Avioliiton solmimiseen liittyy perinteisesti monia merkityksiä. Avioitumalla nuorista tuli täysivaltaisia aikuisia, he omaksuivat tulevan isän ja äidin roolin ja heidät otettiin osaksi uutta sukua ja perhettä. Näitä merkityksiä kuvastavat Suomen rikkaat hääperinteet, jotka jakautuvat itäisiin ja läntisiin perinteisiin.

Sulhasen mukaan kosiomatkalle lähti puhemies (karjalassa »patvaska»), joka oli sulhasta vanhempi henkilö, esimerkiksi isä, perhetuttu tai kummi. Kun »kysytty» tyttö tavattiin, annettiin hänen perheelleen tuodut lahjat. Jos lahjoja ei hylätty, tuli tyttö äitinsä tai vanhempiensa vastavierailulle. Tuleva morsian tai sulhanen saattoi myös jäädä viikoksi toisen suvun taloon ja osallistua talon töihin. Vielä tämän »katsotusviikon» jälkeen kihlaus voitiin perua.

Kihlaus oli kahden perheen sopimus, joka vahvistettiin lahjojen antamisella naittajalle tai morsiamen isälle – myöhempinä aikoina morsiamelle. Koska kihlaus vahvistettiin nuorten tai joskus heidän isiensä kädenlyönnillä todistajien läsnä ollessa, puhuttiin myös »kättäjäisistä». Kihlauslahjoina on vanhastaan annettu rahaa, tavaraa ja vaatteita. Sormukset yleistyivät vasta 1700-luvulla maan länsiosissa ja hieman myöhemmin itäosissa. Kihlattua naista kutsuttiin ennen häitä neidoksi tai morsiameksi, Karjalassa hän oli »andilas» eli poisannettava.

Häissä yhdistettiin kaksi sukua. Juhlassa sukulaiset tutustuivat toisiinsa ja varmistivat avioparin ja sukujen yhteisen onnen. Häitä vietettiin tavallisimmin loka-joulukuussa. Hääjuhla tuli aloittaa uuden kasvavan kuun aikana ja se kesti 2-3 päivää. Itämerensuomalaisten kansojen perinteinen avioituminen koostui morsiamen kotona pidetyistä läksiäisistä, morsiamen saattamisesta sulhastaloon sekä vastaanottojuhlasta uudessa kodissa.

Hääpäivän aattona morsian, joskus myös sulhanen, kylpi saunassa. Karjalassa »neitsytkylyn» yhteydessä laulettiin itkuvirsiä ja saunan jälkeen morsiamen kasvot peitettiin hunnulla. Hääpäivän aamuna äiti herätteli tyttärensä haikeilla itkuvirsillä. Morsian valmistautui moninaisin menoin ja lauluin jättämään lapsuudenkotinsa ja siirtymään uuteen elämänvaiheeseen. Hääpäivänä myös sulhasväki kokoontui tahollaan ja aloitti puhemiehen johdolla matkansa kohti morsiamen kotia.

Suomessa häitä on voitu viettää niin sulhasen kuin morsiamen kotona. Länsi-Suomessa häätalo koristeltiin hääsaloilla ja -viireillä sekä kesäisin lehtimajoilla. Seinät verhoiltiin valkoisilla lakanoilla, kudonnaisilla, kukkaköynnöksillä ja seppelillä. Karjalassa häätalo suojattiin loitsuilla.

Hääjuhlaan kuuluvat vihkiminen, hääateria ja häätanssi. Kirkko on vaatinut vihkimistä vasta 1700-luvulta alkaen. Länsi-Suomessa vihkiminen tapahtui kotiin koristellussa häähuoneessa. Vihkipallit asetettiin keskelle lattiaa maton tai ryijyn päällä. Morsiusneidot ja sulhaspojat pitivät vihkimisen aikana punaista »teltaa» parin yläpuolella tai seisoivat kynttilät kädessä. Toimituksen jälkeen parille toivotettiin onnea ja juotiin heidän maljansa.

Vihkimisen jälkeen asetuttiin pitkien pöytien ääreen syömään – hääateria saattoi kestää jopa 8 tuntia. Ateriaa seurasi häätanssi, jossa tanssivat ensin morsian ja sulhanen, sitten puhemies ja kaaso. Tämän jälkeen muut miesvieraat tanssittivat morsianta. Monilla seuduilla morsiamelta tanssittiin päästä kruunu (lännessä) tai huntu (idässä). Morsian nimitettiin »akaksi» ja sulhanen »äijämieheksi» tai »ukoksi».

Sulhasen kotiin matkattiin hääpäivänä tai sitä seuraavana päivänä, riippuen siitä kumman luona häitä vietettiin. Matka tehtiin vauhdikkaana hevosajeluna. Karjalassa puhemies suojasi kulkueen ennen matkaan lähtöä tai morsiusparin taioilla. Saattueen kärjessä kulki morsiuspari, sitten puhemies ja kaaso ja muut vieraat. Morsiamen pää, ylävartalo ja kädet piti suojata katseilta hunnulla, jotta hänen onnensa ei turmeltuisi. Mukana kulki morsiusarkku, jossa morsian säilytti sulhasen sukulaisille tarkoitettuja lahjoja.

Sulhastalon pihapiirissä saattue otettiin Karjalassa vastaan palavilla olkilyhteillä, jotka edustivat puhdistavaa tulta. Morsian nostettiin tyynylle, matolle tai kannettiin sisään tupaan. Morsiamen jalat tai helmat eivät saaneet koskea ovenkulmiin tai kynnyksiin. Anoppi ripotteli parin päälle ohraa hedelmällisyyden merkiksi. Morsian uhrasi rahaa kodinhaltijalle, jotta talo ottaisi hänet hyvin vastaan. Myös sulhasen vanhemmat siunasivat parin.

Länsi-Suomessa morsian laittoi häitä seuraavana aamuna päähänsä vaimon päähineen ja vaihtoi muutenkin vaatteensa. Tuore vaimo jakoi tuomansa lahjat miehelle, tämän vanhemmille ja sukulaisille. Joillakin alueilla Länsi-Suomessa mies antoi vaimolleen »huomenlahjan», kuten vaatteita, eläimiä, viljaa, rahaa, niittyjä. Ruokapöydässä naisen polvelle asetettiin vielä pieni lapsi, joka edusti avioparin tulevia lapsia.

Samankaltaisia artikkeleita