Kettua eli repoa on pidetty arkana, tarkkavainuisena ja viekkaana eläimenä. Kansansaduissa kettu, tuttavallisemmin Mikko Repolainen, on usein tapahtumien liikkeelle paneva voima. Satujen itsekeskeisen repolaisen valtteina ovat nokkeluus ja sukkeluus – niiden ansiosta repolainen selviää kiperistäkin tilanteista.

Kettu on ollut ihmisille tärkeimpiä riistaeläimiä oravan, jäniksen, riistalintujen, ilveksen ja karhun ohella. Ketun vainun takia metsälle lähtijän ja pyyntilaitteiden tuli olla erityisen puhtaita. Pyyntirautoja pestiin vedellä ja hiekalla sekä poltettiin kolmen tien risteyksessä tervaskannon tulella. Rautoja myös maalattiin pihkalla ja niihin hangattiin männynkerkkiä.

Viekkaalla ketulla sanottiin kuitenkin olevan yhdeksän miehen mieli, joiden ansiosta se osasi usein varoa syöttejä ja ansoja. Tämän »metsähiiden karjan» pystyi metsässä kiertämään kiinni vain mies, jolla oli tietäjän voimia. Repolaista saatettiin jahdin aikana myös lepytellä esimerkiksi vuolemalla sen jälkiin hopeaa.

Ketun emuuksi mainitaan metsämiesten loitsuissa Käreitär tai Lukutar. Jälkimmäinen on mahdollisesti johdos sanasta »lukka». Sana on merkinnyt hiekkapenkkaa, mäentörmää ja louhikkoa, siis ketun suosimia pesäpaikkoja. Kun kettu saatiin saaliiksi, metsämiesten tiedetään lukeneen kiitosrukouksia myös »metsän emännälle».