Huhtikuu

Huhtikuussa luonto on jo täynnä elämää. Metsälinnut ovat soitimella. Jänikset, kärpät, lumikot ja muut eläimet vaihtavat kesäturkkiin ja ensimmäiset perhoset kokeilevat siipiään. Huhtikuun yläkuun aikana ihmiset valmistautuivat kalastuskauteen korjaamalla kalapyydyksiä ja valmistamalla uusia. Muita perinteisiä huhtikuun töitä ovat kevätheinän ajo, halonhakkuu ja seinähirsien veistäminen.

Huhtikuun nimi viittaa elinkeinoon, jonka juuret juontavat Suomessa tuhansien vuosien taakse. Huhtikuun nimi tulee havupuukaskesta eli »huhdasta», joka esiintyy yhdyssanoissa muodossa huhti-. Huhtikuussa isännät kävivät merkitsemässä paikan, joka oli myöhemmin tarkoitus kaataa ja polttaa. Huhtapuut voitiin myös kaataa jo keväthankien aikana kuivumaan siihen asti, kunnes kaski kesällä poltettiin.

Huhtaa varten valittiin enimmäkseen suurikokoisia havupuita jotka sijaitsivat saloilla kauempana asutuksesta. Lähellä kyliä poltettiin »kaskia», joiden puusto oli enimmäkseen nuorta koivua. Viron kielessä kask tarkoittaakin edelleen koivua.

Huhtakaski mahdollista huonosti maanviljelykseen sopivien havumetsäalueiden asuttamisen. Taidon avulla asutettiin niin Pohjois-Savon laajat erämaat kuin Skandinavian suomalaismetsätkin. Suomalaiset siirtolaiset veivät huhtakaskeamisen taidon mukanaan jopa Pohjois-Amerikkaan asti.

Muita huhtikuun kansanomaisia nimiä ovat muun muassa »sulamakuu» ja »suvikuu», jotka viittaavat leutonevaan säähän. Suvi nimittäin tarkoittaa Itä- ja Pohjois-Suomessa talvista suojasäätä. Lisäksi huhtikuuta kutsuttiin myös »kiimakuuksi», koska se oli metsälintujen soidinaikaa. Erään näkemyksen mukaan huhtikuun nimi tulisikin sanasta »huhtoa», koska huhtikuussa lumi sulaa ja maa aivan kuin huhtoutuu.

Vanha kansa ei suhtautunut lämpimään huhtikuuhun myönteisesti. Lämpivien kelien ajateltiin kostautuvan kylmänä alkukesänä. Huhtikuussa varottiin aloittamasta kylvöjä koska sellainen sato olisi tuomittu epäonnistumaan. Sanottiin, että »ei hullukaan huhtikuulla kylvä». Huhtikuisen sateen uskottiin kuitenkin jouduttavan kesän tuloa. »Sataen suvi tuleepi, vuoten vesi lankeepi».

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.