Pääsiäisvalkea

Kansa erittäinkin Turun ja Hämeen läänissä pitää silloin useanlaisia leikkejä ja tanssivat tulien ympärillä pelloilla ja viheriäisissä puistoissa. Niitä ilotulia, joita tehdään useihin paikkoihin pelloille ja avoimille paikoille nimitetään »helavalkiat». Näiden roihujen ympärillä he huvittelevat erittäinkin Hämeenmaassa, Hattulan pitäjässä hyvällä oluella, tanssien soiton mukaan. Tulta ei aina oteta iskemällä vaan tehdään puita hankaamalla. Sellaista tulta sanoo Ganander pidettävän pyhänä.

Matti Varonen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla

Tänään lankalauantaina palavat Pohjanmaalla perinteiset pääsiäisvalkeat. Ajankohdan innoittamana kirjoitin muutaman sanasen suomalaisista kevään ja alkukesän valkeista. Suuria tulia on poltettu ainakin kolmena ajankohtana: pääsiäisenä, helatorstain ja helluntain paikkeille sijoittuvassa helassa sekä juhannuksena. Pääsiäisenä tuhannet suuret ja pienet nuotiot roihusivat Pohjanmaan lakeuksilla. Vielä jokin aika sitten vanhat pohjalaiset muistelivat kaiholla suuren kevätjuhlan pimeätä yötä, jolloin Samuli Paulaharjun sanoin vanhat trullit kähmivät navetoissa ja lentää kahnustivat pirujen kanssa pitkän pitkin pitäjiä.

Pääsiäisyönä Pohjanmaa oli kuin näkymä aikojen alusta korpien ja soiden palaessa maahan lentäneestä tulikipunasta. Silloin leimahti pitkin lakeutta lukemattomia »pääsiäisvalakioota», noitatulia, jotka lennättivät kipunoita yötaivaan pimeisiin korkeuksiin. Taivaanranta liekehti, kun pohjalaiset tervatynnyrit paloivat ja katajat rätisivät. Väki kokoontui valkeiden äärelle leikkimään ja ilakoimaan. Pääsiäisvalkeiden perinne tunnetaan paikoitellen muualtakin Suomesta. Tietoja siitä on esimerkiksi itäisen Suomenlahden syrjäiseltä Tytärsaarelta. Siellä äidit lapsineen muun väen mukana kokoontuivat pääsiäisenä risuista ja tervatynnyreistä rakennetuille kokoille. Tapana oli juosta savun läpi.

Helana valkeita sytytettiin muuallakin Suomessa. Juhlassa vallitsi ilo ja riemu, nautittiin keväästä ja valon ajasta. Kentillä ja vuorilla leimusivat iloiset kokkovalkeat ja niiden ympärillä ihmisparvet laulaen ja tanssien päästivät ilonsa ilmoille. Vuotuisjuhliin syksyllä ja talvella kuulunut vakavuus ja hiljaisuus oli tiessään. Pimeänä ja kylmänä aikana sekä ihmiset ja henget kokoontuivat koteihin, mutta nyt heille toimitettiin palvelus pihalla, pelloilla, metsissä ja kedoilla. Helavalkeita poltettiin ylevillä paikoilla. Tulella kutsuttiin suosiollisia henkiä saapumaan iloon ja juhlanviettoon sekä karkoitettiin pahansuopia ja vihamielisiä olentoja.

Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa poltettiin juhannuskokkoja eli juhannusvalkeita. Tavallisimmin kokkoja poltettiin aattoiltana juuri päivän mailleen mennessä tai heti päivän laskettua. Monella kylällä oma kokkopaikkansa, kuten kallio, aho tai mäki, jonne kokkotarpeet tuotiin hyvissä ajoin etukäteen. Karjalassa rakennettiin kirkkotornimaisia kokkoja, joiden polttaminen oli suuri kansanjuhla lauluineen ja tansseineen. Tukiriukujen palamisesta katsottiin kylän tyttöjen naimisiinpääsymahdollisuuksia. Jos riukuja jäi puoleksi palaneina pystyyn, jäi kylään vanhapiikoja.

