Ukon arvoitus

Tulkintoja Ukosta ylisenä ja ylijumalana

Kati L.

|| Versio tulostusta varten ||

Artikkeli on toinen osa laajempaa suomalaista muinaisuskoa ja nykypakanuutta käsittelevää sarjaa nimeltä Suomalaisen muinaisuskon ja nykypakanuuden jumalat ja maailmankuva.

Oi Ukko, ylinen herra,

Mies tarkka taivahinen,

Pilven päälinen J[uma]la,

Tule pilvissä pimaten,

Pouta paikossa pamaten,

Ja tuo tulinen miekka

Tulisen tupen sisässä, [...]

(SKVR; V2; 2481. Rääpyvä, Kähy. Saxb. 1010. 59. Katkelma.)

Ukko on eufemismi eli kiertoilmaus mille tahansa suuremmalle miespuoliselle jumaluudelle suomalaisessa traditiossa: Ukko Ilmarinen, Ukko Tapio, Ukko Väinämöinen, Ukko Ahti... "Varsinaisen" Ukon henkilöllisyyden selvittämisessä useimmat ovat turvautuneet vain loitsujen harhaanjohtavaan sananväännökseen "Ukko ylijumala" jonka oikeita muotoja voivat olla esimerkiksi Ukko, Ylinen jumala, Suuri taatto taivahinen, Ylinen luoja, Pilven päällinen jumala, Mies tarkka taivaalla, Kultainen kuningas, Pilvien pitäjä, Hattaroiden hallitsija, Rennun pilven reunallinen, Isä vanha taivahinen ja niin edespäin.

Ukkoa on usein verrattu indoeurooppalaiseen taivaanjumalaan, ns. "tunkeilijaan" alkuperäisessä kulttuurissa, oli se sitten puhujan mielestä matriarkaalinen alkukulttuuri taikka suomalais-ugrilainen metsästyskulttuuri, jonka maatalouskulttuuri metalliesineineen syrjäytti. Ukkoa on vertailtu myös vertailtu myös Thoriin ja muihin germaanisiin ukkosenjumaliin, mutta onko ukkonen sittenkään alkuperäisin ja tärkein Ukon jumalallisista valta-alueista?

Alkuperäiset jumaluudet olivat kansanrunouden keruuvaiheessa jo melko pahasti sekoittuneita kristilliseen kuvastoon; olihan niitä kerättäessä kansan enemmistön ainakin nimellisestä kasteesta ja kääntymyksestä kulunut yli kuusisataa vuotta, ehkä kauemminkin. Länsi-Suomessa runoaineisto on hyvin katolisväritteistä, Itä-Suomessa taas ortodoksisen uskon sävyttämää, ja paikoin siihen on sekoittunut myös venäläistä tarina-ainesta: kansansatuja ja pyhimyslegendoja. Osittain loitsuaineistossa on kuitenkin säilynyt myös alkuperäisempiä muotoja, joita tutkimalla ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnolliseen perinteeseen vertaamalla saadaan mahdollisesti aikaan enemmän kuin Agricolan ja hänen jälkeensä tulleiden kirjoittajien näkemyksiä seuraamalla.

Kristillisiä tulkintoja vai kansanperinnettä?

Mikä sitten on alkuperäistä ja mikä muuntunutta ainesta? Ukko on sekoitettu usein skandinaaviseen ukkosenjumaluuteen sillä perusteella, ettei suomalaisilla voi olla niin samantyyppistä omaperäistä jumalaa. Kuitenkin useimmilla alkuperäiskansoilla sekä Euroopassa että muualla lienee oma ukkosenjumaluutensa, jolla väistämättä on tiettyjä samoja piirteitä muiden kollegoidensa kanssa. Ukolla on kultainen nuija ja mahdollisesti toisintona hopeinen vasara, mutta se ei ole aseena samanlainen kuin Þorrin Mjöllnir. Sen sijaan asetta on kuvailtu tuliseksi miekaksi, kultaiseksi kurikaksi eli nuijaksi tai taistelusauvaksi, toisinaan myös vaskiseksi vasaraksi. Monilla muillakin suomalais-ugrilaisilla kansoilla on vastaavanlainen kultaista nuijaa kantava taivaanjumala.

