Taivaannaula julkaisee kevättalven aikana kansatieteilijä Ildikó Lehtisen artikkeleita suomalais-ugrilaisten kansojen puvuista. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin inkeroisten ja vatjalaisten asuja. Toisessa osassa esiteltiin komien asuja. Kolmannessa osassa katseet käännettiin marien upeisiin perinneasuihin ja nyt katseet käännetään Mordvan suuntaan.

Mordvalaiset, ersäläiset ja mokšalaiset, ovat kolmanneksi suurin suomalais-ugrilaisia kieliä puhuva kansa. Mordvan tasavallassa ja naapurialueilla, Volgan ja sen sivujokien varsilla asuvien mordvalaisten lukumäärä oli yli miljoonaa aina 1990-luvulle asti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ersän ja mokšan kielten puhujien määrä on dramaattisesti laskenut.

Mordvalainen pukuperinne on värikylläinen ja rikas. Yhteyksiä on esihistoriaan ja lisäksi myös naapurikansoihin, venäläisiin, tataareihin ja tšuvasseihin. Ersäläiset, mokšalaiset, šokšalaiset, karatait ja terjuhaanit pukeutuivat eri lailla, ja lisäksi eroa oli jopa kylittäin. Naisten vartalonverhona oli pitkä mekko, joka ommeltiin valkoisesta pellava- tai puuvillakankaasta. Ersäläisillä mekko ulottui nilkkoihin asti. Solakkaa naisvartaloa korostettiin ompelemalla pitkittäiset saumat koristepistoin joko tiilenpunaisella tai sinimustalla villalangalla. Mokšalainen naisihanne oli sen sijaan tukeva. Se saavutettiin pukemalla päällekkäin useita mekkoja, joita nostettiin vyöllä polven pituisiksi.

Ersämordvalainen nainen ompelemassa mekkoa. Kuva A.O. Väisänen 1913. Museovirasto.
Ersämordvalainen nainen ompelemassa mekkoa. Kuva A.O. Väisänen 1913. Museovirasto.
Ersämordvalainen tyttö ujostelee kuvausta. Mekon lisäksi tytön vyötäröllä on tuuheista hapsuista koottu vyönkoriste. Kuva A. O. Väisänen 1913. Museovirasto.
Ersämordvalainen tyttö ujostelee kuvausta. Mekon lisäksi tytön vyötäröllä on tuuheista hapsuista koottu vyönkoriste. Kuva A. O. Väisänen 1913. Museovirasto.
Ersämordvalainen tyttö takaa. Palmikkoon on ripustettu koriste, jossa on helmiä, nappeja, messinkiketjuja ja rahakolikoita. Asuun kuuluu selkäpuolelle ripustettava vyönkoriste. Kuva A. O. Väisänen 1913. Museovirasto.
Ersämordvalainen tyttö takaa. Palmikkoon on ripustettu koriste, jossa on helmiä, nappeja, messinkiketjuja ja rahakolikoita. Asuun kuuluu selkäpuolelle ripustettava vyönkoriste. Kuva A. O. Väisänen 1913. Museovirasto.

Puvut vaihtuivat myös ikäryhmittäin. Nuoret 13-vuotiaat tytöt osasivat jo ommella. Heillä oli lupa käydä tyttöjen iltamissa. Ikäryhmän tunnuksena olivat erilaiset vyötärölle sidottavat liinat ja vyönkoristeet. Kaulaan sidottiin useita kaulanauhoja, joihin pujotettiin mm. helmiä, mutta myös kananluita, sianhampaita ja kulkusia amuletiksi. Pitkät hiukset palmikoitiin ja palmikon päähän sidottiin riipus. Naimaikäiset tytöt olivat yhteisön valokeilassa. Heidän sukukypsyytensä ja valmiutensa avioliittoon kävi ilmi näyttävästä puvusta. Uuden aseman merkkinä oli runsaasti koristeltu paita, jonka valmistamiseen meni miltei vuoden päivät. Jokainen tyttö ei ehtinytkään paneutua pelkästään tämän ompelemiseen. Varakkailla tytöillä oli mahdollista hankkia hieno pokai-paita vaikka tilaamalla varattomalta. Nuoret tytöt pitivät koruja niin arkisin, kuin myös juhlissa. Paidanhalkio kiinnitettiin suurikokoisella soljella, kaulaan ripustettiin nauhoja ja korviin korvakoruja, ranteisiin pistettiin useita rannerenkaita ja sormiin sormuksia. Kaulanauhat koottiin rahoista, lasihelmistä, pähkinöistä, metallinapeista ja kulkusista. Tyttöjen tunnettiin kulkevan jo kaukaa kulkusten ja korujen helisevästä soinnusta.

