Synnyt ovat tärkeä osa kansanrunoutta. Syntyruno kertoo jonkin asian myyttisen alkuperän ja paljastaa samalla sen luonteen kertomuksen muodossa. Kun ilmiöiden alkuperä tunnettiin, niitä saatettiin hallita paremmin. Syntyrunoja onkin käytetty muun muassa kansanparannuksessa. Osa syntyrunoista on hyvinkin vanhoja, osa taas uudempia ja toisinaan humoristisia.

Tanssi on karjalaisen syntyrunon mukaan saanut alkunsa kaukaisilla mailla. Tanssia eli »kisaa» ei ole tuotu Vienan vesiltä tai Saksan salmista, vaan vielä kauempaa. Se on tuotu Tanikan linnan takaa, Pietarin pihoja myöten. Kun tanssia tuotiin, Viipurin veräjät vinkuivat ja Narvan linnan portit naukuivat. Hevoset hikosivat ja rautainen reki tutisi. Pitkin reen vaahteraisia aisoja juoksentelivat oravat ja matkaa säesti teerien kukerrus.

Tanssin saapuminen ilostutti koko luontoa. Kannot hyppivät kankailla, petäjät pelmusivat mäellä, jopa kivet halkesivat liitoksistaan rannoilla. Pihapiirissä lehmät levittivät partensa ja härät repivät irti kytkyensä. Naiset ottivat tanssin vastaan naurusuulla, herrat nostivat sille hattujaan ja kuninkaat kypäriään. Miehetkin huomasivat tanssin saapuvan, mutta nuoret pojat eritoten menivät siitä melkein pyörryksiin.

Kun tanssi tuotiin pihalle, kysyttiin sopisiko sen astua tupaan. Isäntä myöntyi ja sanoi että tanssin kunniaksi tuli järjestää pidot ja teurastaa maho lehmä. Kun tanssi astui tupahan, sen käsi liikahti ja jalka polki kynnykseen. Koko tupa heräsi eloon – kivet kääntelehtivät uunilla ja kattohirret kumisivat. Nuoret miehet päättivät viedä tanssin pihamaalle »joss’ ei pää lakehen koske, otsa ei ortehen kolata». Pihamaalla oli tilaa nuorten keikkua ja tanssia notkustella.