Uskomustarina-aineiston itäsuomalaisista ja karjalaisista metsänhaltijoita käsittelevistä muistiinpanoista sellaisia, joissa haltijan sukupuoli käy jollain tavalla ilmi on yhteensä 113 kappaletta. Vastaavanlaisia vedenhaltijatietoja on uskomustarinoissa 250. Lisäksi samoilla kriteereillä eriteltyjä metsänhaltijaa käsitteleviä kansanuskomuistiinpanoja löytyi 71 ja vedenhaltijaa käsitteleviä 95 kappaletta.

Metsänhaltijaa koskevia uskomustarinoita ja kansanuskomuistiinpanoja on tallennettu erityisesti Etelä-Savosta, Etelä-Karjalasta, Laatokan Karjalasta sekä Aunuksesta, mutta myös muilta tutkimuksessani mukana olevilta perinnealueilta on tietoja haltijan sukupuoleen liittyen. Vedenhaltijaa koskevaa perinnettä on edellämainittujen perinnealueiden lisäksi melko runsaasti myös Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta. Selkeästi eniten vedenhaltijaperinnettä on kuitenkin aineistossani Etelä-Karjalasta ja Laatokan Karjalasta. (Liite 2.)

Tutkimusaineistoni sisällyttämän metsänhaltijaperinteen uskomustarinakortiston yleisimmät teemat (liite 2.) Lauri Simonsuuren laatiman ja Marjatta Jauhiaisen tarkistaman tyyppi- ja motiiviluettelon (Jauhiainen 1999, 237-246) mukaisesti jaoteltuna ovat miespuolisen metsänhaltijan näyttäytyminen, naispuolinen metsänhaltija/metsänemäntä näyttäytyy, metsähisen näkeminen ihmishahmossa sekä ihminen metsänpeitossa. Aineistossa on myös muutamia toisintoja, joiden motiiveina on metsänhaltijan näyttäytyminen metsän pisimpien puiden pituisena ja kokoaan muuttavana, marjastuskielto pyhäaikaan, metsänhaltijan polku, jolle ei saa tehdä tulta, metsänneito saapuu lämmittelemään nuotiolle sekä karja metsänpeitossa.

Miehenhahmoinen metsänhaltija esiintyi pitkäpartaisena ukkona (esim. SKS KRA. Hautala, Jouko 547.1938 ja SKS KRA. Juvas, Maija SS 1932.), toisinaan puiden pituisena pitkänä miehenä (SKS KRA. Sääski, Sylvi, 3061.1943. ja SKS KRA. Paulaharju, Samuli 2480. 1906.) kun taas naishaltija näyttäytyi monessa hahmossa (SKS KRA. Valkonen, Jaakko 91. 1938.), tyypillisimmin pitkähiuksisena metsänemäntänä (SKS KRA. Laiho, L. 6452.1942. ja SKS KRA. Juvas, Maija SS 1932.) Myös metsähinen nähtiin sekä naisen että miehen hahmossa (SKS KRA. Valjakka Sirkka 511.1943.)

”Metsänhaltia voi tulla kauniina pappilan neitinä (ryökkinänä), kauniina herrasmiehenä, karhuna.” (SKS KRA. Raila, Alli 136.1937.)

Metsänpeittoon liittyvää perinnettä on arkistossa runsaasti, mutta melko harvassa muistiinpanossa metsänpeittoon eksyttävän haltijan hahmo tai sukupuoli tulee ilmi. Tästä huolimatta metsänpeittoa koskeva perinne on hyvin edustettuna yleisimpien metsänhaltijakokemusten teemoissa. Tällainen eksyttävä haltija on nähty myös sekä mies että naispuolisena, useimmiten kuitenkin aineistossani haltijaan viitataan ukkona, mustana miehenä tai mummona.(esim. SKS KRA. Rautio, Viljo KRK 85:1.)

”Metsänhaltia vei lapsia metsään. Kerran haltian kulettama lapsi löydettiin korvesta. Lapsi kertoi, että häntä kuletteli vanha mummo ja syötteli häntä marjoilla.” (SKS KRA. Kaukonen, Katri 1130. 1937.)