Tulilla pyrittiin varmistamaan hyvä sato ja runsas karjaonni. Tämä saavutettiin polttamalla viljavainioilla olkea ja karjan kaluamia lehdesten varpuja. Valkeiden pääasiallinen tarkoitus vaikuttaa kuitenkin olleen vahingollisten henkien karkottaminen ja puolustautuminen niiden tuottamia vahinkoja, varsinkin tauteja ja kipuja vastaan. Sekä juhannukseen että pääsiäisen lankalauantaihin liittyy ajatus liikkeellä olevista pahoista voimista. Tuli tiedettiin Vilkunan sanoin sellaiseksi »alkuaineeksi» jota kaikki pahat voimat pelkäävät. Ennen kaikkea ne pelkäävät väkevältä tuoksuvaa savua tervaista ja katajaista savua.

Myös Matti Varonen korostaa muinaisten suomalaisten uskoa tulen puhdistavaan ja suojelevaan voimaan. Varonen arvelee, että etnisen uskonnon hiljalleen kadotessa ajatus suopeiden henkien houkuttelemista katosi. Jäljelle jäivät ainoastaan vihamieliset henget, jotka pidettiin pyhän tulen avulla loitolla. Onhan ajatus valon voimasta – sekä päivänvalon että tulenvalon – painajaisten ja pahojen henkien karkottajana ikiaikainen ja ihmisen psyyken syvimmiltä tasoilta kumpuava.

Tulien alkuperäisestä merkityksestä suopeillekin hengille suoritettuna palveluksena saattaa kertoa se, että Varosen mukaan joillakin paikkakunnilla helavalkeita poltettiin vanhojen ryökkiöhautojen tai kalmistojen läheisyydessä. Esimerkiksi Uskelan Veitikkalan kartanolla poltettiin perinteisesti helavalkeaa muinaisen hautaryökkiön läheisyydessä. Myöskin Hämeenkyrössä tiedetään eräs Kalmonmäki, jonka nimen katsottiin johtuvan siitä, että siellä on ennen poltettu ja toisinaan haudattu ruumiita. Myöhempinä aikoina mäellä poltettiin helavalkeita.

Joka tapauksessa tervaista tulta käytettiin laajalti suojelukseen ja pahan karkotukseen. Esimerkiksi karjapiha on suojattu vetämällä kelkassa ympäri pihaa savuavaa tervapönttöä. Karja taasen suojattiin juhannuksena taudeilta ajamalla ne lieskan läpi. Pohjanmaalla ripustettiin pääsiäisenä palavia kataja- ja terva-astioita korkealle puiden oksiin noitia karkottamaan. Uskottiin että taloa, jonka lähellä paloi kitkeränsavuinen tuli, eivät trullit ja noidat uskaltaneet lähestyä. Myös kiirastorstaina karkotettiin tulen, tervansavujen, lehmänkallojen ja muiden avulla talojen pihamailta taikamenoilla kiira, jolloin »pahat henget pakenisivat seuduilta pois».

Keväisten valkeiden polttaminen lienee ikivanhaa perinnettä. Helavalkeaperinteen iästä kertoo ehkä se, että tulta ei sytytetty tavallisella tavalla vaan vanhanaikaisena kitkavalkeana. Helavalkean sytyttämiseen liittyi muitakin ritualistisia ja pyhittäviä sääntöjä. Jyväskylän seudulla kerrotaan, että helavalkea sytytettiin yhdeksästä eri puulajista. Tammelassa taas uskottiin, että kokkovalkeassa ei saa polttaa muuta puuta kuin katajaa ja tervaa. Kokon vieressä laulettiin:

»Kataja ja tervaa
kokon yli leijaa
sauhu että seilaa!»

Katajalla ja tervalla tuntuukin olevan tärkeä asema muinaissuomalaisen pyhän tulen rakennusaineina. Molempien uskottiin karkottavan pahaa ja puhdistavan hengellisesti. Esimerkiksi Karjalassa kalma häädettiin kuoleman jälkeen huuhtomalla lattiat ja ruumislaudat kylmällä vedellä ja savustamalla huoneet katajansavulla. Terva oli kansanparannuksessa tärkeä parannuskonsti ja sairauden karkottaja. Keväisissä valkeissa yhdistettiin siis vanhan kansan tuntemat väkevimmät pahan karkottajat ja puhdistavat aineet: tuli, kataja ja terva.

Lähteenä
Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto
Matti Varonen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla