Taivaannaulan toukojuhlaa vietetään tänä vuonna 26.-28. toukokuuta Tuomarlan tilalla Valkeakoskella. Taivaannaulan juhlat avaavat ihmisille ikkunan heidän omille juurilleen ja luonnon vuodenkiertoa seurailevaan perinteiseen elämäntapaan. Juhlapaikka Tuomarlan tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1702. Se on Sääksmäen emäpitäjän vanhimpia maatiloja. Tuomarla sijaitsee Valkeakoskella Kärjenniemen kylässä arvokkaassa kulttuurimaisemassa.

Loppukevään ja alkukesän iloisten kyläjuhlien tavoilla on perinteisesti varmistettu hyvä onni tulevalle kesälle ja satokaudelle. Tuomarlassa ohjelmaan kuuluu muun muassa keväisen luonnon antimiin perehdyttävä villiyrttikurssi, keskusteluja henkisistä perinteistä ja maanläheisestä elämäntavasta sekä riukuaidan valmistusta perinteisin menetelmin. Töiden jälkeen puhdistaudutaan saunassa ja nautitaan maittava juhlapäivällinen.

Lauantai-illan ohjelmaan kuuluu tilan eläinten suojaaminen kesäkaudeksi perinteisin menoin sekä onnea tuovien kevätvalkeiden sytyttäminen. Valkeiden palaessa kesä otetaan vastaan Hivakka-yhtyeen kansanmusiikin, tanssin ja leikkien merkeissä. Sunnuntaina perheen pienimmillä ja miksei muillakin on mahdollisuus päästä hevosten kyytiin.

Juhlan tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät tapahtumakalenterista. Tapahtuma on avoin kaikille Taivaannaulan toiminnasta kiinnostuneille. Paikkoja on kuitenkin tarjolla rajoitetusti ja niitä jaettaessa etusijalla ovat Taivaannaulan jäsenet ja heidän perheenjäsenensä. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Toukojuhla tapahtumakalenterissa