Taivaankannen takojat

Kiirettä pitää opintojen kanssa, mutta olen hieman pohdiskellut pyhiä kertomuksiakin. Tammikuun 13. päivän talvennavasta tulee minulle aina vaan vahvemmin mieleen Lemminkäinen. Perustelen hieman.

Aurinkohirvi.

Ensinnäkin Linnunradan takia. Linnunrata kuuluu sydäntalveen, siitä on laskettu talven kulkua. Talvennavan aikaan saavutetaan Linnunradan korkein kohta eli karjalaisittain harja. Linnunradan poikki kulkee kaksi lintuaiheista tähdistöä: Joutsen (Cygnus) ja Kotka (Aquila). Linnunrata pyörii siten, että Aurinko lähitähtineen liikkuu Joutsenen suuntaan. Joutsen on ollut tunnetusti pyhä lintu itämerensuomalaisille kansoille. Tästä todistavat joutsenen merkittävä rooli myyteissä ja lukuisat kalliomaalaukset. Tähtitaivaan liikkeitä katsellessa ei vaadita paljonkaan mielikuvitusta siihen ajatukseen, että Joutsen pesii Linnunradalla.

Päivättären virressä Lemminkäinen on Päivättären poika, siis Auringonpoika, joka matkaa Päivölän pitoihin. Tutkija Juha Pentikäinen on arvellut Päivölän olevan Auringon koti, taivaallisten jumalten tyyssija. Taivaalla siis liikutaan Lemminkäisen tarustossa. Joutsenen Lemminkäinen kohtaa metsästäessään Tuonen joutsenta, ehkä tässä on samaistus siihen, miten Aurinko liikkuu Joutsenen tähdistön suuntaan.

Yhdistän Tuonen virran ja Linnunradan, sillä Linnunrata on ollut itämerensuomalaisille kansoille polku, jota pitkin sielut matkaavat tuonpuoleisiin. Sielujen kuljettajina ovat toimineet sielulinnut. Sielulintuina on pidetty ainakin kuikkia ja hanhia. Vienanmeren kalliomaalauksen vihjaavat, että myös joutsen on voinut olla tällainen vainajien saattaja. Tuonen virrassahan silvottu Lemminkäinenkin ajelehti. Mutta Linnunrata ei ole vain vainajien sielujen tie, sen kautta kulkevat myös tietäjät toiseen maailmaan. Kuten aiemmin mainitsin, Lemminkäinen on pohjimmaiselta olemukseltaan juuri tällainen matkaaja, shamaanijumala.

Eräs Linnunrataan liitetty mytologinen teema on jalanjäljet. Linnunradan on ajateltu kuvastavan jonkun tai joidenkin liikettä, jahtia tai juoksua. Pohjoisilta suomalais-ugrilaisilla kansoilta tunnetaan myytti Aurinkohirven metsästyksestä. Myyttiä tulkittaessa Otavan tähdistö on yhdistetty hirveen, Pohjantähti metsästäjään. Mielenkiintoisesti Pohjois-Karjalan Zalavrugasta löytyy linnunratamainen kalliopiirros, joka näyttää olevan kuvaus tästä taivaallisesta metsästysretkestä. Ei ole minusta kovinkaan kaukaa haettua yhdistää Lemminkäisen Hiiden hirven hiihdäntä ja ikivanha suomalais-ugrilaisten kansojen myytti Aurinkohirven metsästyksestä.

Lisäksi Linnunrata on maailmanpuun heijastuma. Yhteys maailmanpuuhun tulee hyvin näkyväksi kun tarkastellaan Linnunradan ja talvennavan suhdetta. Talvennapa on talven keskipiste, jolloin kylmyys saavuttaa perinteisesti huippunsa. Silloin “talven selkä katkeaa”. Eräät tutkijat ovat esittäneet, että Ison tammen myyttinen kaataminen liittyisi juuri talvennapaan. Tammihan peitti taivaanvalot, langettaen maailmaan pimeyden ja kylmyyden.

Ison tammen kaataminen kuvastaisi siis vuodenkiertoa, jossa pimeyden selkäranka murtuu lopullisesti ja valo pääsee hiljalleen palaamaan maailmaan. Valon vapautuminen saa tietenkin aikaan kevään ja luomakunnan elinvoiman uusiutumisen. Kevään saapumisen kannalta sydäntalven hetki on olennainen. Silloin valo ja lämpö saa voiton pimeydestä ja kylmyydestä. Ja Lemminkäisen voimanhan on usein ajateltu ilmenevän juuri saapuvan kevään elämänvoimassa.

Lemminkäinen on siis vuoden pimeimpään aikaan yhdistetty taivaallinen valon poika, joka kuolee herätäkseen taas eloon. Tämän tapaisen hahmon olen muuten tavannut aiemminkin muiden uskontojen piirissä.

Onkohan sattumaa, että toinen suomenuskon uudelleensyntyvä jumalanpoika, Ohto, liitetään ainakin kansanperinteessä myös talvennapaan. Suomessa on vanhastaan vietetty 13. heinäkuuta keskikesää ja karhunpäivää. Keskikesäinen karhunpäivä on karhun myyttinen syntymäpäivä, talvennapana talviunta uinuva karhu kääntään vanhan kansan mukaan kylkeä. Samalla karhu jakaa talvikauden kahtia. Kustaa Vilkunan mukaan on mahdollista, että entisaikojen karhunkaato peijaisineen ja ohdonhäineen on keskittynyt sydäntalven päivään — lauletaanhan karhun riittirunoissa talvipesästä surmatun karhun hengelle.

Talvennapaa varten aion laatia rukouksen Lemminkäiselle; Hiiden hirven hiihtäjälle, kauniille Kalevan pojalle. Toivottavasti tammikuussa on pakkasta ja kirkas talviyö, niin yhteyttä pyhään jumalaan pääsee vahvistamaan Linnunradan ja tähtitaivaan alla.