Kansainvälisen pyhien luonnonpaikkojen kuvakilpailun tämänvuotisen pääpalkinnon on voittanut rehevää vehreyttä ja luonnon ikiaikaista kiertokulkua esittävä kuva »Pyhä puu katoaa luonnollista tietään». Kuvan ikuisti Tartonmaan Kastren kunnan Koken kylän Kiigeorun pyhässä lehdossa harrastelijavalokuvaaja Alari Talv. Pääpalkinnon arvo on 1000 euroa. Kilpailun järjestivät virolaiset Hiisien Maja-säätiö, Taivaannaulan sisarjärjestö Maavallan Koda sekä vapaaehtoisten yhteistyöryhmä Hiiepaik.

Vaikka kilpailuun lähetettiin monta huomiota herättävämpää teosta, arviointiraatio valitsi tämän kuvan sen olennaisen sanon vuoksi. Sekä Virossa että koko maailmassa kamppaillaan tällä hetkellä metsien ja pyhien luonnonpaikkojen lisääntyvän tuhoamisen kanssa. Voittajakuva kertoo ikuistaa ajatuksen siitä, miksi kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) kutsuu pyhiä luonnonpaikkoja maailman vanhimmiksi luonnonsuojelualueiksi. Hiisien ja muiden metsien uudistuminen on mahdollista myös luonnollista tietä eli siis ilman ihmisen sekaantumista. Vanhojen puiden lahoaminen on pohjana elinvoimaisen metsän uudelle sukupolvelle.

”Tämän kuvan sanoma on luonnonmukainen ja kaunis. Päähahmon, jalavan, elämä on päättymässä, mutta siitä huolimatta sen katoava sammaleinen ja jäkäläinen kanto antaa meille hiisipaikan salaperäistä väkeä”, kilpailuraadin puheenjohtaja Arne Ader arvioi.

Uralilaisten kansojen palkinnon (300 euroa) voitti Kominmaan Man-Pupu-Nyorin mäen kivipylväistä otettu sadunomainen valokuva. Kuvan otti Pietarissa elävä ammattivalokuvaaja Natalja Oništšenko, jonka mukaan valokuvan saamiseksi hän joutui uhmaamaan niin lumimyrskyä kuin pakkasta.

Nuorten (alle 16-vuotiaiden) 200 euron palkinto jaettiin kahden kuvan kesken. Valjalan peruskoulussa käyvän Rikardo Vallikun voittajakuvassa on Valjala-Aristen kylän Rahaallikas. Venäjällä Ufan lukiossa opiskelevan Nikita Volkovin kuvassa on tallennettu Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa sijaitseva pyhä Neroikan mäki.

Kilpailussa jaettiin yhteensä 19 palkintoa. Kuvakilpailun arviointiraatiin kuuluivat luontovalokuvaaja Arne Aderin lisäksi taiteilija, taiteen tohtori ja fennougristi Kärt Summatavet sekä maastoekologi ja Võron instituutin johtaja Rainer Kuuba.

Tänä vuonna 11. kertaa järjestetty kuvakilpailu oli kaikkien aikojen suurin. Kilpailuun lähetettiin 1152 kuvaa, joista kilpailun teemaa vastasi 845. Osallistujia oli kaikkiaan 245. Heistä nuorin oli 2,5-vuotias ja vanhin 76-vuotias. Kuvat taltioivat 15 valtion pyhiä paikkoja, joista kaukaisimmat ovat Uusi-Seelanti, Indonesia ja Japani. Myös 11 sukukansan pyhiä paikkoja on edustettuna, mukaanlukien Suomi, Karjala ja Saamenmaa.

Kilpailun parhaimmistoa esitellään ja voittajia palkitaan 24.11. kello 13 Tartossa Viron kansallismuseossa järjestettävässä Hiiden väen palkitsemistilaisuudessa.

Kilpailun järjestivät Hiisien Maja-säätiö, Maavallan Koda sekä vapaaehtoisten yhteistyöryhmä Hiiepaik. Kilpailua tukivat erinäiset tahot.

Alkuperäinen uutinen löytyy täältä.
Tämän vuoden voittajakuvat ovat nähtävissä täällä.
Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat ovat nähtävissä täällä.

Samankaltaisia artikkeleita