Mediassa on viime aikoina kerrottu Yhdysvaltojen suomalaissiirtolaisten ja paikallisten alkuperäiskansojen yhteiselosta. Ylen radiodokumentin mukaan harvoilla muilla uudisraivaajilla oli niin paljon yhteistä intiaanien kanssa kuin suomalaisilla.

Suomalaiset viihtyivät syrjässä, oman heimokulttuurinsa piirissä ja omia tapojaan vaalien, aivan kuten intiaanitkin. Molemmilla kansoilla oli luonnon vuodenkiertoon perustuva aikakäsitys ja läheinen suhde metsään.

Suomalaisten ja intiaanien ystävälliset välit eivät ole uusi aihe. Kaleva uutisoi jo vuonna 2001 suomalaissiirtolaisten ja alkuperäiskansojen kulttuurivaihdosta. Kalevan mukaan suomalaisten hirsirakennustaidot ovat mahdollisesti vaikuttaneet eräiden intiaaniheimojen asumusten kehitykseen Uuden Ruotsin alueella.

Intiaanisukua isän ja äidin puolelta

Haastattelimme historian innoittamina intiaanikulttuurit tuntevaa Thomas McElwainia. Kuopiossa asuva uskontotieteen dosentti McElwain on intiaanisukua sekä äidin että isän puolelta. Taustansa vuoksi McElwain on ainutlaatuisessa asemassa arvioimaan suomalaisten ja intiaanien kulttuurien yhtäläisyyksiä.

McElwainin vanhemmat eivät kuulu mihinkään Yhdysvaltain liittovaltion virallisesti tunnustamaan intiaanikansaan. Erityisesti hänen isänsä suku on kuitenkin aina ollut kytköksissä perinteiseen intiaaniyhteisöön. Vanhan Virginian alueella varttunut McElwain oppikin puhumaan jo lapsena jonkin verran irokeesikieltä.

1960-luvun lopulla McElwain lähti Eurooppaan opiskelemaan. Hän tapasi tulevan vaimonsa Ranskassa kielikurssilla ja muutti tämän kanssa Kuopioon.

Snellman erehtyi irokeeseista

Irokeesikieli on pysynyt McElwainin matkassa koko elämän. Nykyisin hän puhuu kieltä lapsenlapsensa kanssa.

McElwainin mukaan kielen säilyttäminen on aina viime kädessä kansan, tavallisten ihmisten omalla vastuulla. Vastuuta kielen säilymisestä ei voi ulkoistaa valtiolle tai muille toimijoille.

Intiaanikansojen suhde kieleen on kuitenkin erilainen kuin suomalaisilla.

– Intiaani-identiteetti ei ole niin sidottu kieleen kuin suomalaisten identiteetti. Intiaaneille kielikysymys ei ole missään vaiheessa ollut samanlainen määrittävä tekijä kuin Suomessa. He ovat vahvasti intiaaneja, vaikka eivät puhuisikaan mitään intiaanikieltä, McElwain sanoo.

Äidinkieli vaikuttaa kiistatta ihmisen tapaan kokea maailma, mutta on epäselvää, missä määrin näin tapahtuu. McElwain muistuttaa, että tutkijat eivät enää kannata Sapirin-Whorfin hypoteesia, jonka mukaan kielen, maailmankuvan ja käyttäytymisen välillä olisi erittäin vahva yhteys.

Hän on kuitenkin huomannut, että häntä saatetaan pitää omituisena, mikä johtuu ainakin jossain määrin kielestä ja sen vaikutuksesta.

– Irokeesikieli on erilainen kuin muut kielet. Sen opiskelu on hyvin mieltä avartavaa. Vaikka irokeesi on äidinkieleni, se tuntuu eksoottisemmalta kuin muut tuntemani kielet, jopa eksoottisemmalta kuin suomen kieli, McElwain arvioi.

Ääninäyte irokeesikieliin kuuluvasta mohawkista.

Monet intiaanikielet ovat vaarassa kadota maailmasta, kun niitä puhuvat ihmiset ikääntyvät. McElwain suhtautuu irokeesin kielen tulevaisuuteen kuitenkin luottavaisesti.

– Snellman sanoi 1800-luvulla, että suomalaisten pitäisi oppia irokeesien virheistä ja korostaa omaa kieltään, etteivät he häviäisi maan päältä irokeesien tapaan. Tämä tietenkin huvittaa minua, sillä olen edelleen olemassa ja käytän irokeesikieltä päivittäin, jopa Suomessa.

Intiaanikielet käyttöön kouluissa ja työpaikoilla

McElwainin mukaan irokeesin kieltä käytetään jonkin verran kotioloissa ja irokeesien juhlissa. Se on kuitenkin kadonnut työelämästä ja kouluista. Vielä nykyisin veisataan irokeesivirsiä, mutta saarnoja kuullaan irokeesiksi enää harvoin.

