Artikkeli julkaistu alun perin Idel.Realiissa. Julkaistu tekijän luvalla. Käännös: Patrick O’Rourke.

Marilaisten perinneusko ja salaperäiset palvelukset

Oikeastaan, marilaiset eivät noidu. Ainakaan ne marilaiset, jotka tunnustautuvat marilaisen perinneuskon edustajiksi. Marilaisten palvelukset, joita järjestetään pyhissä lehdoissa (kjusoto), ovat mielenkiintoisia tapahtumia. Niihin kuuluvat muun muassa metsässä seisovat padat, joissa kypsyvät uhrihanhet. Kymmenet marit valmistautuvat yhdessä rukouksen lukemiseen. Palveluksessa puhutaan vain marin kieltä ja siihen osallistuminen on kielletty ulkopuolisilta.

Mari El eli Marin tasavalta eli Marinmaa kuuluu Volgan federaatiopiiriin. Tasavallassa asuu 685 865 ihmistä (2016). Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin mukaan Marinmaan asukkaista 45 % on venäläisiä, 42 % mareja, 6 % tataareja, 1 % chuvasseja ja 0,5 % ukrainalaisia ja muita kansallisuuksia.

Tumjumuchashin kylä sijaitsee puolivälissä Marinmaan pääkaupungista Joshkar-Olasta Sernurin kylän suuntaan. Kylän välittömässä läheisyydessä on yksi marilaisten neljästäsadasta pyhästä hiidestä. Tavanomaisesta metsiköstä sen erottaa ainoastaan koivuun kiinnitetty kyltti hiiden reunalla. Kylttiin on kirjoitettu “kjusoto” (uhrilehto).

Marit saapuvat paikalle varhain juhlapyhänä. Osa tulee naapurikylästä tai kaupungista autolla tai linja-autolla ja osa taas tasavallan toisesta päästä tai naapurialueilta asti. He kaikki kulkevat tarmokkaasti lumisella tiellä, kantaen mukanaan kauhoja, vateja, hanhia tai ankkoja ja valtavia pusseja viljasuurimoita sekä aterimia – lusikoita, lautasia ja veitsiä.

Marilaisten palvelukset tapahtuvat tavallisesti pyhissä hiisissä – kjusotoissa. Hiiden valitsee toimitusta varten kart – marilainen pyhä mies – tietyin perustein. Yleensä marilaisen kylän lähellä sijaitsee ainakin yksi hiisi.

Metsän reunalla on pieni pysäköintialue ja ihmiset käyskentelevät hiiden reunalla. Mäntyjen latvoihin kohoaa savua viidestä valtavasta nuotiosta. Jokainen niistä on eri kohdassa ja jokainen on omistettu eri jumalalle. Marit valmistautuvat toimitukseen: he puhdistavat hanhia ja ankkoja, keittävät niitä padoissa – samankaltaisissa, kuin mitä satujen noidilla on – ja tekevät “pihvejä” uhrieläinten verestä ja suurimoseoksesta.

Aukiolla on viisi tulisijaa, jokainen niistä omistettu tietylle jumaluudelle.

Puu toimii jumalten ja ihmisten välittäjänä ja se on jumalan asuinpaikka palveluksen aikana.

Mareille puu symboloi maailmankaikkeutta. Se yhdistää maanalaisen maailman, ihmisten maailman ja avaruuden. Puu edustaa samanaikaisesti syntymää, kasvua ja kuolemaa. Marit rukoilevat pyhien puiden (onapu) hiisissä saadakseen yhteyden jumalaan, jonka asuinpaikkana puu on palveluksen aikana. Mareilla on myös toinen välittäjä, kart, pyhä mies ja tietäjä.

Marit eivät käy hiidessä yhtä usein kuin kristityt käyvät kirkossa tai muslimit moskeijassa. He vierailevat hiidessä vain juhlapyhinä rukouspäivien aikaan. On hiisiä kaikkien marilaisten yhteisille palveluksille, mutta on myös kyläkohtaisia hiisiä. Yleisimpiä ovat perhekohtaiset palvelukset. Myös kotona voidaan sytyttää kynttilä ja lausua rukouksia.

Ennen kaikkea annetaan leipää, suurimoita, hieman rahaa sekä kynttilöitä. Kaikki tämä asetetaan pöydälle hiiden tärkeimmän puun eteen.

