Taivaannaulan hallituksen puheenjohtajan Mikko Soljan (oikealla) puhe Taivaannaulan 10-vuotisjuhlassa Tampereen Telakalla viime lauantaina.


Hyvät ystävät,

toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan Taivaannaula ry:n 10-vuotista taivalta. Teille, jotka ette kenties ole aiemmin kuulleet yhdistyksestä, kerrottakoon, että Taivaannaula on perustettu tosiaan vuonna 2007. Tehtävämme on kansanperinteen ja kansanuskon edistäminen ja jatkaminen nykyajassa.

Yhdistyksemme on kulkenut pitkän tien kokoaan suuremmaksi vaikuttajaksi ja vireäksi yhteisöksi. Alun perin muutamien ihmisten ajatuksesta syntynyt ja kasvanut Taivaannaula on merkittävä osa ilmiötä, jossa ihmisten kiinnostus omia juuriaan, omaa kansanperinnettämme kohtaan on jälleen herännyt.

Vaikka maailma on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti, ihmisen tarve kokea kuuluvansa johonkin ei ole kadonnut minnekään. Entisaikaan ihminen kuului vahvasti sukuun ja kyläyhteisöön, mutta nykyisin tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Maaseutuyhteiskunnan pirstaloiduttua ja teknisen kehityksen kiihdyttyä hevoskärrien verkkaisesta taivalluksesta suihkukoneiden korviahuumaavaan vauhtiin maailma on pienentynyt – tai siltä se ainakin näin internetin ja muiden helppojen ja nopeiden yhteyksien aikakaudella vaikuttaa – ja ihmisen identiteetin pohja on yleisellä tasolla muuttunut yksilökeskeisempään suuntaan. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, yksilön ehdoilla. Olli-Pekka Haaviston sanoin: “Tämän päivän länsimainen ihminenhän on henkilö, joka elää vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta.”

Korostunut yksilöllisyys ei kuitenkaan ole koko totuus ihmisenä olemisesta. Kuulumisen tunteeseen liittyy vahvasti paikallisuus, ja sen rinnalla kulkee pyrkimys itsensä kehittämiseen osana yhteisöä. Ihmisen perustarpeita käsittelevässä keskustelussa nousee usein esiin yhdysvaltalaisen psykologi Abraham Maslow’n alun perin vuonna 1943 julkaisema viisiportainen tarvehierarkiateoria, jonka mukaan fysiologisten perustarpeiden tyydyttäminen riittävässä määrin luo edellytykset ihmisen itsetuntemukselle ja sen kehitykselle. Näihin ”korkeampiin” tarpeisiin kuuluvat yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi itsekunnioitus ja muualta saatu arvostus sekä itsensä toteuttamisen tarpeet. Myöhemmin hän lisäsi jaotteluun myös kuudennen tason: itsensä ylittämisen tarpeet. Niillä hän tarkoittaa yhteyden luomista johonkin ihmisen omaa minää suurempaan. Keinoina voivat olla esimerkiksi hengellisyys, taide tai hyväntekeväisyys. Itse lisäisin tähän listaan ihmisen omien juurten tuntemuksen, jonka myötä ihmisen minuus liittyy osaksi sukutaustaa, hänen persoonansa ulkopuolelle – kun tiedämme, mistä olemme tulleet ja keiden jälkeläisiä olemme, osaamme paremmin hahmottaa paikkamme maailmassa, erilaisten yhteisöjen muodostamassa mosaiikissa. Taivaannaula on eräänlainen nykyaikainen kyläyhteisö, jossa pidämme arvossa sekä perinteen materiaalista puolta että henkistä jatkumoa, vanhan kansan tietoa maailmasta. Kuten useassa yhteydessä on todettu, nykyinen leimallisesti länsimainen uskonnon määritelmä on siihen liian kapea. Monissa kulttuureissa tällaista muusta elämästä rajattua “uskontoa” ei ole olemassakaan, vaan henkisyys nivoutuu erottamattomasti osaksi laajempaa kulttuurista tietoa ja ymmärrystä. Emeritusprofessori Juha Pentikäinen kuvaa sitä kulttuuriseksi äidinkieleksi. Kyse ei ole uskomisesta, vaan tiedosta; elämäämme vaikuttavat moninaiset prosessit ja seikat, jotka on hyvä ottaa huomioon. Kansanperinteen tuntemilla pyhillä luonnonpaikoilla ei vierailla huvin vuoksi, vaan siksi, että uhraamme siellä jotakin itsellemme arvokasta säilyttääksemme ihmisen ja kaikkea meitä ympäröivän välisen tasapainon.

Elämäntapa on aina arvovalinta. Me Taivaannaulassa haluamme edistää maanläheistä elämäntapaa, jossa olennaisia osia ovat paitsi ihminen ja hänen sukunsa tai muu merkityksellinen yhteisö myös yksilön ja yhteisön elävä suhde luonnon tasapainoa ja kiertokulkua kunnioittavaan perinteeseen. Jokainen meistä on osa sukupolvien ketjua ja laajemmin osa kokonaisuutta, jossa kaikki liittyy ja vaikuttaa kaikkeen. Me emme ole maailmassa yksin, vaan ympärillemme kutoutuu monimutkainen sielujen verkosto. Tieteen kielellä voitaisiin puhua elollisen ja elottoman luonnon sekä niin sanottujen yliluonnollisten ilmiöiden muodostamasta kokonaisuudesta, mutta aivan yhtä hyvin voimme puhua elämän merkityksellisyydestä ja kunnioituksesta.

