Tänä vuonna Taivaannaula juhlii kekriä Keski-Suomessa 23.-25. lokakuuta. Kekrin ohjelma koostuu tuttuun tapaan perinteisistä kekritavoista, työpajoista, lauluista ja leikeistä. Ruokapöytään katetaan sadonkorjuukauden herkkuja.

Tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti Taivaannaulan jäsenille, mutta jos paikkoja jää yli, myös muilla on mahdollisuus osallistua. Voit ilmoittautua tapahtumaan tästä linkistä!

Kekri on vanhan kansan vuodenkierron suurin juhla: satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä. Peltotyöt on saatu päätökseen ja karja talvisuojaan. On aika nauttia sadonkorjuun antimista, varmistaa tulevan vuoden onni ja hedelmällisyys sekä muistaa vainajahenkiä. Monet vanhat kekritavat ovat sittemmin siirtyneet kansanomaisesta kekristä kristilliseen jouluun sekä muihin syksyn ja sadonkorjuun juhlin, esimerkiksi mikkelinpäivään.

Lisää tietoa kekristä: http://www.taivaannaula.org/suomenusko/suomenuskon-pyhat/kekri/

Juhlapaikka

Juhlapaikkana on tänä vuonna Partiokolkan leirikeskus Toivakassa, Jyväskylän kupeessa. Jyväskylään on matkaa n. 35 kilometriä ja Toivakan keskustaan julkisten liikenneyhteyksien pysäkeille neljä kilometriä.

Kimppakyydeistä ja muista kuljetuksista sovitaan tarkemmin lähempänä.

SONY DSC

Osallistumismaksu

Kekrin osallistumismaksu kattaa ohjelman, ruoat, majoittumisen ja saunan.

Osallistumismaksut

Taivaannaulan jäsen 25 €
Ei-jäsen 35 €
Alle 15-vuotiaat 15 €
Päiväkävijät (ei majoitusta, vain yhdistyksen jäsenille) 20 €

Samassa sängyssä vanhemman kanssa nukkuvat alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi

Saat maksuohjeet sähköpostiisi ilmoittautumisen jälkeen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu erillisellä lomakkeella, jonka voit avata tästä linkistä.

Ilmoittautumisaika päättyy 25.9.2015. Tämän jälkeen voi kuitenkin tiedustella mahdollisia ylijääneitä paikkoja. Ilmoittautuminen on sitova, eli maksettua osallistumismaksua ei palauteta, mikäli et pääsekään osallistumaan.

SONY DSC

Kekri Facebookissa

Tapahtuman Facebook-sivu löytyy tästä linkistä.

Huom! Tapahtumaan voi ilmoittautua ainoastaan käyttämällä tämän sivun ilmoittautumislomaketta. Tiedotukset tapahtumasta lähetetään aina sähköpostitse, ei Facebook-sivun kautta.

Lisäkysymykset ja yhteydenotot

Tapahtuman yksityiskohdista ja järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin osallistujille ennen tapahtumaa sähköpostilistan kautta. Ilmoittautujat liitetään automaattisesti tuolle sähköpostilistalle.

Lisäkysymyksiä ja yhteydenottoja voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kekri@taivaannaula.org tai kommentoimalla tähän.

Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille. Tervetuloa!