Taivaannaulan hallitus kokoontui viime viikonloppuna vuosittaisen talvitapaamisen merkeissä. Hallituksessa on otettu tavaksi tavata sydäntalven aikaan kasvokkain ja keskustella yhdistyksen asioista sekä viettää aikaa yhdessä. Tänä vuonna kokoonnuttiin Lempäälän Nurmen kylässä.

Tällä kertaa keskusteltavaa olikin erityisen paljon, sillä viimeisen puolentoista vuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä ja toiminta ovat kasvaneet merkittävästi. Tällä hallituskaudella yhdistyksen rakenteita ja toiminnan muotoja on kehitetty entistä määrätietoisemmin. Keskustelun aiheita olivat esimerkiksi vuotuisjuhlien kehittäminen ja paikallistoiminnan tarpeet.

Keskusteluiden ja yhdistyksen kehittämisen lomassa ehdittiin myös piipahtamaan Aimalankankaan muinaismuistoalueella, saunomaan sekä syömään hyvin.

Talvitapaaminen 2015