Vastakkainasettelu kristinuskon ja pakanuuden kanssa lienee synnyttänyt käsityksen "Ristin Kiesuksen" vastustajasta, Ukosta, mutta tähän Ukkoon näyttää kuitenkin sekoittuneen aimo annos eri jumaluuksia. Kuitenkin yleensä uudempien loitsujen Ukko esiintyy samassa karonkassa Kristuksen, Marian ja pyhimysten keralla, jolloin on syytä olettaa, että jumaluudella tarkoitetaan kristillistä Isä Jumalaa eikä varsinaisesti pakanallista Ukkoa. Paljoakaan varsinaisia todisteita edellä mainitusta vastakkainasettelusta en ole kuitenkaan löytänyt muualta kuin papiston vanhoista kirjoituksista Agricolaa ja Gananderia myöten, mikä kielinee jonkinlaisesta väärinkäsityksestä alun alkaenkin.

Kansanperinteessä kristillisen jumalan vastustajana ei nimittäin suinkaan esiinny Ukko juuri laisinkaan, vaan Ukolla, tässä yhteydessä taivaallisella Jumalalla, on vastustajanaan itse Piru: pieni, musta mies, joka keksii kaikenlaisia kurittomia temppuja ja on enemmänkin keppostelija kuin varsinaisesti paha. Joissakin runoissa Piru on itse asiassa monien tärkeiden asioiden keksijä tai ainakin auttaa niiden aikaansaamisessa sen sijaan, että toimisi kristilliseen tapaan suoranaisena antikristuksena ja kaiken pahan isänä. Toisaalta pirun käsite sekoittuu monesti kansanuskossa asioihin, joita vanhemmalla ajalla olisi nimitetty Hiiden, vihaisten vainajien tai pahansuopien noitien aikaansaannoksiksi ja modernilla ajalla poltergeisteiksi tai kummitteluksi.

Ukko, salamat ja tuli

Loitsuperinteessä Ukko esiintyy enimmäkseen juuri taivaanjumalana, mutta joissakin loitsuissa on sen lisäksi paljon määrittelevämpiä piirteitä aseen lisäksi. Ukkoa nimitetään taivaalliseksi isäksi, mikä voinee toki olla kristillistäkin perua. Isästä puhuminen on kuitenkin ollut enemmän konkreettista; Ukkoa on nimitetty ikivanhaksi ja ylimmäksi. Salamoista ei puhuta kuitenkaan siinä mielessä kuin nykyisessä populaarissa kuvassa; Ukko ei lennätä niitä runoissa vihaspäissään nuolina ja keihäinä vihaisen Zeuksen tavoin, vaikka salamoita ukonkirveiksi tai -nuoliksi on nimitettykin.

Nuoli on suomalaismytologisessa kuvastossa ylipäätään todella tärkeä symboli monestakin syystä, mutta en puutu siihen kovin laajasti tässä yhteydessä. Kansa on vuosisatoja nimittänyt peltoja kynnettäessä toisinaan löytyviä kivikirveitä ja nuolenkärkiä ukonnuoliksi ja uskonut niiden saaneen alkunsa salamaniskusta. Yhtä tärkeä johtolanka saattaa kuitenkin olla kvartsikiteiden nimittäminen ukonkiviksi ja perimätieto siitä, että niillä saa aikaan tulikipinän. Ukko liittyy joissakin vanhoissa loitsuissa nimenomaan tuleen — ensimmäiseen kipinään, jonka symboliikka on jokaisessa uskonnossa varsin moninaista. Tätä ei pidä sekoittaa varsinaiseen tulensyntyloitsuun, jonka kertomus maan päälle saapuneen tulen alkuperästä on toinen.

