Taivaankannen takojat

Kuva: Ulrika Rowan.

Päivitys 26.6.2010: Taivaannaula avasi vetoomuksen muinaisten kultti- ja palvontapaikkojen suojelun tiukentamiseksi.

Hämeenlinnassa Uhrikivenkadun varrella, noin 1,3 kilometriä Hämeen linnasta itälounaaseen sijaitsee erittäin suuri uhrikivi. Kyseessä on rautakautinen kuppikivi, jossa on poikkeukselliset toistasataa kuppia. Ympäröivä alue on 1940-luvun loppupuolelle asti muodostanut Kivikolunpellon – kivikkoisen ketoalueen laajojen peltoalueiden keskellä. Nykyään peltojen tilalla kohoaa pienteollisuusrakennuksia. Huolimatta ympäristön rajusta muutoksesta uhrikivi on säilynyt hyvässä kunnossa. Muiden kuppikivien tapaan pellon läheisyydessä sijainneelle kivelle on rautakaudelta alkaen uhrattu muun muassa ensiviljaa ja maitoa; näin on varmistettu korkeammilta voimilta sato-onni sekä karjaonni.

Uhrikiven tuhatvuotinen rauha saattaa kuitenkin katketa tänä kesänä. YLE Häme uutisoi eilen, että uhrikivi saa tehdä tilaa paikallisen autokaupan laajennukselle. Siirtosuunnitelmat ovat herättäneet ansaitusti kritiikkiä niin nettiuutisen kommenteissa kuin blogistanissakin. Facebookiin organisoitiin eilen välittömästi kansalaisliike, joka vastustaa uhrikiven siirtoaikeita ja ajaa muinaisten kultti- ja palvontapaikkojen tiukempaa suojelua. Ryhmään on liittynyt tätä kirjoitettaessa noin 330 huolestunutta kansalaista. Tapahtumia seurataan myös suomenuskoisten Hiitola-foorumilla. Nopea reagointi on tuottanut jo tulosta, sillä tänään autokauppa ilmoitti harkitsevansa vielä muita toimintatapoja.

Suomen suurin uhrikivi ei ole kuitenkaan vielä lopullisesti turvassa. Tarvitaan lisää ihmisiä ja lisää vastustavia kannanottoja siirtoaikeille. Uhrikiven suunniteltu häpäiseminen koskettaa vahvimmin suomenuskoisia, mutta sillä on merkitystä kaikille suomalaista kulttuuriperintöä arvostaville. Kaupalliset ja taloudelliset arvot eivät saa mennä suomalaisen kulttuuriperinnön pyhimmän osan suojelemisen edelle. Suomen suurimman uhrikiven siirtäminen sen alkuperäiseltä paikalta olisi pyhänhäväistys, jota voisi verrata keskiaikaisen puukirkon siirtämiseen uuden automarketin tieltä.

Laajemmassa mielessä tapaus kiteyttää jotain olennaista nyky-Suomen arvoista. Suomessa taloudellinen hyöty vaikuttaa menevän kaiken muun edelle ja yhteiskunnan korkeimmaksi arvoksi on nostettu yrityksen osakkeen arvo. Hämeenlinnan uhrikiven surullinen tilanne tarjoaa ihmisille mahdollisuuden vastustaa tällaista mentaliteettia. Tapauksesta protestoiminen lähettää selvän viestin siitä, että kaikki suomalaiset eivät kannata perinteemme pyhimmän osan asettamista alisteiseksi talouskasvun vaihteleville vaatimuksille. Se osoittaa, että Suomessa on vielä ihmisiä jotka tietävät mitä pyhä tarkoittaa.

Uhrikivien puolesta!

Jak się masz!

Yhdestoista maailman etnisten uskontojen konferenssi, WCER, järjestettiin tällä viikolla Puolan idyllisellä maaseudulla. Paikalla oli kymmenittäin edustajia eri eurooppalaisia esikristillisiä alkuperäisuskontoja elävöittävistä ryhmistä. Taivaannaulaa (ja Suomea) paikalla edustivat allekirjoittanut ja Patrick O.

Konferenssi sujui hyvin ja saimme luotua tärkeitä kontakteja eri maiden ryhmien kanssa. Uusia ystäviä löytyi varsinkin italialaisten (Gentilitas, Movimento Tradizionale Romano) ja tanskalaisten (Forn Sidr) parista. Myös saksalaisten (Eldaringe, Altheiden, Armanen, ANSE) kanssa löytyi yhteinen sävel olutta maistellessa. Lietos Romuvan Jonas Trinkunaksen kanssa kaavailtiin suomalais-liettualaista yhteistyötä. Isäntäjärjestönä toimineen Rodzima Wiaran leppoisilta sotureilta Taivaannaula sai pienen lahjankin. Latvialaisten (Dievturi) perinnelaulut toivat mieleen Taivaannaulan juhlat ja ranskalais-sveitsiläisen järjestön (ODA) osallistujat vaikuttivat sympaattisilta. Tšekkipakanoiden (Rodna Vira) joukossa oli vanhoja tuttuja ja olipa paikalle saapunut osallistujia Amerikasta asti (Freya’s Folk).