Häissä morsian luovutti tyttöyden merkkinsä, palmikonriipuksen nuoremmalle sisarelleen. Morsiuspäähineissä kimalteli paljetteja, lasihelmiä, rahoja ja värikkäitä koristenauhoja. Painavat, kuitenkin ylenpalttisesti koristetut päähineet olivat vaimon raskaan kohtalon symboleja ja samalla sukukalleuksia. Morsian sai pitää morsiuspäähineensä paikoitelleen jopa esikoisen syntymään asti. Sulhanen antoi morsiamelle lahjaksi uuden soljen, jossa kulkusten sijasta oli kaurikotiloita edistämään nuorikon hedelmällisyyttä. Morsiamella oli kapioina paitoja, päähineitä, takaliinoja ja koruja koko elämää varten ja lisäksi hän joutui valmistamaan vaatelahjoja uusille sukulaisilleen. Naimisissa olevat naiset eivät saaneet kulkea avojaloin, vaan jalkoihin kiedottiin useita paksuja säärystimiä. Tolppamaisia jalkoja verrattiin kansanrunoissa milloin ”kristallilaseihin” ja milloin ”valkoisiin koivuihin”. Säärystimien kanssa pidettiin virsuja, juhlissa mustia pitkävartisia saappaita tai nauhakenkiä.

Ersämordvalainen kansallispuku jäljittelee perinteistä esikuvaa. Kuva Ildikó Lehtinen 2005.
Ersämordvalainen kansallispuku jäljittelee perinteistä esikuvaa. Kuva Ildikó Lehtinen 2005.

Perheen vaatettaminen oli naisten töitä. Kesällä miesten levätessä peltotöiden lomassa, kotona arkisin ja pyhäisin joutohetkinä tarttuivat naiset neulaan ja lankaan ja keskittyivät ompeluksiinsa.

Mordvalaisten korukylläinen kansanpukuperinne velvoittaa. Mordvan pääkaupungissa, Saranskissa kirjontataitoa ja pukusuunnittelua opiskellaan Mordvan yliopistossa ja Taidekorkeakoulussa. Pukuja suunnitellaan esiintymisasuiksi, mutta yhä enemmän myös käyttöön. Mordvalaiset suunnittelijat ovat lisäksi osallistuneet EtnoModa muotifestivaaleihin, joita järjestetään vuosittain Pietarissa vuodesta 2006 lähtien. Maaseudulla pukuja valmistetaan tilauksista ja niitä myydään nettikaupassa.

Mokšamordvalaisia naisia museokylässä kesällä 2008. Pukuun kuuluu valkoisen mekon lisäksi hihallinen esiliina, joka ommellaan värikkäästä kankaasta. Kuva Ildikó Lehtinen.
Mokšamordvalaisia naisia museokylässä kesällä 2008. Pukuun kuuluu valkoisen mekon lisäksi hihallinen esiliina, joka ommellaan värikkäästä kankaasta. Kuva Ildikó Lehtinen.
Nuoret tytöt oppivat kirjonnan eri tekniikoita Mokšamordvalaisessa perinnekeskuksessa. Kuva Ildikó Lehtinen 2005.
Nuoret tytöt oppivat kirjonnan eri tekniikoita Mokšamordvalaisessa perinnekeskuksessa. Kuva Ildikó Lehtinen 2005.
Mokšamordvalaisessa perinnekeskuksessa on tilaisuus kutoa kangaspuilla. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Mokšamordvalaisessa perinnekeskuksessa on tilaisuus kutoa kangaspuilla. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Saranskin taidekoulun suunnittelemia pukulumouksia. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Saranskin taidekoulun suunnittelemia pukulumouksia. Kuva Ildikó Lehtinen 2008.
Yksityiskohta naisen paidan kirjontakoristelusta. Kuva Ildikó Lehtinen 2015.
Yksityiskohta naisen paidan kirjontakoristelusta. Kuva Ildikó Lehtinen 2015.

Ildikó Lehtinen

Aiheesta enemmän


Heikel, Axel O. Mordvalaisten pukuja ja kuoseja. Suomalais-Ugrilaisen Seuran kansatieteellisiä julkaisuja 1. Helsingfors 1899.
Marit, mordvalaiset ja udmurtit. Perinteisen kulttuurien tietosanakirja. Toimittanut Ildikó Lehtinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura – Museovirasto 2005.
Прокина, Т. П. Мордовский народный костюм. Саранск: Мордовское книжное издательство 2007.

Samankaltaisia artikkeleita