Metsänhaltijan Tapio-nimen arvellaan tulevan itämerensuomalaisesta tapa-sanasta, joka tarkoittaa pyydyksen loukkua. Tapio olisi näin alkujaan tarkoittanut ansapolun varrella olevia pyydyksiä ja siten koko pyyntialuetta.

Metsästäjän suhde metsäluontoon oli pyyntikulttuurissa läheinen ja hellittelevä. Ansapolulla tervehdittiin ensimmäiseksi metsän väkeä ja luettiin metsästysloitsuja. Näiden luontoa puhuttelevien maanitteluiden on arveltu edustavan vanhinta kotoperäistä loitsuperinnettä.

»Lepy, lehto, kostu, korpi,
taivu, ainoinen Tapio,
lepy, metsä, miehillemme,
kostu, korpi, koirillemme!»

Loitsuissa metsä koetaan usein naiselliseksi ja riista metsän tyttäriksi, joita metsänkävijä sanoillaan kosiskelee. Eroottisävytteisissä loitsuissa metsästäjä korostaa Mehtolan emännälle omaa komeuttaan ja taitojaan metsämiehenä, jonka tie on tinasta tehty ja vaskella valeltu.

Pyydettyyn saaliiseen suhtauduttiin nöyrästi ja kiitollisesti. C.A. Gottlund kohtasi vuonna 1815 Puumalassa kaksi metsämiestä, jotka tapettuaan ansaan jääneen ketun asettivat ruumiin havujen päälle, lankesivat kumpikin omalle puolelle polvilleen ja hatuttomin päin lukivat rukouksiaan metsän emännälle.

Samankaltaisia artikkeleita