Vanha harmaa tölli seisoi metsänlaidassa. Tuvan nurkat olivat vinossa, savupiippukin rapistunut. Elettiin viime vuosisadalla, sotien jälkeistä levotonta aikaa. Rintamalta palanneet miehet eivät vielä oikein osanneet asettua arkeen. Raskaat muistot sodasta olivat niin lähellä.

Ei ollut televisiota eikä paljon muutakaan ajankulua. Silloin kokoonnuttiin yhteen, johonkin mökkiin ja muisteltiin täpäriä paikkoja, otettiin vähän miestä väkevämpää muistin virkistykseksi jos sattui olemaan. No, keitettiin sitä metsäkulmilla joskus itsekin, omiksi tarpeiksi.

Oli syksyinen iltayö. Miehiä oli tuttuun tapaan kokoontunut tupaselle korttia pelaamaan. Liekö jollakulla pullokin mukana, kun tunnelma kohosi kiihkeäksi. Humalassa ei kuitenkaan ollut kukaan. Mutta yhtäkkiä kuului kova pamaus, aivan kuin rautakangella olisi lyöty tuvan nurkkaan. Mitä ihmettä se oli?

Korttipeli pysähtyi, miehet jähmettyivät paikoilleen ja katsoivat toisiaan. Pamaus kuului taas. Ja taas ja taas… sama jysäys, mutta toiseen nurkkaan. Sitten tuli hiljaisuus.

Yksi mies ovensuussa potkaisi ulko-oven auki ja lähti sanaa sanomatta. Toiset ryntäsivät perässä syksyiseen pimeään yöhön. Niin kova oli ryske ja ryminä, että sotien kovettamat raavaat miehetkin lähtivät pakoon yön selkään.

Tämä tapahtui Honkajoella 1960-luvun lopulla ja siitä kertoi itsekin samassa korttiporukassa ollut mies. Monet muutkin paikalla olleet miehet ovat kertoneet tuon syysyön tapahtumista. Kertomus Raili Heikkilän mainiosta kirjasta Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita (Paperisilppuri 2017).