Vanhan sanonnan mukaan hyvä sahti janottaa. Väitteen todenperäisyyttä pääsee kokeilemaan omakohtaisesti, kun Taivaannaula järjestää toukokuussa sahtikurssin.

Kurssi järjestetään Valkeakosken Ritvalan kylässä viikonloppuna 23.-24. toukokuuta. Valmistamme kaksi erilaista sahtivierrettä perinteisessä maalaismiljöössä.

PÄIVITYS: KURSSI ON TÄYNNÄ!

Ohjelma

Sahdin perusteet ja käytännön harjoittelu aloitetaan lauantaina klo 10.00. Päivän aikana valmistamme kaksi erilaista vierrettä.

Sahdin valmistusprosessi on pitkä ja saamme siinä samalla kuunnella BrewCat Oy:n panimomestari Kimmo Kyllösen käytännönläheistä luentoa käymisteitse valmistettavien juomien historiasta, teosta ja käytännöistä.

Luennon ja vierteiden keittämisen aikana omille käsitöille on runsaasti aikaa. Sahtivierrenäytteet saa halutessa mukaan illalla (tai aamulla) kun vierteet valmiita.

Koko ohjelma tapahtuu pihakatoksessa, jossa järjestetään myös ruokailut, satoi tai paistoi. Lauantai-iltana on mahdollisuus saunomiseen.

Majoittuminen tapahtuu aitoissa, lattialla patjoilla/varavuoteissa/sohvilla tai halutessa omassa teltassa. Pitkänmatkalaiset voivat saapua paikalle erikseen sovitusti paikalle jo perjantaina omine eväineen.

Kurssi loppuu virallisesti sunnuntaina 24.5. aamupäivällä, mutta voit halutessasi osallistua ilman majoittumista. Sunnuntaina klo 11.00 alkaen järjestetään naapurissa Mattilan talolla Taivaannaulan kevätkäräjät.

Ruokailut

Lauantain ruoat ja sunnuntain aamupala kuuluvat osallistumismaksun hintaan.

Lauantaina:
– Aamukahvi ja pieni suolainen palanen.
– Päivän aikana omatoiminen grillauspiste, jossa ilmoittautujien ruokavalion mukaan räätälöityjä mahdollisuuksia koota oma annos milloin haluaa. Grillauspiste myös koko illan käytössä.

Sunnuntaina:
– Aamupala kaikille sekä omatoiminen grilli jälkeen auki niille, jotka jäävät Taivaannaulan kevätkäräjille ja/tai Helkajuhlaan.

Ritvalan Helkajuhla

helkajuhlaKuva: Taivaannaula 2012

Ritvalan perinteinen Helkajuhla järjestetään sunnuntaina klo 14.00. Kurssin jälkeen on siis hyvä mahdollisuus osallistua tähän tapahtumaan.

Helkajuhlan erikseen maksettavat liput maksavat 10 €. Jos juhlaan osallistuu yli 10 kurssilaista, niin liput kannattaa ostaa etukäteen jolloin ne saadaan ryhmäalennuksella 8 € per lippu.

Tänä vuonna Helkajuhlassa esiintyvät muun muassa Kimmo Pohjonen ja Heikki Laitinen, jotka esittävät murhaballadeja.

Hinta

Yhdistyksen jäsenille 20 € (sis. sahtivierrenäytteet, ruokailut, saunan ja patjapaikan)
Ei-jäsenille 30 € (sis. samat kuin yllä)

Ilmoittautuminen

PÄIVITYS: KURSSI ON TÄYNNÄ!

Kysyttävää?

Kaikenlaiset kysymykset voi lähettää osoitteeseen sahtikurssi@taivaannaula.org!

Tervetuloa!