärtämään, miksi virolainen kansa pitää pyhiä paikkoja tärkeänä.

Mitkä tekijät, ajatukset ja asenteet ovat mielestäsi vaikuttaneet tämän liikkeen syntyyn ja ylläpitäneet sitä vuosien varrella?

AK: Tietenkin virolaisten hiidenrakkaus, hiisien olennainen merkitys kulttuurissamme sekä Maavallan Kodan ja muiden hiidenystävien loppuun asti mietitty ja kärsivällinen toiminta hiisien yhteiskunnallisen arvostamisen vuoksi.

Onko virolaisten suhtautuminen hiisiin erilaista vuonna 2015 kuin vaikkapa 20 vuotta aikaisemmin?

AK: Me tiedämme nyt hiisistä enemmän ja ymmärrämme niitä paremmin. Toisin kuin aiemmin, huomioimme nyt enemmän, että hiidet ovat meidän vanhimpia luonnonsuojelualueitamme. Virolaiset, mutta myös suomalaiset, ovat hiisissään ja toisissa luonnontilaisissa pyhissä paikoissaan suojelleet luontoa vuosituhansia. Toiminta on perustunut maailmankatsomukseen, uskontoon, tietoon ja moraaliin. Vähitellen meille on alkanut uudelleen valjeta, että hiidet yhteisöllisinä suojelualueina ovat luonnonsuojelun ja luonnonläheisen elämäntavan pohja. Ympäristönsuojelu alkaa maatilojen, kylien ja kihlakuntien pitämistä pyhistä paikoista.

Sipan pyhä lehmus
Sipan pyhä lehmus.

Mitä hiidet merkitsevät sinulle itsellesi?

AK: Siitä voisi puhua hyvin pitkään. Mutta lyhyesti – ne ovat tuntemisen, tajuamisen, tietämisen, muistamisen ja yhteydessäolemisen paikkoja. Paikkoja maastossa, missä voi olla yhteydessä edellisten ja tulevien sukupolvien kanssa ja tuntea syvää henkistä yhteyttä luonnon ja maailman kanssa. Pyhien paikkojen ymmärtäminen auttaa minua ymmärtämään paremmin oman kansani kulttuuria ja laajemmin ihmisenä olemisen merkitystä. Ne ovat voimaa, mielenrauhaa ja terveyttä antavia paikkoja. Mutta ne ovat myös kivun ja surun paikkoja, kun näen miten niitä häviää.

Kuinka hiisi-liike on organisoitu? Mitä kaikkia osapuolia hiisien suojelussa on mukana?

AK: Viro yhteiskuntana on pitkien miehitysten jälkeen vasta löytämässä itseään. Sen takia on myös hiisien suojelua ajava liike on vasta alussa. Ensimmäisenä pääskysenä ovat olleet maauskoisten yhdistykset, jotka ovat tarjonneet kaikille mahdollisuuden osallistua hiisien suojeluun lahjoitusten ja vetoomusten kautta. Hiisien tutkimiseksi ja säilyttämiseksi on perustettu Hiisien Majan säätiö sekä Tarton yliopiston Luonnontilaisten pyhien paikkojen keskus. Niiden kautta olemme jakaneet yhteiskunnalle tietoa pyhien paikkojen merkityksestä, arvosta ja säilyttämisen periaatteista, jotta jokainen maanomistaja, hiidenystävä, yhteisö, kunnallisvaltuusto ja valtiollinen säätiö osaisi ymmärtää ja säilyttää nämä paikat paremmin.

Viime vuoden lopussa sai alkunsa kansalaisaloite Hiidenpaikka (viroksi Hiiepaik), jonka tavoite on kaikkien hiisien kartoittaminen ja säilyttäminen. Hiidenpaikkaan ovat tervetulleita kaikki ihmiset riippumatta kansallisuudesta, uskonnollisista vakaumuksista ja sitoumuksista – tärkeintä on, että he haluavat edesauttaa hiisien säilyttämistä.