SKS:n kansanrunousarkiston kansanuskoa käsittelevistä muistiinpanoista metsänhaltijaa käsittelevästä perinteestä yleisimmiksi nousivat niin ikään mies- ja naispuolisen metsänhaltijan näyttäytyminen, metsänhaltijan tervehtiminen ja metsälle uhraaminen, metsänemännälle uhraaminen, metsänisännän näyttäytyminen puiden pituisena sekä karja metsänpeitossa.

Vastaavasti vedenhaltijaperinteen kohdalla yleisimmät uskomustarinoiden teemat ovat naispuolisen vedenhaltijan näyttäytyminen: haltija kampaa hiuksiaan ja pesee rintojaan, vedenhaltija yrittää hukuttaa ihmisiä ja eläimiä näyttäytyen eri hahmoissa, vedenhaltija enteenä, vedenemäntä kampaa hiuksiaan ja pesee rintojaan, vetehinen näyttäytyy ihmishahmossa, näkki naisen hahmossa sekä vedenhaltijan karja. Jonkin verran löytyy aineistosta myös toisintoja, joissa vedenhaltija näyttäytyy miehenä, vedenhaltija nuhtelee pyhärauhan rikkojaa, vedenhaltija kostaa loukkaajalle, vedenhaltija/vetehinen kalamiesten pyydyksessä sekä pyhäaikana uimassa/kalassa olijalle näyttäytyvä näkki.

Uskomustarinoiden vedenhaltija on usein nuori, kaunis nainen (esim. SKS KRA. Hyvönen, Reino 973. 1939. ja SKS KRA. Pirhonen, Maija TK75:17.1961.), joka esiintyy alastomana ja kampaa pitkiä hiuksiaan (SKS KRA. Raila, Alli 118.1937, SKS KRA.Hiltunen, Jaakko 64.KT207.1938). Toisinaan haltijan sukupuoli jää hieman epäselväksi, mutta tarina sisältää kuitenkin sukupuoleen viittaavaa kuvailua, kuten seuraavassa esimerkissä:

”Miu veljei ja toisii poikii olliit näkevinnää, et veest hyppäs ylös semmone haltija niinku alaston ihminen ja sil olliit pitkät hiukset niinku naisel.” (SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 100.1950.)

Joissain kuvauksissa haltija on pukeutunut valkoiseen vaatteeseen tai vedenväriseen viittaan (SKS KRA.Käki, Edvard TK52:9.1961. ja SKS KRA. Oksman, Juho 321.1936.) tai haltijanainen kuvataan kalanpyrstöiseksi (SKS KRA. Kansanen, Eero 58.1938. ja SKS KRA. Mannonen, Ulla 524.1936.) Haltijan näkemisen katsottiin ennustavan mm. myrskyä tai hukkumistapausta. Eräässä esimerkissä naishaltija kampasi mustaa tukkaansa, joka välähteli kammatessa (SKS KRA.Sääski, Sylvi.1847.1939), toisessa esimerkissä onnettomuutta ennustavan haltijan nähtiin muuttuvan uhrinsa näköiseksi (SKS KRA. Strömberg, Nelma 248.1937).

Kansanuskoaineistojen vedenhaltijamotiiveista yleisimmät olivat uskomustarinoiden kanssa hyvin samansuuntaisia: naispuolinen vedenhaltija näyttäytyy; kampaa hiuksiaan, pesee rintojaan. Vedenhaltija näyttäytyy myös miehenä, vaatii uhrin, yrittää hukuttaa ihmisiä ja eläimiä; näyttäytyy eri hahmoissa ja tulkitaan enteenä. Vedenemäntä nähdään kampaamassa pitkiä hiuksiaan tai pesemässä rintojaan. Yleisiä teemoja ovat myös ihmishahmossa näyttäytyvä vetehinen, vedenväki, näkki naisen hahmossa sekä vedenhaltijan karja. Kansanuskoaineisto on teemoiltaan uskomustarina-aineistoa hajanaisempaa, ja sisältää enemmän loitsuihin ja maagiseen käyttäytymiseen pohjaavaa perinnettä (esim. SKS KRA. Krohn, K. b) 5554.1884. ja SKS KRA. Lönnbohm, O.A.F. 213. 1894).

