Kansanperinne ja vanhat henkiset uskomukset tunnetaan Suomessa edelleen. Jo vuosikymmenen ajan Taivaannaula ry:n tehtävänä on ollut pitkäikäisen perinnekulttuurin ja henkisen perinteen säilyttäminen ja elävänä pitäminen.

Ihmisillä on tarve tuntea omat juurensa. Tuntuu kuitenkin siltä, että suomalaiset ovat olleet erityisen innokkaasti irtisanoutumassa omista juuristaan ja katkaisemassa siteitä menneisyyteensä. Olemmeko olleet niin hyvinvoinnin ja modernisaation sokaisemia, että menneitä ei ole haluttu miettiä?

Juurten arvostamisessa ei ole kyse menneisyyden haikailusta tai menneisyydessä elämisestä. Kyse on siitä, että eletään nykyhetkessä niin että meillä on yhteys menneisyyteen. Rakennetaan niiden juurien ja sen rikkaan perinnön päälle, minkä varaan lukemattomat sukupolvet ovat rakentaneet meitä ennen – sen sijaan että otetaan vain vastaan mitä massakulttuuri tarjoaa.

Valtteri Repo kulki Taivaannaulan ihmisten matkassa syksyllä 2016. Tähän Valtterin videoon on taltioitu yhteisön tunnelmia ja toimintaa noilta kuukausilta.