Kielellä on kuitenkin oma harrastajapiirinsä, joka tulee McElwainin mukaan luultavasti säilymään myös tulevaisuudessa.

Intiaanikieliä olisi mahdollista elvyttää ja niiden käyttöä lisätä. Intiaanit voisivat ottaa suomalaisilta oppia siinä, että kieli ymmärrettäisiin tärkeäksi osaksi omaa identiteettiä.

McElwainin mukaan intiaanien pitäisi vaatia, että intiaanikielet olisivat Amerikassa virallisia kieliä, joita opetettaisiin kouluissa ja käytettäisiin työpaikoilla.

– Valitettavasti ne kuitenkin koetaan pyhiksi kieliksi, joiden puhuminen pyritään estämään “valkoihoisilta”, ja joita käytetään vain seremonioissa, McElwain harmittelee.

McElwain on itse edistänyt irokeesien kielen ja kulttuurin säilymistä muun muassa julkaisemalla Suomessa perinteisiä irokeesirunoja sisältävän äänilevyn.

Heimojäsenyyden kriteerit askarruttavat intiaanikansoja

Rekonstruktio irokeesien tuohipäällysteisestä pitkätalosta. Kuva: Ontarion arkeologian museo / Creative Commons

Rekonstruktio irokeesien tuohipäällysteisestä pitkästä talosta. Kuva: Ontarion museo / Creative Commons

Yhdysvalloissa rotukysymykset ovat usein monimutkaisia. Intiaanikansojen kohdalla ei ole aina selvää, ketkä ovat varsinaisesti tietyn kansan jäseniä.

Kysymys on tärkeä myös siitä syystä, että Irokeesiliitolla ja seneca-kansalla on vaikutusvaltaa New Yorkin osavaltiossa, jossa niiden toiveet monesti toteutuvat.

McElwain mukaan vanhoilla perinteillä on ollut yllättävä vaikutus sosiaaliseen ja kulttuuriseen tilanteeseen. Vanhan tavan mukaan jäsenyys heimossa periytyy äidin kautta.

– Tämä tarkoittaa sitä, että virallisesti kansa koostuu ihmisistä, joiden irokeesitausta voi olla hyvin vähäinen, ja vastaavanlaisesti on paljon ihmisiä, jotka luokitellaan “valkoihoisiksi”, mutta joilla ei ole juurikaan tekemistä tunkeilijakansan kanssa, McElwain kertoo.

Tapa määritellä etnisyyttä ja jäsenyyttä heimossa voi johtaa erikoisiin tilanteisiin.

– Kun liikuin New Yorkin reservaateissa 1970-luvulla, viimeinen ihminen, joka ei osannut englantia, vaan ainoastaan irokeesikieltä, oli virallisesti “valkoihoinen” nainen. Hän oli tietysti taustaltaan irokeesi, mutta avioliittojen takia hänen esivanhempansa luokiteltiin valkoihoisiksi, McElwain muistelee.

Irokeesinaisilla on paljon valtaa

Irokeesien perinteinen yhteisö on kylä, joka muistuttaa paljon suomalaista itäistä, nimenomaan karjalaista kyläyhteisöä. Irokeesien perinteinen elinkeino on maanviljelyä korostava, mutta myös metsästys on ollut tärkeää. Erona Suomeen on karjatalouden puuttuminen.

Irokeesien uskonnossa korostuvat julkiset ja yhteiset toimitukset, jotka yhdistävät kansan. Myös dualistinen ajattelu maailmasta nousee esiin kaikkialla. Lisäksi samankaltaisuuksia löytyy runoudesta ja musiikista.

– Runolaulu on yhteinen piirre itämerensuomalaisille ja irokeeseille, McElwain kertoo.

Irokeesien runolaulu on pitkälle kehittynyttä perinnettä. Runolauluja esitetään perinteisesti julkisissa tilaisuuksissa, joissa oikeanlainen kielenkäyttö on ollut hyvinkin tarkkaa. Tämän lisäksi lauluja on esitetty myös henkilökohtaisemmissa yhteyksissä.

Irokeeseillä on myös oma kalevalamitan kaltainen runomittansa. Irokeesien runoudessa on McElwainin mukaan erityisen tärkeää parallelismi eli tietynlainen toisto, joka muistuttaa hepreankielisen Raamatun runoustyyliä.

Itämerensuomalaisen mytologian ja irokeesien myyttien välillä on joitakin selviä yhtäläisyyksiä, kuten alkumeren käsite.

– Niitä on muitakin, mutta tämä on yksi keskeisimmistä, hän arvelee.