Monet käsittelemäni aineiston uskomustarinat ja kansanuskomuistiinpanot eivät mielestäni täysin selkeästi täytä luokitustensa motiiveja, vaan ovat melko tulkinnanvaraisia. Erityisesti vedenhaltijaperinteessä hyvin samanlaisia kuvailuja ja motiiveja liittyy eri nimisiin vedenhaltijoihin, joten ne on luokiteltu erikseen omiin motiivikategorioihinsa. Suuri osa etenkin vedenhaltijaperinteestä on todella stereotyyppistä ja sisältää voimakkaan kollektiivitradition aineksia (haltijan ulkonäkö; pitkät hiukset, istuu kivellä & kampaa hiuksiaan yms.). Sekä naispuolista (tarkemmin nimeämätöntä) vedenhaltijaa, vedenemäntää että Näkkiä kuvataan uskomustarinoissa kauniina, pitkähiuksisena nuorena naisena (SKS KRA. Pirhonen, Maija TK75:17.1961, SKS KRA.Toiviainen, Aug.9.KT 140.1937, SKS KRA.Laiho, Lauri 1270.1935).

7.1. Yliluonnollisuuden kriteereistä ja haltijan olemuksesta

Jotta voisi paremmin hahmottaa haltijoiden olemusta supranormaaleina olentoina, on hyvä tarkastella minkälaiset piirteet osoittavat haltijoiden poikkeuksellisuuden normaaliin ihmisten maailmaan nähden. Monessa aiemmassa tutkimuksessa näitä piirteitä on otettu esiin nimenomaan haltijoiden kuvailun yhteydessä. Aineiston ja aiemman tutkimuksen pohjalta voi päätellä, että haltijat ovat esiintyneet monissa erilaisissa hahmoissa, joille kaikille kuitenkin on yhteistä jonkinlainen tunne tavallisuudesta poikkeavuudesta ja olennon tai ilmiön yliluonnollisesta luonteesta, joka on tullut ilmi joko haltijan yllättävän ilmestymisenä tai katoamisena tai jonkin ulkoisen piirteen kautta. Monihahmoinen haltija esiintyy erilaisissa muodoissa ihmisen, eläimen, heinäkasan tms. muodossa. Käsitys eläinhahmon omaksuvasta haltijasta on yleismaailmallinen. (Sarmela 1994, 159). Uskomustarinoissa haltijan eläinhahmo paljastuu esimerkiksi siten, että ammuttu metso muuttuu mieheksi (SKS KRA. Alopaeus, A. 218.KRK 232) tai haltija esiintyy valkeana hirvenä tai muuten poikkeuksellisena eläimenä (SKS KRA.Valkonen, J. 91.1938).

Memoraateissa ja uskomuksissa metsänhaltijan kuvailtiin usein olevan pitkä tai kokoaan vaihteleva, mutta haltija on kuitenkin mielletty pääosin ihmismäiseksi (Virtanen 1988, 98, 100). Ihmishahmoisesta vedenhaltijastakin puhuttaessa yliluonnollisuus ilmeni jonkin muun tekijän kuin haltijan ihmismäisen ulkonäön perusteella (Hiltunen 1992, 12).Yleisesti ottaen haltijan yliluonnollisuus näyttää ilmenevän sen ulkomuodon poikkeuksellisuudessa, joka ainakin vedenhaltijaperinteessä vaikuttaa olevan yhteisölliesti tarkoin määritelty ja vedenhaltijaan yhdistetty.

Sekä vedenhaltijan että metsänhaltijan yliluonnollisuuteen viittaavia ulkonäköön liittyviä seikkoja oli erityisen pitkät hiukset, jotka saattoivat olla epätavallisen väriset. Metsänhaltijan hiukset saattoivat olla naavaiset (SKS KRA. Mannonen, Ulla 1331. 1936), punertavat (SKS KRA. Juvas, Maija SS 1932) tai valkeat (SKS KRA.Hautala, Jouko 274.1938). Vedenhaltijan hiusten värin kuvaillaan yleisimmin olevan musta (esim. SKS KRA. Partanen, Jorma 543.1936) tai kullanruskea (SKS KRA.Pohjanvalo, Pekka 212.KRK 151), mutta ne on nähty myös ruskeina, tummin, kimaltavina ja keltaisina (esim. SKS KRA.Hautala, Jouko 972.1939). Tyypillinen piirre on myös vedenhaltijan suuret rinnat, jotka mainitaan usein eri tavoin nimitettyjen (haltija, vedenemäntä, Näkki) naisvedenhaltijoiden kuvauksissa (SKS KRA. Räsänen, Olli 92.KT 101.1937, SKS KRA.Toiviainen, Eino 849.1946, SKS KRA.Laiho, Lauri 1270.1935).

