Uunia tai keittiön tulisijaa sanotaan usein talon sydämeksi. Leivinuuni on talon toimintojen keskiössä; se luovuttaa lämpöä, kypsentää ruoan, antaa valoa. Talonpoikaistalon tuvan uuni on yleensä suuri leivinuuni, jonka päälle on rakennettu savupiippu. Aikaisemmin, savutupien aikaan, se on ollut sisäänlämpiävä kiuas, jota on käytetty ruoanlaittoon leivinuunin tavoin.

Tonttujen on yleensä katsottu asuvan kiukaalla varustetuissa rakennuksissa; riihessä, saunassa ja tuvassa. Näihin on usein myös viety uhreja, eritoten ruokaa ja juomaa, talon onnen varmistamiseksi. Myös tuvan uunille tiedetään annetun ruokauhreja, joko uunin päälle tai uunin ja seinän väliseen rakoon.

Uskontotieteilijä Mircea Eliade on esittänyt, että ihmisen järjestäytyneen maailman keskipisteeksi on yleensä hahmotettu keskusakseli, vuori, pylväs tai puu. Talonpojalle muuri ja savupiippu muodostavat erään sellaisen keskusakselin, josta savu nousee kohti taivaita ja joka on perustettu syvälle maan uumeniin.

Sen vuoksi juuri tuvan uuni on joutunut kekrin ja joulunajan kiertelevien keppostelijoiden uhkailujen kohteeksi. Erityisesti Tapaninpäivänä ovat talosta taloon kiertelevät miehet, joskus naamioituneita, joskus jopa ratsain tulleet tupaan sisälle ja uhanneet särkeä muurin. Tämä talon järjestyksen ja isäntäväen vallan tukipilari säästyi särkemiseltä, jos tulijoita suostuttiin kestitsemään viinalla.

Suomalainen uuniperinne on aina perustunut nimenomaan kivien kykyyn varata lämpöä ja ruoan kypsentämiseen kivien lämmöllä. Suurella kivimassalla toimivat leivinuunit ja kiukaat ovat aina yksilöitä, joiden luonne on opeteltava tuntemaan. Ne ovat kuin perheenjäseniä, jotka hoitavat talon tärkeimpiä tehtäviä, ja joita on siksi kohdeltava kunnioittaen.

Samankaltaisia artikkeleita