Lemminkäinen – shamaanijumala
Carl Eneas Sjöstrand. Lemminkäinen, 1872.
Lemminkäinen on kansanrunojen nuori sankari. Hän on ylpeä ja rohkea, mutta näiden vastapainona myös kerskaileva ja lyhytnäköinen. Kypäräpäinen Lemminkäinen on soturi ja taidokas runonlaulaja. Hänessä yhdistyvät tietäjä, mahtimies ja ylpeä viikinkisankari. Nykyaikana on korostunut mielikuva Lemminkäisestä naistenmiehenä, ja hänestä on tullut lähestulkoon kalevalainen versio Don Juanista. Matti Kuusen ja Juha Pentikäisen kaltaiset arvostetut tutkijat korostavat kuitenkin Lemminkäisen tarun arkaaista shamanistista luonnetta.
Lemminkäisen hahmoon on sekoittunut aikojen kuluessa monia eri hahmoja, kuten Kaukomieli, Ahti Saarelainen, Äijän poika, Lyylikki eli Lystikki “lylyjen seppä” sekä vuojolalaiset (gotlantilaiset) kauppamiehet. Tämän lisäksi jo Lönnrot huomautti, että Lemminkäisen, Kullervon ja Joukahaisen hahmot sekoittuvat usein toisiinsa. “Oikean” Lemminkäisen tavoittaminen lukuisten hahmojen, legendojen ja tarinaperinteiden takaa on vaikeaa.
Lönnrotin mukaan Kaukomieli-nimi kuvaa Lemminkäisen intoa matkustaa maailmalla. Juha Pentikäinen näkeekin artikkelissaan Lemminkäinen – Shaman or God? Lemminkäisen keskeiseksi piirteeksi ikuisen vaeltamisen. Lieto Lemminkäinen on sankari, joka vaeltaa Odysseyksen tapaan ikuisesti vailla kotipaikkaa, pakotettuna lähtemään matkaan syystä tai toisesta. Kulkeminen myytillisen maailman paikkojen välillä on myös loveen lankeavan noidan sielun ominaisuus. Toinen shamanistinen piirre Lemminkäisessä on hänen dramaattinen kuolemansa: silvotuksi tuleminen ja uusi eheytyminen. Tämä tapahtumasarja vastaa uuden shamaanin initaatiokokemusta, jossa kokelaan on kuoltava ja synnyttävä uudelleen shamaanina.
Lemminkäisen taru
Martti Haavio on koonnut Lemminkäisrunoudesta seuraavanlaisen yhtenäisen kertomuksen.
Päivölässä valmistaudutaan juhlaan, johon on kutsuttu kaikki paikalle pääsevät paitsi Lemminkäinen. Lemminkäinen kuulee juhlan äänet. Hän päättyy osallistua, vaikka sitten ilman kutsua. Äiti ei halua poikansa lähtevän, hän varoittaa Lemminkäistä kolmesta matkalla vaanivasta surmasta. Ensimmäinen surma on hauta täynnä kuumia kiviä. Toinen on monisilmäinen käärme. Kolmas surma on tulinokkainen lintu palavalla luodolla. Lemminkäinen kuitenkin voittaa kaikki surmat tietäjän taidoillaan. Juha Pentikäisen mukaan “surmien” kuvasto tulee shamanistisesta perinteestä, mikä korostaa Lemminkäisen roolia shamaanina.
Voitettuaan vaarat, Lemminkäinen saapuu Päivölään. Pidoissa häntä kuitenkin loukataan. Lemminkäinen saa käärmeisen oluen ja ala-arvoisen istumapaikan oven vierestä. Ylpeä Lemminkäinen vaatii kunniapaikkaa tuvan perältä. Pian hän taistelee paikasta sanoin tai asein Päivölän isännän kanssa. Lemminkäinen voittaa kamppailun: hän saa istua tietäjän kunniapaikalla.
Lemminkäinen laulaa läsnäolijat kultaan ja hopeaan, mutta hän jättää huomiotta Ulappalan vanhan ukon. Kostoksi ukko surmaa Lemminkäisen ja paloittelee hänen ruumiinsa Tuonen virtaan. Kotona Lemminkäisen äiti päättelee paikansa kohtalon enteistä. Hän matkustaa vaikeudet voittaen Päivölään (äitikin on siis tietäjä, luultavasti opettanut taidot pojalleen). Päivölässä äiti saa varmistuksen poikansa kovasta kohtalosta. Hän tekee itselleen suuren haravan, jolla haravoi Lemminkäisen jäännökset Tuonen virrasta. Äiti kokoaa ruumiin ja herättää pojan takaisin eloon taikavoimilla ja mehiläisen tuomalla voiteella.
Pentikäisen mukaan Päivölän pidot eivät tapahdu Pohjolassa vaan nimensä mukaisesti taivaissa auringon luona, kirjaimellisesti Päivän maassa. Aurinko kuvastaa maailman keskipistettä. Sinne, taivaallisten jumalten seuraan, Lemminkäinen yrittää. Yritys kuitenkin epäonnistuu, Lemminkäinen katoaa aurinkoon. Hänen kohtalonaan on kuolla, mennä Manalle, josta hänet herätetään henkiin. Lemminkäinen on siis monimutkainen hahmo. Hän on shamaanijumala, joka vaeltaa niin ylisessä kuin alisessakin maailmassa.