Ylipäätään haltijan alastomuus (esim. SKS KRA.Moilanen, Matti 3706. 1937) tai erikoinen vaatetus kertoivat olennon poikkeuksellisesta luonteesta. Metsänhaltijakuvauksissa alastomuus ei ollut yhtä tyypillinen yliluonnollisuuden piirre, kuin vedenhaltijakuvauksissa. Sen sijaan metsänhaltijan kuvauksissa olento esiintyi usein jollain tavalla metsäisenä ja naavaisena, pitkäpartaisena tai muistutti selkäpuoleltaan puuta (SKS KRA. Mannonen, Ulla 1331.1936). Metsänhaltijan vaatteet saattoivat olla siniset (SKS KRA. Sääski, Sylvi 3069.1943), harmaat (SKS KRA.Hyvärinen, J. 1354.1938) tai valkeat (SKS KRA. Sääski, Sylvi 3062.1943). Vedenhaltija esiintyi useimmiten alastomana, mutta joissain kuvauksissa myös valkeissa vaatteissa (esim. SKS KRA. Käki, Edvard TK 52:9.1961) tai läpinäkyvään harsoon (SKS KRA. Parkki, Sanelma KRK 133:70) tai vedenväriseen, harmaaseen viittaan puettuna (SKS KRA.Oksman, Juho 321.1936).

Muita haltijan supranormaalista luonteesta kertovia tekijöitä olivat haltijan suuri tai pieni koko. Metsänhaltijaa saatettiin kuvata pienenä miehenä tai haltiaukkona (SKS KRA. Heikkonen, Siviä KRK 123:22) tai puiden pituisena, pitkänä, isona miehenä (SKS KRA. Paulaharju, Samuli 2480.1906, SKS KRA.Juvas, Maija SS 1932). Toisinaan kuitenkin haltija nähtiin tavallisen ihmisen kokoisena, jolloin olennon yliluonnollisuus ilmeni muulla tavalla esimerkiksi epätavallisen vaatetuksen kautta (SKS KRA. Sääski, Sylvi 3062.1943). Joissain uskomustarinamuistiinpanoissa myös vedenhaltijan yliluonnollisuus ilmeni olennon suuresta koosta. Tällöin haltija kuvattiin useimmiten isokokoisena naisena (SKS KRA. Hyvärinen, J.1360/1359/1363. 1938).

Tavallisuudesta poikkeavia vedenhaltijaan liitettäviä kuvauksia olivat joissain muistiinpanoissa kalanpyrstöisyys (esim. SKS KRA. Kansanen, Eero 58. 1938 ja SKS KRA.Mannonen, Ulla 524.1936) tai muut epätavalliset piirteet kehossa. Metsänhaltijaa saatettiin kuvailla karvaiseksi ja lyhytjalkaiseksi (SKS KRA. Kuusi, Matti 15.1945) tai haltija saattoi olla musta kasvoiltaan (SKS KRA. Laiho, L. 6452.1942). Haltijan jalat tai kädet kuvailtiin toisinaan jollain tavalla poikkeuksellisiksi esimerkiksi kauniilla naismetsänhaltijalla oli eräässä muistiinpanossa ”jalat kuin lusikanterät” (SKS KRA. Kuutti, Eino 5.KRK.143). Myös pitkät kynnet (SKS KRA. Haavio, Martti 540.1933) tai oudot kädet (SKS KRA.Sutinen, Kyllikki 463.1938) kuvastivat metsänhaltijan yliluonnollisuutta.