Varhaisimpina aikoina kvartsiittia käytettiin tulenteossa piikiven kanssa, ja tästä syystä kivi lienee pyhitetty nimenomaan taivaallisen tulen jumalalle. Suomesta on löydetty muiden muassa pronssikautisia huolellisesti hiottuja tuluskiviä, jotka on muotoiltu vulvan muotoiseksi. Taivaallinen tuli lienee siis ollut hedelmälliseksi tekevä voima, jolla on ollut tärkeä osa mytologiassa, ja ainakin rituaalisiin tarkoituksiin tarkoitetuilla tuluskivillä on ollut merkittävän symbolinen muoto.

Eräs hyvin tärkeä uskomus, jonka perusteella voi myös tehdä tulkintoja, on vanhan kansan sanonta, jonka mukaan "Kalevantulet kypsyttävät viljan". Miten Kaleva liittyy tähän yhteyteen? Kalevantulet ovat elosalamoita eli taivaanrannalla kaukaisuudessa näkyviä, äänettömiä salamoita. Salamoilla on siis ollut selkeä yhteys hedelmällisyysuskomuksiin kansan keskuudessa vielä 1900-luvun alussakin, jolloin Kustaa Vilkuna on teoksensa kirjoittanut. Ukonvakkoja on juhlittu keväällä, kylvöajan päätyttyä. Miten ukkonen kuitenkaan liittyy toukokuuhun, jolloin ukkostaa suhteellisen harvoin — ehkä nimenomaan lukuun ottamatta niitä yhtä tai kahta keväthelteisiin liittyvää lämpöukkosta, jotka usein ajoittuvat juuri kylvöaikaan?

Tehtiinkö siellä "Palion Häpie" ja mitä se tarkoitti?

Kevään hedelmällisyysjuhla on saattanut olennaisesti liittyä yleiseurooppalaiseen Hieros Gamos -perinteeseen eli nk. "pyhään avioliittoon" maan ja taivaan välillä. Tätä ei ole vakuuttavasti todennettu suomalaisen kulttuurin kohdalla, koska kirjallista tietoa ukonvakkojen rituaaliperinteestä ei ole mahdollista löytää lähes olemattomista aikalaislähteistä, ja kirkko lienee pyrkinyt tämänkaltaiset rituaalit lopettamaan varsin lyhyeen saatuaan jalansijaa missä tahansa. Agricolan viittausta "paljon Häpien tekemiseen, kuulemiseen ja näkemiseen" on usein käytetty perusteena hedelmällisyyskulttiin liitetylle rituaaliyhdynnälle, varsinkin tiettyjen uususkonnollisten tahojen näkemyksissä. Tämä ei kuitenkaan yksinään riitä perusteeksi väitteelle, että samanlaista kulttia olisi harjoitettu täällä.

Sen sijaan kansatieteellisestä vertailusta on mahdollista löytää jonkinlaisia todisteita ainakin symboliseen kanssakäymiseen; esimerkiksi Virossa virolaisten ja setukaisten Peko-jumaluudet ovat viettäneet häitä sadonkorjuuaikana ja olkinuket, jotka Pekoa ovat esittäneet, on poltettu joko seuraavana keväänä ja tuhka on siroteltu pelloille, tai sitten saman vuoden kekrinä. Olen jopa törmännyt väitteeseen, jonka mukaan Peko olisi vuorovuosina ollut nais- tai miespuolinen.

Kevään helavalkeat tai helkajuhlat ovat jääneet hedelmällisyyskulttia tutkittaessa paljon vähemmälle huomiolle kuin ukonvakat, vaikka niitä on vietetty suurin piirtein samoihin aikoihin, ehkä perätysten. Ritvalan kuuluisat Helkajuhlat ovat jäännös laajemmin vietetystä rituaalista, kuten myös pääsiäisen aikaan tai helatorstaina poltetut helavalkeat joissain osissa maata. Helkajuhlien laulajat ovat aina neitoja, nuoria naimattomia tyttöjä, ja alun perin vaatimuksena lienee mahdollisesti ollut neitsyys, ei pelkkä naimattomuus. Helkakulkue kiertää kylän pellot laulaen naisten elämään liittyviä kolmea tai neljää laulua, jotka ovat saattaneet alun perin olla jumalatartenkin virsiä, mutta niissä on jäljellä uskonnollista ainesta enää hyvin vähän, jos lainkaan. Helkaperinteeseen liittyy kiinteästi uskomus siitä, että jos neidot jonain vuonna lakkaavat laulamasta, Ritvalan pellot lakkaavat iäti kasvamasta. Lyhyitä muutamien vuosien katkoksia lukuun ottamatta helkaa onkin mahdollisesti vietetty yhtäjaksoisesti satoja vuosia, tosin kirjallisia todisteita siitä on vasta 1800-luvun puolelta.