Lähes 500 vuotta sitten Mikael Agricola kirjasi Psalttarinsa esipuheeseen esimerkkejä tästä tietoisuudesta. Hän kirjoitti: ”Kuolleiden hautoihin ruokaa vietiin, joissa valitettiin, paruttiin ja itkettiin. / Menninkäiset myös heidän uhrinsa saivat / koska leskiä hoivasivat ja naivat. / Palveltiin myös paljon muuta / kiviä, kantoja, tähtiä ja kuuta.” Eloomme vaikuttaa siis kaikki, mitä maailmassa tapahtuu. Vanha kansa tiesi tämän itsestään selvänä totuutena; siksi oli tärkeää elää moitteetta ja vaatimattomasti – ihmisiksi. Luonto, jonka osa itsekin olemme, elää ja hengittää. Tutkijat puhuvat ekologisista prosesseista ja vuorovaikutussuhteista, kun taas esivanhempamme puhuivat tasapainon ja onnen säilyttämisestä. Periaate on kuitenkin sama: maailma ei muodostu resursseista, joiden arvoa voi mitata rahassa. Maailma muodostuu elämästä.

Juurevaan tapaan elää liittyy olennaisesti vanhan kansan tietotaito – tekemällä oppii ja tekevälle sattuu, kuten sanotaan. Nykymaailmassa tieto on kaikkien saatavilla, mutta teknologia on etäännyttänyt meitä yhdestä olennaisesta tiedon lajista. Tamperelainen filosofi Tere Vadén on nimittänyt sitä ’syntytiedoksi’. Syntytieto tarkoittaa elämämme aineellisen perustan – asioiden ja esineiden alkuperän, valmistustapojen ja vaikutussuhteiden – tuntemusta. Itse käsillä tekemisen kulttuuri on säilyttämisen arvoinen, tutkimustenkin mukaan ihmisen fyysistä ja henkistä hyvinvointia edistävä asia, jolla olisi nykyaikanakin paikkansa ihmisten arkielämässä. Taivaannaulan toiminnassa korostamme sitä, että tekemiseen liittyy myös henkinen ulottuvuus, jota ei voida pitää pelkkänä virkistysarvona. Arkisetkin perinnetyöt, kuten ruisleivän leipominen hapanjuureen tai meditaatioharjoitusta lähestyvä ahkera pilkkiminen talviaikaan, voivat vaikuttaa ulkopuolisen katsojan silmiin tekemiseltä tekemisen vuoksi, harrastamiselta. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. Perinne kantaa mukanaan myös lukemattomia henkisiä merkityksiä, jotka jäävät kiireiseltä nykyajan ihmiseltä helposti huomaamatta tai tunnistamatta. Niihin liittyy uskomuksia ja tietoa luonnon ilmiöistä, vainajahengistä, haltijoista sekä enteistä. Henkinen kokemus, maailmaa selittävät uskomukset ja tavat, yhdistävät meidät edeltäviin sukupolviin ja heidän kokemukseensa pyhyydestä ja jatkuvuudesta. Kuten olen usein aiemminkin todennut: kaikki niin kutsuttu yliluonnollinenkin on loppujen lopuksi vain luonnollista. Taivaannaulan toiminnan vankka perusta on vanha kansanomainen käsitys maailmasta ja vuorovaikutussuhteista.

Haluan kiittää teitä siitä, että olette tänään saapuneet paikalle ja että olette osa tätä työtä – joka ikinen teistä. Kiitos tilaisuuden järjestäjille, jotka seisovat tuolla takarivissä: te olette tehneet suurenmoisen työn. Heidän ansiostaan olemme kaikki täällä tänään. Lavalle nousee tänä iltana myös loistavia puhujia sekä kaksi maamme eturivin kansanmusiikista ammentavaa yhtyettä – Puhti ja Suistamon Sähkö. Kiitos ja tervehdys teille! Lausun samalla kiitokset myös meitä läsnäolollaan kunnioittaville eestiläisen sisarjärjestömme Maavalla Kodan edustajille: Olete soojalt teretulnud tähistama mitte ainult meie ühingu kümneaastast rada, aga ka meie koostööd läänemeresoomlaste ühiste traditsioonide säilitamiseks ja edendamiseks. Aitäh, et olete siin täna. (Lämpimästi tervetuloa juhlimaan paitsi yhdistyksemme kymmenvuotista taivalta myös yhteistyötämme itämerensuomalaisten yhteisten perinteiden säilyttämiseksi ja edistämiseksi. Kiitos, kun olette täällä tänään.)

Nauttikaa illan mielenkiintoisesta ohjelmasta ja viekää mukananne kotiin ajatuksen siemen. Voi olla, että jonakin päivänä siitä versoo vehreä puu. Kiitos teille.

Samankaltaisia artikkeleita