Seneca-nainen Ah-Weh-Eyu (Kaunis kukka) vuonna 1903. Kuva: Wikimedia Commons

Seneca-nainen Ah-Weh-Eyu (Kaunis kukka) vuonna 1903. Kuva: Wikimedia Commons

Yllättävä samankaltaisuus kulttuurien välillä liittyy naisen asemaan. Itämerensuomalaisten kansojen kulttuureissa ja mytologiassa on perinteisesti korostunut naisen asema itsenäisenä päättäjänä. Itämerensuomalaisessa mytologiassa on piirteitä, joiden mukaan maailmankaikkeus on syntynyt naisesta.

Irokeesit taas ovat antropologisessa tutkimuksessa klassinen esimerkki matriarkaalisesta, äidinvaltaisesta, yhteisöstä. Irokeesinaisilla on McElwainin mukaan nykyisinkin paljon valtaa. Joissakin yhteisöissä niin ihmisen nimi, perintö kuin yhteiskunnallinen asemakin periytyy äidin kautta.

Kaikissa irokeesiperheissä nainen on perheen pää, joka päättää erityisesti omaisuudesta ja raha-asioista.

– Irokeesien parissa mies on se, joka voi tuntea itsensä toisarvoiseksi, McElwain sanoo.

Hänen mukaansa irokeeseillä on seuraavanlainen vanha vitsi. Mies riiteli anoppinsa kanssa. Anoppi sanoi: “Koko kylän naiset sanovat, että sinä olet naismainen”. Mies vastasi: “Sinuun verrattuna olenkin”.

Intiaani on varautunut vain vieraiden seurassa

Suomalaisia pidetään usein vähäpuheisina ja sisäänpäinkääntyneinä. Samoin ajatellaan intiaaneista (“the stoic Indian”). Toisaalta länsisuomalaiset pitävät savolaisia ja muutenkin itäsuomalaisia puheliaina.

McElwain pitää tällaisia luokitteluita pitkälti liioiteltuina.

– Tunnen paljon länsisuomalaisia, jotka ovat vilkkaita, ja paljon ynseitä itäsuomalaisia. Kuitenkin, jostain syystä niin kauan kuin asuin lännessä, törmäsin ihmisiin, jotka eivät ymmärtäneet minun huumoriani lainkaan. Savossa sellaista ei tapahdu, joten jokin ero tässä täytyy olla olemassa, hän sanoo.

Intiaanien vakavuus ja hiljaisuus on sekin vain näköharha. McElwainin mukaan intiaanista tulee vaitelias ja ilmeetön vain ulkopuolisten seurassa.

– Muuten intiaanien elämä on vilkasta ja täynnä kevyttä huumoria. Itseironia on hyvin tavallista. Itsensä väheksyminen, eritoten asioissa, joissa se ei vastaa todellisuutta, koetaan huvittavana. Erityisen suosittuja ovat metsästystarinat, joissa eläin on nokkelampi kuin metsästäjä, hän kertoo.

Suomalaiset voisivat oppia ymmärtämään jatkuvuuden merkitystä

Kansallispuistoa irokeesien kotiseuduilla New Yorkin osavaltiossa. Kuva: Wikimedia Commons

Kansallispuistoa irokeesien kotiseuduilla New Yorkin osavaltiossa. Kuva: Wikimedia Commons

Kansainvälinen luonnonsuojeluliike on 1960-luvulta lähtien vaalinut mielikuvaa luonnon kanssa ihailtavassa sopusoinnussa elävästä intiaanista.

McElwain huomauttaa, että luonnonsuojelu on aatteena reaktio ympäristön hyväksikäyttöön, joten se ei ole sinänsä intiaaniperinne.

– Irokeesien kulttuurissa tunnetaan kuitenkin orenda-käsite. Se liittyy tasapainoon ja vuorovaikutukseen, jotka esiintyvät luonnossa. Irokeesien näkökulmasta on moraalista olla sopusoinnussa luonnon kanssa, McElwain kertoo.

Tämä ei ole niinkään sopusointua luonnon kanssa, vaan ihmisen sisäistä sopusointua, joka on samanarvoista kuin sopusointu ihmisen ympärillä luonnossa.

Todelliset intiaaniperinteet ovat vaikuttaneet siihen, että monet intiaanit ovat nykyään aktiivisia ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa. Intiaanikansat toimivat usein myös edelläkävijöinä esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeissa.

Irokeeseilta suomalaiset voisivat McElwainin mukaan oppia jatkuvuuden merkitystä. Maailmassa ei pitäisi toimia kestämättömällä ja luontoa tuhoavalla tavalla.

– Lisäksi nykysuomalaiset voisivat oppia, että kilpailukulttuuri ei ole ainoa toimiva vaihtoehto. Yhteistyöllä pärjää myös, McElwain sanoo.

Samankaltaisia artikkeleita