Jumi ja hedelmällisyys

Ukon roolista hedelmällisenä taivaanjumalana saattaa kertoa myös puhe kultaisesta kurikasta, joka lienee verhottu fallossymboli. Tämä on kuitenkin kirjoittajan täysin omaa tulkintaa, vaikkakin usein kylän tai talon pellonreunassa seisoi kivinen fallospatsas, jota myös jumiksi kutsuttiin. Käsite jumi on sinänsä moniselitteinen, koska jumi sanana on laajentunut tarkoittamaan sekä yhtä tiettyä hedelmällisyydenjumalaa että laajentunut tarkoittamaan jumalaa kuin myös kaikkia jumaluuksia. Jumala on ilmeisesti kuitenkin alun perin ollut joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen taivaanjumalan nimi, mikä puolustaisi yhteyttä Ukkoon silläkin tasolla.

Jumi on myös kuitenkin ollut oma erillinen jumaluutensa, jolle on uhrattu viljaa, olutta ja vertakin ilmeisesti etenkin syksyisin, ja se on huolehtinut peltojen hedelmällisyydestä. "Juminhäitä" on vietetty monin paikoin Itämeren alueella ja joskus ne on yhdistetty myös labyrintteihin liitettyihin tanssileikkeihin nuorten naisten ja miesten kesken. Juminhäihin on myös joskus ilmeisesti liitetty samanlaiset viljalyhteet tai olkikimput kuin Peko-juhliinkin, ja puetut lyhteet on saatettu viedä pelloille. On tietysti mahdollista, että konkreettisesta rituaaliyhdynnästä on siirrytty ajan mittaan symbolisiin pellon häihin, mutta yhtä lailla mahdollista on se, että alun perinkin on noudatettu varsin symbolisia rituaaleja ilman konkreettista seksiä — ainakaan yleisesti näkyvillä ja kaikkien saatavilla. Vapaa seksi liittyy enemmänkin juhannuksen aikaisiin juhliin, jos liittyy mihinkään — "Jaanin häät" ja tapa astua avioon juhannuksena ovat tämän vuotuisjuhlan traditioita suomensukuisilla kansoilla.

Ukko ja saamelaisten Radien

On olemassa vielä yksi yhteys Ukon ja fallossymbolia kantavan taivaanjumalan välillä: saamelaisten taivaanjumala Radien eli Veralden Olmai, Tiermes, vanha ukko, hallitsija, taivaan isä ja jumalten isä. Radien liitetään nimenomaan kekrinajan uhrirituaaliin saamelaisilla; hänen uhrikulttinsa on ollut itse maailmanjärjestyksen ylläpitämistä, ja siihen on liittynyt veriuhri tarjottuna Radienin symbolille, Y-patsaalle tai korkealla huipulla sijaitsevalle seidalle. Myös ukkosenjumalaa on juhlittu samoihin aikoihin ja osittain kultti on Radienin kultin kanssa päällekkäistä — ainakin itse lukemani tiedon perusteella.

Mikä yhtäläisyys Radienilla on nimenomaisesti suomalaisen pantheonin kanssa? Radien on jumalten isä, maailman ylläpitäjä. Hän pitää maailmanjärjestystä yllä, ja hänet yhdistetään maailmanpatsaaseen — siis Sampoon, maailmanpylvääseen, joka pitää fyysistä todellisuutta kasassa. Niinpä sanotaankin, että jos Radien jonain päivänä kyllästyy, hän jättää sen sikseen ja koko maailma romahtaa kasaan. Varsin hyvä syy pitää Radien tyytyväisenä!

