Joulukuu

Toisin kuin monissa eurooppalaisissa kielissä, suomessa kuukausien nimet ovat säilyneet niiden omakielisessä asussa. Ainoa nuorempi lainasana löytyy joulukuun nimestä, jonka alkuperänä on muinaisskandinaavinen jól eli nykyruotsin jul. Joulukuun nimi olikin alkujaan »talvikuu». Nimi muuttui vasta 1600-1700-luvuilla kun joulu nousi kekrin ohi vuoden tärkeimmäksi juhlaksi.

Joulunaika alkaa kuun jälkipuoliskolla ja kestää tammikuun Nuutin päivään asti. Joulu on ollut ilon, valon ja läheisten muistamisen juhla, jonka tavat ovat tuoneet terveyttä, elinvoimaa ja hyvinvointia koko vuodelle. Jouluisin on saunottu, leikitty, syöty hyvin ja muistettu läheisiä, haltijoita, suvun vainajia ja kotieläimiä.

Joulukuussa ei juuri ennusteltu koko talven säitä. Lähiaikojen säämuutoksia kuitenkin ennakoitiin, koska ne olivat tärkeitä matkustamisen ja monien arkisten toimien kannalta. Ihmisten kannalta sopivimpana säänä pidettiin kohtuullista suojasäätä. Silloin reki oli kevyt vetää, pirtti helppo lämmittää ja kotieläimet vaivatonta ruokkia.

Sanottiin, että pikkulinnut ennustavat lumipyryä. Jos lintu koputtaa ikkunan takana, pian tulee tuisku. Samaa ennustaa tiaisen tiukutus, lintujen parveilu lähellä taloa ja teerien kokoontuminen jäälle. Ennen lumipyryä jäniksen jälkien välissä näkyy ylimääräinen viiru ja suurten järvien jäät pitävät ääntä.

Päreen palaminen räiskyen ja katkeillen sekä leudolla säällä harvakseen putoilevat lumihiutaleet tietävät vuorostaan pakkasia. Pakkasen nopea kiristyminen kuuluu kylmien huoneiden seinien ja metsän puiden paukkumisena. Kiristymisen enteitä ovat myös linnunradan kirkkaus, lumen narina kengän tai reen jalaksen alla sekä kissan hakeutuminen uuninpankolle.

Variksen ja korpin raakunnan sanottiin kertovan suojasään saapumisesta. Sitä enteilee myös kun kissa laskeutuu alas uunilta ja hevosen tapaa makuulta tallista. Ennen suojaa metsän sanottiin »tummuvan» tai vetäytyvän huurteeseen.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.