Tomjumuchashin kylän läheisen pyhän hiiden nimi on Shurnoto. Marit ympäri maata kokoontuvat tänne kerran viidessä vuodessa viettämään syksyn viimeistä palvelusta. Eri hiisissä käydään vuoron perään. Vuonna 2016 rukoiltiin Shurnotossa.

Aukiolla on viisi tulisijaa ja jokainen niistä on omistettu tietylle jumalalle. Tärkein on Tum Jumolle (valkoinen suuri jumala), marien pääjumalalle. Hän näyttäytyy harmaahapsisena ja valkopartaisena vanhuksena, joka elää taivaassa. Toiset tulisijat on omistettu muille jumaluuksille – Shochõn Ava Jumolle (synnytyksen jumalatar, Neitsyt), Mer Jumorille (jumaluus, maallisten asioiden hallitsija), Kurkugzalle (marilainen ruhtinas, muuttui pyhäksi, oikeudenmukaisuuden henki) ja Mlande Avalle (maan emä).

Hiidessä miehet ripustavat padat, hakkaavat halot ja vahtivat tulta. Käsittelemättömät puunrungot suojaavat tulisijaa ja 50 litran padat roikkuvat rautaketjuista.

Kansan ja uskonnon historia

Marien perinteet kumpuavat metsästä. Vielä pari vuosisataa sitten heidän naapurikansansa uskoivat, että marit ovat puolivillejä metsästäjiä ja kalastajia. Myöhemmin suhtautuminen muuttui, kun selvisi, että marit harjoittavat maanviljelystä, mehiläishoitoa, karjankasvatusta ja jopa metallintuotantoa. Läheinen suhde metsään määritteli marien pakanallista maailmankatsomusta ja kaikista vaikeuksista ja esteistä huolimatta he onnistuivat säilyttämään yhteytensä luontoon ja sen jumaliin.

Marit menettivät itsenäisyytensä varhain. Tähän vaikutti heidän sijaintinsa lännessä olevien venäläisten ja idässä olevien tataarien välissä. Venäläis-tataarisodat tuhosivat molempia valtakuntia, mutta marien osa oli kaikista huonoin: Suurin osa taisteluista käytiin heidän maillaan ja kotiin palatessaan hävinneillä oli tapana ryöstää kaikki matkallaan kohtaamansa marilaiset.

Palvelumenojen oikeaoppisuutta valvovat kartit, marilaiset tietäjät, jotka tunnistaa valkoisesta hatustaan.

1700-luvun vaihteessa mareja varjosti uusi uhka – kaste. Marit eivät halunneet ottaa vastaan ortodoksiuskontoa ja he vastustivat sitä kaikin mahdollisin tavoin. Heitä houkuteltiin kasteeseen mm. lupaamalla kolmen vuoden vapautus veroista, velvollisuuksista sekä ruotuväkeen liittymisestä, mutta huonoin tuloksin. Vuoteen 1724 mennessä vain kaksituhatta maria oli ottanut kasteen. Kuudentoista vuoden jälkeen mareja uhkasi siirtäminen Siperiaan. Sotilaat pakottivat kepeillä hakaten mareja luovuttamaan papeille ketun- ja näädännahkoja. Kohtelun seurauksena marit pakenivat metsään ja jatkoivat palveluksiaan jumalilleen.

Neuvostoaika pakotti suurimman osan mareista unohtamaan uskonsa. Mutta oli perheitä ja jopa kokonaisia kyliä, jotka jatkoivat rukoilemista hiisissä.

Sernurissa eräs paikallinen asukas kertoi Ideal.Realiin kirjeenvaihtajalle, että neuvostoajan kielloista huolimatta hänen perheensä jatkoi rukoilemista heidän kotonaan. “Me olimme ainoat marit kylässä, mutta naapurit suojelivat meitä – he eivät kertoneet kenellekään että rukoilimme, emmekä me kertoneet, että he suorittivat ortodoksisia palveluksiaan. Minun isäni oli samaan aikaan jumotan (mariksi “jumalan ystävä”, henkilö, joka voi suorittaa perherukouksen missä tahansa marilaisessa perheessä) sekä kommunisti”, nainen kertoi.

Ortodoksiusko ja luonnonusko ovat sekoittuneet marien parissa niin paljon, että suurin osa hiidessä käyvistä mareista rukoilee myös kristittyjen tapaan. Marit selittävät, että juuri näin on onnistuttu löytämään kompromissi.

Tietyt ihmiset valvovat palveluksen ajan uhrilihojen keittämistä.