Hiidenpaikka keskittyy kannustamaan ihmisiä tallentamaan hiisiperinnettä perheensä ja ystäväpiirinsä parissa sekä kartoittamaan hiisiä. Tämä työ ei sinänsä korvaa varsinaisten tutkijoiden metodista toimintaa, mutta auttaa siinä olennaisesti. Tutkijat haastattelevat paikallisia ihmisiä ennen kaikkea kylissä, mutta enemmistö vanhuksista elää kuitenkin kaupungeissa, joissa heitä ehtivät helpoiten haastattelemaan juuri läheiset ja naapurit.

Pyhiltä paikoiltahan puuttuvat säännönmukaisesti ainutlaatuiset ulkonaiset tunnuspiirteet. Pääasiallinen tunnus, joka erottaa pyhän paikan muusta luonnosta on henkinen perinne – paikannimet, paikallistarinat, uskomukset ja tavat. Lisäksi arkistojen teksteistä puuttuvat säännönmukaisesti selkeät sijaintikuvaukset. Sen takia paikallisten ihmisten haastattelu nokin tärkeä osa hiisien kartoittamista.

Hiidenpaikan sivu Facebookissa keräsi ensimmäisen parin viikon aikana yli 2000 ystävää. Sivulle ovat tervetulleita liittymään myös kaikki heimoveljet Suomessa.

Työn alla on myös Hiidenpaikan verkkosivusto, josta löytää kaikenlaista tietoa pyhistä paikoista sekä muun muassa ohjeita hiisiä koskevien tietojen keräämiseen.

Hiidessä ihmisellä tulee olla puhtaat sanat, puhtaat teot ja puhtaat ajatukset.
Maavallan Kodan ja Taivaannaulan väkeä Palukylän hiidessä.

Mikä on hiisien ja niiden suojelun nykytila Virossa? Mitä asioita on saavutettu? Missä asioissa olisi vielä kehitettävää?

AK: Hiisien suojelussa olennaisinta paikkojen kartoittaminen, josta puhuin jo pitkään juttua edellä. Unohtamisen takia vähintään 3000 pyhää paikkaa on tällä hetkellä suoranaisessa häviämisvaarassa. Hiisien kartoittaminen ja niihin liittyvien tietojen tuominen ihmisten saataville ja ymmärrettäväksi antaa maanomistajille, hiidenystäville, yhteisöille ja muille paremmat mahdollisuudet pyhien paikkojen säilyttämiseen.

Myös mielipidetiedusteluiden mukaan ihmiset ovat sitä mieltä, että pyhiä paikkoja uhkaa eniten se, että yleisesti ei tiedetä, missä ne sijaitsevat. Lisäksi 70 prosenttia virolaisista haluaisi vierailla pyhillä paikoilla nykyistä useammin, jos tietäisi niistä enemmän.

Yli 450 kohdetta on tällä hetkellä osittain suojeltuina arkeologisen muistomerkin statuksella, jolla pyritään suojelemaan materiaalista kulttuuriperintöä. Satakunta pyhää paikkaa on suojeltu yksittäisinä luonnonsuojelukohteina. Lisäksi tuntematon määrä pyhiä paikkoja sijaitsee luonnonsuojelualueilla. Viron lainsäädännöstä puuttuu kuitenkin luonnontilaisen pyhän paikan käsite ja yhtäkään paikkaa ei ole tässä suojeltu. Tämän takia myös muinaismuisto- ja luonnonsuojelustatuksella suojellut pyhät paikat kärsivät. Suojelunalaisissa hiisissä on tehty esimerkiksi avohakkuita, maansiirtotöitä tai rakennettu uusia rakennuksia tai tehty muuta vahingoittavaa toimintaa.

Kulttuuriministeriössä on valmisteilla uusi muinaismuistolaki, joka sisältää uuden muistomerkin luokan luonnontilaisille pyhille paikoilla. Tämä antaa toivoa, että meidän hiitemme ovat jatkossa paremmin suojeltuja.

Vuodesta 2011 lähtien parlamentissa on vaikuttanut luonnontilaisten pyhien paikkojen tukiryhmä, joka on toiminut pyhien paikkojen edunvalvojana ennen kaikkea toimeenpanevassa roolissa.