Poikkeuksellinen kauneus tai rumuus olivat tyypillisiä yliluonnollisuuden kriteereitä. Erityisesti vedenhaltijaa kuvailtiin useissa muistiinpanoissa kauniiksi naiseksi (esim. SKS KRA. Pirhonen, Maija TK 75:17.1961), mutta kauneus liitettiin toisinaan myös metsänhaltijan kuvauksiin. Metsänhaltija saattoi olla komea (SKS KRA.Luukkonen, Vilho 11.KT 76.1936) tai nuori, kaunis mies (SKS KRA. Valjakka, Sirkka 522.1943) tai ihana neitonen, joka oli takaa ontto tai jollain tavalla poikkeuksellinen (esim. SKS KRA. Mikkola, Vilma 9214.1939). Toisaalta samassakin haltijakuvauksessa metsänhaltijaan voitiin liittää hyvin vastakkaisia kuvauksia: haltija esiintyi hyvin kauniina tyttönä tai rumannäköisenä akkana (SKS KRA. Pulkkinen, Hilma 29.KRK 168).

Monissa uskomustarinoissa haltijan äkillinen ilmestyminen ja katoaminen antoivat sille myös yliluonnollisen tunnun:

”Peippola joes nous vee haltija ja kampas hiuksiaa, sit se katos..”(SKS KRA. Karppinen, Kyllikki 72. 1950.)

Pekka Virtasen mukaan metsänhaltijalla katsottiin olevan kyky muuttaa muotoaan: kokoaan, sukupuoltaan. Haltija saattoi myös muuttua ihmishahmoisesta eläimeksi tai näkymättömäksi tai muuttaa ulkoisia piirteitään. Joissain tapauksissa metsänhaltija on ollut myös jollain tavalla tutun näköinen esimerkiksi muistuttanut jotakuta tuttua henkilöä. (Virtanen 1988, 96, 101.) Omassa aineistossani ei ole selkeitä viittauksia siihen, että haltija olisi ihmisen nähden muuttanut sukupuoltaan, mutta sen sijaan haltijauskomusten moninaisuus mahdollisti ajatuksen siitä, että haltija saattoi näyttäytyä toisille miehen toisille naisen hahmoisena (esim. SKS KRA.Niemi, Osmo 523.1936). Haltijan sanottiin myös olevan välillä miehen tai naisen, välillä eläimen näköinen (SKS KRA. Karhu, J. 3548.1936).

Kodinhaltijatutkimuksessa haltijan yliluonnollisuuden kriteerit ovat hyvin samankaltaisia, kuin luonnonhaltijaperinteessä. Tällaisia ovat mm. haltijan yllättävä ilmestyminen ja katoaminen, jolle ei löydy luonnollista selitystä, tutun ihmisen muoto, vaihtelevamuotoisuus, äänetön liikkuminen sekä perinteiset hahmot kuten pieni tai erityisen pitkä koko, pitkä parta, yksisilmäisyys tai punainen lakki (Haavio1942, 87-92).

Itäisessä haltijaperinteessä on Sarmelan mukaan vallalla vainajatyypin haltiakuvaukset. Niiden taustalla on vanhat kansanuskon käsitykset vainajista, jotka jäävät haltijoina asuinpaikoilleen. (Sarmela 1994, 159.) Vainaja tai haamu on ihmisenkaltainen olento, jolla on pitkä valkea tukka ja valkea vaate yllään. Tämä haltijatyyppi on nimetty vainajatyypiksi, koska sen katsotaan saaneen hahmonsa valkoisessa kuolinpaidassa, hiukset avoinna esiintyvästä vainajasta. Se esiintyy myös vainaja- ja kummitusperinteessä ollen yleinen hahmo suomalaisessa kertomusperinteessä. (Sarmela 1994, 159.) Pitkätukkaisuus tuntuu liittyvän hyvin tiiviisti haltijaperinteeseen ja haltijan yliluonnollisuuden kriteereihin.

”Oli sananpartenakin, että ”niin on pitkät hivukset kuin järvimaijalla”.”(SKS KRA.Mannonen, Ulla 1333.1936.)