”Marit ovat aina kääntyneet jumaliensa puoleen, jopa kristillistämisen aikana”, kertoo Galina Lastochkina, joka on Marinmaan korkeimman kartin viestintäsihteeri. ”Nykyään monissa paikoissa on alettu elvyttää rukousperinteitä hiisissä. Me emme pakota uskoa kenellekään. Emme sano, että jos on mari, on oltava osa tätä uskontoa ja tultava toimitukseen. Joka haluaa tulla palvelukseen, tulee ja joka haluaa mennä kirkkoon, menee kirkkoon.”

Palvelukseen valmistautuminen

Palveluksen aamuna mari herää ja valmistautuu tulevaan. Hän ei pese vain kehoaan, vaan myös sielunsa, ajatuksensa. Sitten hän menee pyhään hiiteen. Hän tuo mukanaan antina hanhen tai ankan, jos kyseessä on uhri, tai leivän ja kynttilöitä, lettuja, tai suurimoita. Leipään on asetettu joko kolikoita tai kynttilä, jolla osoittaa kiitosta jumalalle. Samoin tuodaan pyyhe tai paita – riippuen siitä, mistä kehon osasta ihminen on sairastunut.

Toimittajia ei yleensä päästetä palvelukseen. Mutta me saimme poikkeusluvan muutamin rajoituksin. Ensinnäkin, palveluksen aikana ei ole sallittua seistä kartien edessä ja kuvata heitä. Toiseksi,palveluksen aikana ei ole sallittua liikuskella tulien välissä – oma paikka pitää valita etukäteen. Kolmanneksi, veren kuvaaminen ei ole sallittua. Neljänneksi, on annettava anti yhdelle jumalista. Meidän tapauksessamme se oli rahaa marien pääjumalalle.

Puu, jonka kohdalla paloi tärkein tuli korkeimman marilaisen jumalan kunniaksi.

Valmistautuminen palvelukseen alkaa aamulla. Jokaisen viiden, pyhän puun edessä on pöytä, jolle marit kantavat antinsa – leivät, letut, linnut, suurimot ja rahaa. Kartien apulaiset valmistelevat annit. Kaikkea ei anneta jumalille vaan esimerkiksi leivästä leikataan vain päällinen, joka annetaan jumalille. Loput palvelukseen osallistuville ihmisille. Lintujen siivet, päät ja jalat leikataan jumalille, ja asetetaan puisille tarjottimille suurimoiden kera. Loput linnuista käytetään ihmisten ruoaksi.

Leipään asetetaan kynttilä. Leikattuun kohtaan asetetaan kolikko, joka on kartille.

Ensin marit antavat, sitten pyytävät. Ensin tuodaan anti ja sitten vasta kysytään maallisista ja muista asioista.

Jokaisen pyhän puun edessä on valtava tuli ja suuri pata, jossa valmistetaan keittoa sekä muita ruokia toimitusta varten. Ensin keitetään ankat ja hanhet. Sitten ne paloitellaan ja luut erotellaan lihasta. Luut laitetaan suoraan tuleen ja liha takaisin pataan. Seuraavaksi lisätään leipä ja suurimot. Uhrieläinten verestä marit tekevät erilaisten suurimoiden kanssa pihvejä. Pihvit keitetään liemessä, leikataan paloiksi ja laitetaan pataan lihojen kanssa.

Keitetty linnunliha erotetaan luista jatkoruoanlaittoa varten. Luut menevät liemeen.

Muutaman tunnin kuluttua tulien ympärys on täynnä elämää. Naiset valmistelevat lihaa ja tekevät pihvejä, miehet valvovat patoja ja hakkaavat halkoja. Puiden kaataminen pyhässä hiidessä on kielletty, minkä vuoksi halot tuodaan mukana. On myös niitä, jotka vastaavat puhtaudesta hiidessä. Palveluksen jälkeen hiisi jätetään samaan koskemattomaan kuntoon, jossa se oli. Tämän takia mm. veritahrat kaavitaan huolellisesti pois lumesta.

Palveluksen jälkeen hiisi siivotaan yhtä siistiin kuntoon, jollaisena se oli ennen palvelusta.

Kokoontuneiden joukossa on pääasiassa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia marilaisia. Nuoria on hyvin vähän. Marien mukaan nuorempaa sukupolvea ei juuri kiinnosta historia ja perinteiden jatkaminen.

Suurissa palveluksissa on samanaikaisesti useita tulia eri jumalien kunniaksi. Palvelusta ei tehdä niiden lähellä rinnakkain.