Kulttuuriministeri vahvisti luonnontilaisten pyhien paikkojen kehityssuunnitelman 10.03.2015. Suunnitelma kattaa vuodet 2015-2020. Vaikka tätä tapahtumaa oli odotettu jo monta vuotta, aiheutti dokumentti syvää pettymystä hiisien tutkijoiden ja suojelijoiden keskuudessa. Kehityssuunnitelman budjetin koosti muinaismuistoviraston alaisuudessa toimiva luonnontilaisten pyhien paikkojen asiantuntijaneuvosto. Pyhien paikkojen kartoittamiseksi ja arvostuksen lisäämiseksi tarvittavia toimia ja niiden budjettia käsiteltiin perusteellisesti työryhmässä, johon kuului valtion- ja tiedeinstituutioiden ja eturyhmien edustajia. Kulttuuriministeriön virkamiehet tekivät kuitenkin säästösyistä tämän suunnitelman soveltavan osan uudestaan. Kehityssuunnitelman yleisosassa luvataan kartoittaa kaikki Viron pyhät paikat vuoteen 2020 mennessä, mutta sen soveltavaan osaan on lisätty metodiikka, jonka avulla on mahdollista kartoittaa enintään 1/3 pyhistä paikoista.

Asiantuntijaneuvoston ja ministeriön väliset neuvottelut jatkuvat ja toivomme, että asiantuntemattomasti tehty kehityssuunnitelma saataisiin vielä kuntoon.

Mitä mieltä olet yhteistyöstä eri kansojen välillä luonnontilaisia pyhiä paikkoja suojeltaessa?

AK: Luonnontilaiset pyhät paikat ovat ihmiskunnan yhteistä kulttuuri- ja luonnonperintöä. Paikkoja ja niihin liittyviä tapoja on säilynyt enemmän tai vähemmän jokaisessa valtiossa. Toisten kokemuksista oppiminen auttaa meitä ymmärtämään pyhiä paikkoja paremmin ilmiönä ja auttaa myös saavuttamaan tavoitteita nopeammin. Viron pyhien paikkojen tutkimista on tukenut kansainvälinen yhteistyö. Esiin voisi nostaa yhteistyön IUCN:n ja Delosin kanssa, samoin kuin luonnontilaisten pyhien paikkojen puolesta toimivan Sacred Natural Sites Initiaven kanssa. Teimme ansiokkaan yhteistyöprojektin Latvian valtiollisten alueinstituutioiden ja Ruotsin Gävlen maakuntamuseon kanssa.

Erittäin olennaiset ovat myös yhteydet suomalais-ugrilaisten kansojen pyhien paikkojen tutkijoihin ja suojelijoihin, mukaan lukien Taivaannaulaan. Toivottavasti yhteistyömme tiivistyy entisestään tulevaisuudessa.

Tilaisuudessa kuultiin Suomen lisäksi terveisiä myös Marimaalta.Marilaiset vieraat esittävät terveisensä Hiiden väen tilaisuudessa Tartossa marraskuussa 2013.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää omista hiisistään kiinnostuneille suomalaisille, erityisesti hiisien tutkimusta ja suojelua edistäville Taivaannaulan jäsenille?

AK: Kuunnelkaa sydäntänne ja käyttäkää järkeänne, jotta voitte säilyttää pyhissä paikoissa paitsi esivanhempienne, myös suomalais-ugrilaisten kansojen ja koko maailman yhteistä kulttuuri- ja luonnonperintöä. Meidän toiminnallamme on niin yksilöllinen, paikallinen kuin yleisinhimillinenkin ulottuvuus ja arvo.

Mitä enemmän suomalaiset tiedostavat ja säilyttävät esivanhempiensa hiisiä – vanhimpia luonnonsuojelualueitaan – sitä vahvempi on teidän kansanne ja valtionne ja sitä suurempi on teidän panoksenne maailman biologiselle ja kulttuuriselle monimuotoisuudelle.

Uteliaisuutta, avoimuutta, rohkeutta, viisautta, herkkyyttä, kärsivällisyyttä,vakautta ja voimaa tällä tiellä!

Samankaltaisia artikkeleita