Jochun Stattin käsittelee yliluonnollisuuden kriteerejä näkkitutkimuksessaan. Hänenkin mukaansa alastomuus oli merkki epätavallisuudesta ja olennon yliluonnollisuudesta sillä Stattinin mukaan se, samoin kuin musta tai valkoinen väri, veti rajaa kulttuurin ja luonnon välille. (Stattin 1984, 101.) Stattin on pohtinut alastomuuteen liittyviä kysymyksiä näkki-tutkimuksessaan ja hyvin pitkälti samojen näkemysten voisi ajatella sopivan myös suomalais-karjalaiseen vedenhaltijaperinteeseen. Toisaalta on voinut olla luonnollista nähdä vedessä asuvan olennon olevan alaston ja ottavan maan päälle tullessaan toisinaan pukeutuneen hahmon. Tämä korostaisi näkin asemaa veden ja maan rajanvetäjänä. Alastomuus liittyy näkin vesiolemukseen, mutta maan päälle noustessaan näkilläkin on vaatteet päällään. (Stattin 1984, 101.) Vedenhaltijaperinteessä alastomuus ja suuririntaisuus ovat pitkähiuksisuuden ohella kaikkein yleisimmät haltijaa kuvaavat piirteet. Metsänhaltija sen sijaan ei esiinny useimmiten alasti, vaan haltijan ulkoisen olemuksen kuvaukset vaihtelevat, joskin yleisimpiä mainintoja on pitkätukkaisuus ja partaisuus sekä musta ja valkea väri ja olennon vaihteleva koko (kts. liite 1).

Musta ja valkoinen väri on liitetty supranormaaleihin asioihin myös Stattinin tutkimuksen mukaan. Hän näkee ne värispektrin rajakohtina. Väritön (musta ja valkoinen) edustaa epätavallista ja yliluonnollista, kun taas monivärinen on tämänpuoleisuuden, normaalin elämän väritys. (Stattin 1984, 98-100.) Omassakin tutkimusaineistossani nämä värikuvailut tulevat esiin esimerkiksi haltijan hiustenväriin, vaatteisiin ja ihonväriin viitattaessa. Muita haltijoihin liitettäviä värejä ovat myös harmaa ja punainen. Myös kulta mainitaan muutamassa vedenhaltijaperinteen toisinnossa yleensä viitaten haltijan hiustenväriin(SKS KRA.Pohjanvalo, Pekka 212. KRK.151) tai kampaan, jolla haltija kampaa pitkiä hiuksiaan (SKS KRA. Moilanen, Matti 1332.1936).

7.2. haltijoiden sukupuoli

Yksi tärkeimmistä tutkimuskysymyksistä pro gradu-tutkimuksessani on mitä sukupuolta itä-suomalaiset ja karjalaiset luonnonhaltijat uskomusperinneaineiston valossa edustavat. Vastaus kysymykseen löytyi aineistosta melko helposti, mutta se ei vielä itsessään paljasta haltijaperinteen luonteesta muuta kuin sen, että haltijoita on nähty monessa hahmossa sekä mies- että naispuolisina. Metsänhaltijaperinteen kohdalla haltija on nähty sekä uskomustarina- että kansanuskoaineiston perusteella hieman useammin miespuolisena, mutta naispuolisenkin metsänhaltijan kuvailut ovat yleisiä. Suhteellisen monesta tiedonannosta ilmenee, että haltijoita on kumpaakin sukupuolta (esim. SKS KRA. Mannonen, Ulla 3483.1937) tai haltija voi esiintyä sekä miehen että naisen hahmossa(SKS KRA. Niemi, Osmo 523.1936).

Vedenhaltijaperinteessä sen sijaan haltija on nähty huomattavasti useammin naispuolisena kuin miespuolisena. Miespuolinenkin haltija mainitaan aineistossa jonkin verran ja joissain tiedonannoissa myös vedenhaltijan kerrotaan edustavan kumpaakin sukupuolta(SKS KRA.Strömberg, Nelma 162.1936).