Mutta on myös niitä nuoria, jotka pyrkivät elvyttämään ikäistensä kiinnostusta perinteisiin. Heihin lukeutuu nuori mies, joka oli tullut palvelukseen, esittäytyi marilaisen nuorisojärjestön “U vij” (Uusi voima) jäsenenä ja kertoi, että perinnetiedotustyö etenee Marinmaalla ja muilla alueilla.

”Me yritämme elvyttää niitä hiisiä, joissa ei ole pitkään aikaan suoritettu palvelusta. Hiidet tulee valmistella ja me teemme tämän työn. Kävimme hiljattain Nizhny Novgorodin alueella, jossa asuu paljon mareja. Suunnitelmissa on rekisteröidä siellä uskonnollinen jaosto. Saimme koottua marilaisia nuoria yhteen suorittamaan palveluksen, vaikka paikallinen hallinto vastusti sitä. Nyt on tärkeintä säilyttää marilainen perinneusko. Jos me suojelemme sitä, voimme säilyttää myös marin kielen sekä marilaisen kulttuurin, perinteet ja historian. Uskonto on kansallisen itsetunnon ydin, koko marilaisen maailman perusta. Monet ihmiset tulevat meidän luoksemme ja tutkivat meidän kulttuuriamme, kieltämme ja uskonnollisia perinteitämme”, hän kertoi.

Palvelus

Noin 14 tunnin kuluttua linturuoat ovat valmiita ja marit alkavat kerääntyä tulille. Jokainen päättää, mille jumalalle hän rukoilee. Jos joku ei pysty päättämään, hän vain siirtyy tulelta toiselle palveluksen aikana.

Kartit ovat pukeutuneet valkoisiin. Kesällä myös tavalliset palvelukseen osallistuvat ovat kansallisissa valkoisissa kaavuissa, mutta nyt on melkein talviaika. Palvelus alkaa päätulen kohdalta, joka on omistettu Tum Jumolle. Juuri kun ihmiset ovat kerääntyneet lukemaan rukousta, alkaa sataa lunta. Lumi tarttuu päähän ja hartioille. Marit istuvat polvillaan ja jotteivat he kylmettyisi, he ovat asetelleet etukäteen jalkojen alle kuusenoksia tai viltin.

Kun valmistelut on tehty, kart lausuu sanat. Palvelukseen sopiva rukous mietitään jokaista palvelusta varten erikseen.

Samalla kun korkein kart, Aleksandr Tanõgin, aloittaa rukouksen päätulella, eri puolilta alkaa kuulua muiden kartien ja heidän apulaistensa ääniä. Kartit seisovat suoraan uhripöydän edessä, muut ovat tulen takana, kasvot pyhän puun puoleen käännettyinä.

”Maa on meille kaikki kaikessa. Se on meidän olemassaolomme suola ja leipä. Palveluksen aikana pyrimme myös rukoilemaan kaikkien muidenkin puolesta, ei vain marien. Rukous on myös tataareille, myös tsuvasseille, venäläisille, kristityille ja muslimeille. Vaikkapa afrikkalaisille. Me emme erottele ketään.”

Rukous kestää vajaan tunnin. Joku mareista lopettaa aiemmin ja rukouksen aikana kuuluu toisilta tulilta jo ruoka-astioiden ääniä. Rukouksen jälkeen marit syövät. Tämä on tärkeä järjestys. Marit, seistyään jonossa kauhoineen, vateineen, lautasineen ja jopa ämpäreineen, hajaantuvat hiiteen syömään.

Rukouksen ja ruokailun jälkeen marit siivoavat lehdossa ja palaavat koteihinsa, vieden mukanaan ylijääneen ruoan. Seuraavat palvelukset pidetään talvella.

Vaikka suurin osa palvelukseen tulijoista kuuluu vanhempaan sukupolveen, hiidessä kohtaa myös nuoria ihmisiä, jotka ovat tulleet perheensä kanssa, tai jopa täysin omasta aloitteestaan.

Teksti: Regina Hisamova. Kuvat: Sergei Poterjajev.

Idel.Realii osoittaa kiitoksensa Mari Elin korkeimmalle kartille Aleksander Tanõginille ja hänen viestintäsihteerilleen Galina Lastochkinalle.
Lähteet: Venäjän tilastovirasto Rosstat; L. S. Tojdõbekova. Marilainen mytologia.
Käännös: Patrick O’Rourke.

Samankaltaisia artikkeleita