Taivaannaulan perinnetyökuvakilpailun voittaja on valittu! Voittopalkinnon saajaksi äänestettiin lukuisten hienojen kuvien joukosta Marko Korkeasalon kuvasarja ruumisarkun valmistuksesta. Kyse on perinteistäkin perinteisemmästä yleensä kotona tehdystä käsityöstä. Nyky-yhteiskunnassa kuolema ja vainajat on kuitenkin piilotettu katseilta laitosten seinien taakse, joten ruumisarkku on käsityönä huomiotaherättävä.

Korkeasalo valmisti arkun keväällä mummonsa viimeistä lepoa varten. Arkku on tehty tuppeen sahatusta kelosta. Tuttu rouva teki arkkuun verhoilun, patjan, tyynyn ja peiton vanhoista lakanoista. Ruumisarkun valmistaminen läheiselle tekee menetyksen todelliseksi, kouriintuntuvaksi asiaksi. Näin se saattaa osaltaan edesauttaa kuoleman hyväksymistä ja käsittämistä. Korkeasalo kuvaileekin arkun teon olleen terapeuttista.

Napsauta kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Ruumisarkkuja on Suomessa käytetty jo luultavasti esihistoriallisen ajan lopulla. Perinteissä toistuu ajatus siitä, että edesmenneet elävät tuonpuoleisessa osana suvun yhteisöä. Uralilaisten heimojen hautaustapoihin onkin kuulunut sota- ja metsästysaseiden, työkalujen, rahan, vaatteiden mukaan antaminen vainajalle hautaan tai jo arkkuun, joko rikottuina tai ehjinä. Arkkuun asetettiin vielä 1800-luvulla vainajan henkilökohtaisia esineitä: kampa, saippua, nenäliina, piippu, lapsille leikkikaluja, työvälineitä, ruokavaroja ja rahaa. Myös viinapullon asettaminen arkkuun – ehkä tuliaisiksi tuonpuoleiseen – vaikuttaa olleen Suomessa kohtalaisen yleistä.

Arkku kuljetettiin kylän kalmistoon hevoskyydillä. Ajoneuvojen vetäjänä oli musta hevonen, jonka selässä oli valkoinen lakana tai valkoinen luokkiliina joka oli sidottu luokkiin. Karjalassa hautajaissaatossa käytettiin myös kulkusia. Joiden uskomusten mukaan suvun edesmenneet seurasivat hautajaissaattueen kulkua lumihiutaleina tai ilmassa lentelevinä tulijuovina.

Kuvasarjan kaikki kuvat sekä kunniamainintoja saaneet kuvat ovat katseltavissa Taivaannaulan verkkosivuilla.

Kunniamaininnat

Sanna Pukkila, hevosenkenkä

Sanna Pukkila

Sanna Pukkila

Kuvaaja kertoo: Olen ammatiltani kengitysseppä ja tänä työ tapahtuu edelleen suurimmalta osin perinteisiä työtapoja noudattaen. Tietysti rinnalle on tullut moderneja työstömahdollisuuksia sähkökoneineen, mutta edelleen kengityssepän tärkeä taito on osata valmistaa ja muokata alle lyötävä kenkä tarpeeseen sopivaksi. Kuvassa on suorasta raudasta harjoitusmielessä taottuja kenkiä. Takomisen opettelu on osa kengityssepän ammattitutkintoa vielä tänä päivänäkin. -Sanna Pukkila, Kengitysseppä Ce-F, Ikaalinen

Sami Ruuska, hirrenveisto

Sami Ruuska

Sami Ruuska

Kuvaaja kertoo: Tässä mieheni Sami Ruuskan perinnerakennusprojekti. Pieni mökömaja oman metsän männyistä. -Sanna Ruuska

Pablo Antero Heikkinen, karjalainen kirjonta

Pablo Antero Heikkinen

Pablo Antero Heikkinen

Kuvaaja kertoo: Tässä kuvaa karjalaisesta kirjonnasta, kuviot ovat perinteisiä, lähteenä Theodor Schwindtin kirjat. -Pablo Antero Heikkinen, Saamelaisalueen koulutuskeskus

Anita Kinnunen, lapikkaat

Anita Kinnunen

Anita Kinnunen

Kuvaaja kertoo: Tein lapikkaat kansalaisopiston kurssilla syksyn 2017 ja kevään 2018 aikana. Ja hyvin vielä riittää talvikelejä lumihankien keskellä Ilomantsissa että ehdin käyttää uusia kenkiä kunnolla. Ensimmäiset kengäthän ei varmaan koskaan oo täydelliset vaan enemmänkin sellaset koekappaleet, mutta iloisesti yllätyin kuinka mukavat näistä omista tuli. Ja kevyt on niissä askel! -Anita Kinnunen

Eila Ylilokka, lapinvanttuut

Eila Ylilokka

Eila Ylilokka

Kuvaaja kertoo: Osallistun kuvakilpailuun tällä kuvalla parhaillaan tekeillä olevista lapinvanthuista. Olen oppinut tämän taidon äidiltäni, eikä sitä enää monikaan osaa edes täällä Itä-Lapissa, jossa se oli ennen yleinen taito. -Eila Ylilokka

Kiitos kaikille osallistuneille!

Samankaltaisia artikkeleita