Kritisoitavaa löytyy siltä osin, että tapahtumasta tiedotettiin todella nihkeästi. Tästä syystä lähtö Puolaan olikin Taivaannaulan delegaatiolle pieni hyppy tuntemattomaan, mutta asioilla on tapana järjestyä aina parhain päin. Nytkin paikka löytyi ja ihmiset konferenssissa osoittautuivat ystävällisiksi. Tapahtumassa jokainen ryhmä esittäytyi ja kertoi oman maansa tilanteesta esi-isien uskon modernin elävöittämisen suhteen. Nämä kertomukset olivat erittäin mielenkiintoisia ja informatiivisia. Esimerkiksi Forn Sidrin puheenjohtaja selvensi kiinnostavasti järjestönsä rakennetta ja toimintaa. Lisäksi tanskalaiset kertoivat omasta hautausmaahankkeestaan.

Yhteiset viralliset keskustelut käsittelivät turhan usein WCER:n byrokraattisia asioita, jotka eivät meitä ei-jäseninä erityisesti kiinnostaneet. Päivien aikana ja vapaamuotoisen iltaohjelman yhteydessä pääsi kuitenkin tapaamaan kasvokkain Euroopan pakanaliikkeiden johtohahmoja, keskustelemaan asioista, suunnittelemaan tulevaisuutta ja vaihtamaan yhteystietoja. Tässä mielessä tapahtuma oli a dream come true.

Noin yleisellä tasolla täytyy sanoa, että matka oli kokonaisuudessaan mitä parhain. Puola ylitti kaikki maalle asetetut odotukset. Ihmiset olivat kohteliaita ja mukavia. Tunnelma oli kiireettömän leppoisa, eritoten maaseudulla. Infrastruktuuri oli toimivaa ja riittävän tasokasta. Erikoismaininta silmää miellyttäneelle puolalaiselle naiskauneudelle. Aluksi vaikealta tuntunut puolan kielikin alkoi nopeasti sujumaan.

Emme tarkoituksella suunnitelleet matkaa juurikaan ennalta. Puolaa lähdettiin kiertämään pari zlotya taskussa ja sanakirja kädessä — vailla turhuuksia, kuten karttaa, tarkkaa matkasuunnitelmaa tai tietoa yösijasta. Ensimmäinen yö sujui mukavasti Poznańin päärautatieasemalla. Itse konferenssi järjestettiin Jedrzychowicen kylässä paronitar von Schlichtingin kauniissa kartanossa. Saksaan toisen maailmansodan jälkeen karkotettu, ja sieltä sukunsa kartanoon 1990-luvulla palannut Frau Schlichting osoittautui aika persoonaksi, mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Paronitar tarjosi meille majoitusta kartanossaan, jossa muutkin vieraat yöpyivät, mutta periaatteen miehinä leiriydyimme telttaan metsän reunaan. Tämä sai muut vieraat ylistämään suomalaisten miesten karskiutta ja luonnonläheisyyttä. Paluumatkalla konferenssista poikkesimme Varsovassa tunnustelemassa metropolin yöelämän sykettä. Vanha ystäväni, Olga, tarjosi meille kaupungista yösijan ja kestitsi reissussa rähjääntynyttä delegaatiotamme erinomaisen emännän elkein.

Ensi vuonna WCER kokoontuu todennäköisesti kahdesti: ensin Intiassa ja sitten Liettuassa. Jälkimmäiseen tapahtumaan lähtee lähes varmasti taivislaisia. Lisäksi vuoden 2010 konferenssi pidetään Roomassa. Uudet italialaiset ystävät tarjoutuivatkin jo majoittamaan meidät tuolloin. :)

Heinäkuuta on vanhoissa uskomuksissa pidetty karhun kuukautena. Virossa kuukauden nimi oli aikoinaan kirjaimellisesti karhukuu. Kuten monet varmasti tietävät, heinäkuun 13., eli tuleva sunnuntai, on varsinainen karhunpäivä (Taivaannaulan karhujuhlan vietto aloitetaan kuun kiertoa seuraillen perjantaina).

Näistä syistä johtuen on hykerryttävää, että Joensuun lähistöllä on havaittu luunvalkoinen karhu. Valkoiset karhut ovat erittäin harvinaisia. Satoja karhuja nähnyt petotutkija Erik S. Nyholm ei ole uutisen mukaan koskaan sellaista ihmettä päässyt näkemään.

En ole varma itämerensuomalaisisten uskomuksista, mutta monet luonnonkansat ovat pitäneet heimon klaanieläimistä havaittuja poikkeavia valkoisia yksilöitä erityisen pyhinä. Niiden ilmaantumista on aina pidetty symbolisena enteenä jostain. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan lakotoille pyhän valkoisen biisonin syntymä on aina merkittävä tapahtuma. Ja suomalaisethan ovat tunnetusti karhun kansaa.

Taivaannaulan helajuhlaa vietettiin viime viikonloppuna Somerniemellä. Osallistujien kommentteja tapahtumasta löytyy Hiitola-foorumilta.