Kansanperinteessä naisen »väki», naisen yliluonnollinen voima, on yhteydessä yhteisöllisiin rajoihin ja kasvuun. Kyky synnyttää maailmaan lapsia asettaa naisen kehon ikään kuin tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen rajalinjaksi. Naisen väki liitetään juuri sukuelimeen, joka on tuon rajan merkki. Folkloristi Satu Apon mukaan miehet ovat kumartaneet naisen elintä kuin pyhää ikonia ja kunnioittaneet sitä kuten muitakin voimakkaita paikkoja.

Naisen väen avulla voitiin edistää yhteisölliseen kasvuun ja hedelmällisyyteen liittyvää onnea – viljan kasvua, karjan tuottavuutta, lapsen terveyttä. Samalla torjuttiin sellaista pahaa, joka näitä uhkasi. Suojaaminen tapahtui »harakoimalla» eli paljastamalla sukuelin taian kohteelle. Keväisin lehmät ja lampaat laskettiin pihalle portin päällä seisovan emännän haarojen alitse. Tämä suojasi ne koko kesäksi. Myös kylvöjä, istutuksia, lapsia ja sotaan tai metsälle lähteviä miehiä on harakoitu.

Toisaalta kansanuskoon liittyy ajatus miesten ja naisten väkien erillään pitämisestä. Voimien sekoittuminen saattoi joissain tilanteissa aiheuttaa huonoja seurauksia. On esimerkiksi ajateltu, että miehiseen elinpiiriin kuuluvat esineet, kuten kalaverkot tai metsästysaseet, »pilaantuvat» ja menettävät voimansa jos nainen astuu niiden yli.

Samankaltaisia artikkeleita