7.2.1. Nimettyjen luonnonhaltijoiden sukupuoli

Toinen tutkimuskysymykseni liittyi alkuperäiseen kiinnostuksenkohteeseeni eli nimettyihin haltijoihin. Miten selkeitä sukupuolen määrittelyt ovat nimettyjen luonnonhaltijoiden kohdalla? Aineistoni valossa tähän on vaikea löytää vastausta, sillä nimettyjä haltijoita mainitaan erittäin harvoin. Uskomustarinoissa nimetyttyjä luonnonhaltijoita esiintyy tuskin lainkaan. Koko uskomustarina-aineistossa esimerkiksi Tapiosta ja Vellamosta on kummastakin vain yksi maininta (SKS KRA.Paulaharju, Samuli.1952.1904. ja SKS KRA.Kaljunen, Impi 5263.1938.). Mielikki mainitaan kerran metsästysonnen tuojana (SKS KRA.Strömberg, nelma 238.1937.), mutta muistiinpanon perusteella ei pysty päättelemään edes olennon hahmoa saati sukupuolta. Myös veden ahti (SKS KRA. Niva, kalle 80.KT215. 1938.) mainitaan kerran, mutta senkään perusteella ei voi tehdä päätelmiä olennon hahmosta tai luonteesta. Kansanuskomuistiinpanoissa Tapio mainitaan muutaman kerran, mutta ei näidenkään muistiinpanojen pohjalta voi päätellä paljoakaan kyseisen haltijaolennon olemuksesta. Kansanuskoaineistossa mainitaan kerran myös metsä ahti, Mielikki eli akka, joka nostatetaan kusiaispesästä sekä Hittavainen,(SKS KRA. Paulaharju, Samuli b)1926.1904., SKS KRA.Partanen, Jorma 1162.1939. ja SKS KRA. Holmberg, Uno b)510-1.1909.) joka kuvataan metsän isäksi tai äidiksi, joka ajaa jäniksiä. Vedenhaltijaperinteen pohjalta ei pääse tulkinnoissa yhtään sen pidemmälle. Ahti mainitaan kahdesti (SKS KRA.Hautala, Jouko 742. 1938 ja SKS KRA. Juvas, Maija (SS) 1933.) ja silloinkin kyseisen haltijan sukupuoli jää epäselväksi ja Vellamoon viitataan kerran vedenemäntänä(SKS KRA.Seppälä, Kaija 181.1951.).

7.2.2. Kokijan ja kertojan suhde haltijan sukupuoleen

Kiinnostava tutkimuskysymys on myös se, miten informantin tai haltijaelämyksen kokijan sukupuoli vaikuttaa haltijan sukupuolen määrittelyyn. Tässä yhteydessä on huomioitava muutamia seikkoja, jotta vääriltä yleistyksiltä vältyttäisiin. Ennen, kuin tarkastelen kokijoiden ja kertojien suhdetta perinneaineiston sisältöön, pitää huomioida miten aineisto itsessään on jakautunut informanttien kesken.

Uskomustarinoissa olen ottanut huomioon sekä haltijaelämyksen kokijan että kertojan sukupuolen aina, kun nämä ovat olleet eri sukupuolta ja kun tämä on aineistosta ilmi käynyt. Kansanuskomuistiinpanoista olen tallentanut informantin sukupuolen silloin, kun se on mainittu. Aineistoni sisältää kuitenkin jonkin verran sellaisia muistiinpanoja, joista ei kokijan tai kertojan sukupuoli käy ilmi lainkaan. Näin ollen kaikki kokijoita ja kertojia koskevat päätelmät ja laskelmat ovat vain suuntaa antavia. Olen kuitenkin ottanut kaikki haltijan sukupuoleen viittaavat muistiinpanot tutkimusaineistooni siitäkin huolimatta, sillä jos olisin tarkastellut vain niitä muistiinpanoja, joissa käy ilmi kokijan/kertojan sukupuoli, paljon arvokasta tietoa haltijan sukupuolesta olisi jäänyt tutkimukseni ulkopuolelle.

Vedenhaltijaperinnettä käsittelevistä uskomustarinoista, joissa haltijan sukupuoli jollain tavalla mainitaan, aineistossa ilmitulevista kokijoista/kertojista suuri osa 158kpl on miehiä. Naisia on mainittu 97 ja sellaisia muistiinpanoja, joista ei käy informantin tai kokijan sukupuoli ilmi on 33. Vedenhaltijoita koskevan kansanuskoaineiston jakauma on huomattavasti tasaisempi, joskin sen mukaan naisia on yhteensä 39 informanteista eli hieman enemmän kuin miehiä, joita on 32. Määrittelemättömiä informantteja, joiden sukupuoli ei käy ilmi on kohtalaisen paljon: yhteensä 24 kappaletta. Metsänhaltijaperinteen kohdalla uskomustarinoissa kokijoina ja kertojina on miehiä 65 eli jonkin verran enemmän kuin naisia, joita on 47, mutta määrittelemättömiä informantteja on 17, mikä on suuri määrä suhteessa niihin kokijoihin ja kertojiin, joiden sukupuoli tulee esiin aineistosta. Kansanuskomuistiinpanoissa metsänhaltijaperinteessä jakaumat ovat tasaisemmat: miehiä on informanteista 25, naisia 21 ja määrittelemättömiä informantteja on 25.

