Kesä oli kääntynyt syksyyn. Vuoden sato oli korjattu talteen kellariin ja aittaan. Nyt olisi aikaa katsella tilan muitakin töitä.

Lokakuun aamu oli kirkas ja kylmä. Mies päätti lähteä metsään savotoimaan raivaussahan kanssa. Se olisi kuin lomaa näin kauniina syyspäivänä.
Yöllä oli ojanpohjaan vesi jäätynyt ohueen riitteeseen. Kurkiaura lensi etelää kohti.

Siinä työn touhussa tuli hiki.

– Istunpa tuohon kiven päälle hiukan vetämään henkeä, kun ei tuulekaan, hän ajatteli. Ilma oli päivän mittaan lämmennyt, ei edes tuulen värähdys liikuttanut maisemaa.

Äkkiä hänen katseensa kiinnittyi pieneen kuuseen, joka kasvoi suunnilleen kymmenen metrin päässä hänestä. Puu kieppui ympyrää ja vavahteli aina kuin haluaisi irrota maasta ylös.

Mies katsoi ympärilleen. Läheisen haavan lehdet eivät värähtäneet – ei tuulen henkäystäkään.

– Mitä tämä on, mies aprikoi hämmästyneenä. Kuusi kieppui yhä kuin tuskassa.
Puuta ympäröi vähäinen, matalaa ruohoa kasvava aukio, tasainen kenttä, joka näytti perin oudolta keskellä metsää. Vaikka aukio oli metsän keskellä, ei siihen ollut koskaan kasvanut puun taimia. Vain muutama pihlaja oli aukion laidalla. Siinä lähellä metsässä oli myös lähde.

Olisikohan paikka entinen asuinkenttä? Mutta miksi kuusi kieppui ja vapisi? Milloinkaan eläissään ei mies ollut nähnyt moista, vaikka hän oli paljon metsiä kulkenut. Ehkä kuusi, vain muutaman metrin korkuinen, halusi viestittää hänelle jotain.

Jonkin ajan kuluttua tilan vanhaisäntä kuoli. Siitäkö kuusi kertoi?
Tapahtui 1980-luvun alkupuolella Honkajoella. Maanomistaja kertoi kokemastaan, selittämättömäksi jääneestä tapahtumasta. Kertomus Raili Heikkilän kirjasta Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita (Paperisilppuri 2017).

Samankaltaisia artikkeleita