Viime viikonloppu oli Taivaannaulalle oikea tehoviikonloppu, sillä silloin kokoontui sekä yhdistyksen hallitus sekä Hiisi-hanke. Hallitus tapasi Valkeakosken Ritvalassa ja keskusteli yhteensä viiden ja puolen tunnin ajan erilaisista yhdistystä koskevista asioista, joita oli noussut talven aikana esiin tai joita oli sivuttu syyskäräjillä. Keskustelu oli antoisaa, sujuvaa, hedelmällistä ja montaa eri asiaa ehdittiin käsitellä. Myös käynnissä olevaa jäsenkyselyä ehdittiin hieman vilkaista, sillä jo lähes puolet jäsenistä oli vastannut ensimmäisen viikon aikana.

Hiisi-hanke puolestaan on ollut toiminnassa pian vuoden verran ja tapaamisessa suunniteltiin hanketta eteenpäin. Vuoden aikana on saatu kartoitettua jo muutamia hiisiä, puita, lähteitä ja kiviä eri puolilta eteläistä Suomea, yhteensä listattuja kohteita on parisenkymmentä. Tampereella pidetyssä tapaamisessa keskusteltiin hankkeen käytännön toimista lähitulevaisuudessa, yhteisistä kartoitusretkistä sekä tulevista tapaamisista. Hanke on mm. saanut Maavalla Kodan käyttämän perimätiedon kyselykaavakkeen, jonka avulla paikkoihin liittyvästä perimätiedosta on helppo kysellä. Hanke selvittää mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä perimätiedon keräämisessä yliopistojen kanssa.

Hiisien päivää vietetään jälleen 28. maaliskuuta. Hankkeeseen on mahdollista liittyä ottamalla yhteyttä osoitteeseen hiisi@taivaannaula.org. Samaan osoitteeseen voi kertoa oman paikkakuntansa hiisistä, välittää kuvia tai antaa vinkkejä hankkeelle.