Sampo on kuitenkin vain pylväs, ja Radien, Ukko, Vanhin, Maailmanmies, hallitsee koko todellisuutta. Hän on kolmen pääjumalan isä: ukkosen ja sateen jumalan, tuulenjumalan ja lapiomiehen, joita lienevät vastanneet suomalaiset Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen: kolme veljestä, Kalevanpoikia kaikki. On siis mahdollista vetää yhtäläisyysmerkit Radienin ja Kalevan välille: Kaleva esiintyy moderneissa tulkinnoissa eräänlaisena alkujättinä, mutta tämä näkemys on peräisin indoeurooppalaisiin taruihin vertailusta. Kaleva on toki suuri ja kaikenkattava jumala, koska hän ylläpitää maailmaa ja sen järjestystä; hän myös on eräällä tavalla fyysinen maailma, mutta myös erillinen, persoonallinen jumala.

Onko Rauni sittenkään Ukon puoliso?

Radienilla on myös kiinteä suhde suureen äitijumalattareen, Mátáráhkkáan eli äiti-akkaan, joka saamelaisessa mytologiassa on syntymän ja kuoleman jumalatar, Suuri äiti. Tämäkin osaltaan puoltaa taivaan ja maan vastakkainasettelua, koska äitijumalatar myös saamelaisilla on kiinteästi maahan ja maan alle yhdistyvä prinsiippi, kaiken kasvavan ja elävän äiti — mutta myös kuoleman hallitsijatar, eli elämänkierron toinenkin puoli. Siinä, missä taivaallinen jumaluus ylläpitää jatkuvuutta, maallinen jumalatar hallitsee siirtymää ja pitää jatkuvuutta yllä siltä osin. Äitijumalattaresta ja elämä—kuolema -symboliikasta kirjoitan kuitenkin lisää myöhemmin.

Agricolan Psalttarin runomuotoisen esipuheen säkeestä "Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohiasti pärsky" on kiistelty vuosia ja yleinen tulkinta on ollut, että Rauni tarkoittaa tässä Ukon vaimoa. Kuitenkin jo vuosia sitten on myös keskusteltu mahdollisesta tulkinnasta, jonka mukaan Rauni olisikin jälleen yksi miespuolisen jumaluuden rinnakkaisnimi, Rauni-Ukko. Oma tulkintani asiasta on, että nimi voisi itse asiassa tarkoittaakin "Raunio-Ukkoa". Radienin kulttiin nimittäin saamelaisillakin liittyvät seidat eli kivirauniot, joita löytyy myös etelämpää, yleensä korkeille paikoille esihistoriallisena aikana rakennettuina. Niitä on nimitetty hiidenraunioiksi tai peikkojen tekemiksi, jopa jättiläisten väsäämiksi, mutta tällöin ne myös sekaantuvat usein luonnollisiin jääkauden muodostumiin. Mikään ei tietysti takaa sitä, etteikö niitäkin olisi käytetty palvontapaikkoina kuten muitakin erikoisia luonnonmuodostumia.

Ukko on siis paljon enemmän kuin modernissa populaarikulttuurissa kuvattu kiukkuinen salamoita viskova partaukkeli. Ukko-Kaleva on mahdollinen rekonstruktio jumaluudesta, joka muinoin on koko suomalais-ugrilaisessa alkuperinteessä hallinnut taivasta ja maailmanjärjestystä, joka on kuvattu noitarumpuihin, jumipatsaisiin, ja joka huolehtii hedelmällisyydestä yleisellä tasolla. Saamelaisten symboli ukkosenjumalalle on ilmeisesti kansatieteellisten tutkimusten mukaan ollut Y-pylväs — mikä sen sopivampaa maskuliiniselle hedelmällisyydenjumalalle kuin näennäisesti Y-kromosomia, miehuuden ydintä kuvaava patsas...