Olen jaotellut taulukkoon tallentamani arkistoaineiston suhteuttaen haltijan sukupuolen kokijan/kertojan sukupuoleen sekä laskien myös miten kokijan/kertojan sukupuoli jakautuu haltijaperinteen teemoihin nähden (liite 2). Vedenhaltijoita käsittelevissä uskomustarinoista miespuolisen vedenhaltijan on useimmiten nähnyt mies: 22 mainintaa. Miespuolisen vedenhaltijan näkemisestä on 12 mainintaa naispuolisilta kokijoilta/kertojilta ja neljästä miesvedenhaltijaa koskevasta muistiinpanosta ei käy ilmi kokijan eikä informantin sukupuoli. Naispuolinenkin vedenhaltija on huomattavasti useimmiten miesten näkemä ja tällaisia muistiinpanoja löytyy aineistosta yhteensä 127, mutta myös suuri joukko naisia, yhteensä 83 kpl, on kohdannut naispuolisen vedenhaltijan tai kertonut sellaisen kohtaamisesta. Aineistossa on lisäksi 27 naispuoliseen vedenhaltijaan liittyvää muistiinpanoa, joista ei kokijan/kertojan sukupuoli tule esiin lainkaan. Yksittäisiä mainintoja sekä mies- että naispuolisesta vedenhaltijasta on yhteensä 4.

Kansanuskoaineiston puolella jakaumat ovat tasaisempia, mutta myös aineisto on huomattavasti uskomustarina-aineistoa pienempi. Miespuolisesta vedenhaltijasta kertoo 5 miestä, 8 naista ja kahdessa muistiinpanossa ei informantin sukupuoli selviä. Naishaltijan on maininnut naisista 22, miehistä 20 ja 17:a muistiinpanossa informantin sukupuoli jää epäselväksi. Muistiinpanot, joissa kerrotaan sekä mies että naispuolisista vedenhaltijoista jakautuvat siten, että neljässä tapauksessa informantti jää epäselväksi mutta naisia on mainittu 7 ja miehiä 6. Jakaumat ovat sen verran tasaiset, ja sukupuoleltaan määrittelemättömien informanttien määrät sen verran suuria määriteltyihin nähden, ettei päätelmien tekeminen ole helppoa.

Metsänhaltijaa koskevissa uskomustarinoissa miespuolisesta haltijasta on kertonutt 30 miestä, melkein yhtä monta, eli 27, naista ja kahdeksassa muistiinpanossa ei kertojan/kokijan sukupuoli käy ilmi. Naishaltijan kohtaamisesta kertovien miespuolisten kokijoiden ja informanttien määrä on 30, mutta myös naiset ovat kohdanneet ja kertoneet naispuolisesta metsänhaltijasta jonkin verran yhteensä 16 muistiinpanon verran. Määrittelemättömiä kokijoita/kertojia on 4. Muutamia muistiinpanoja sekä naisilta että miehiltä on tallennettu liittyen sekä mies- että naispuolisena esiintyvään metsänhaltijaan. Kansanuskon kohdalla maininnat ovat vedenhaltijaperinteen tapaan harvinaisempia, mutta sekä miespuolisen että naispuolisen haltijan kohdalla voi sanoa miehiä olleen kokijoina/kertojina hieman naisia enemmän. Miespuolisen metsänhaltijan kohtaamisesta on kertonut 11 miestä, 7 naista ja yhdeksässä muistiinpanossa informantin sukupuoli ei tule ilmi. Naispuolisesta metsänhaltijasta on kertonut miehistä 9, naisista 4 ja määrittelemättömiä muistiinpanoja on 7. Määrittelemättömiä kertojia on kummassakin tapauksessa melko paljon suhteessa niihin kertojiin, joiden sukupuoli on tiedossa, joten on hyvin vaikea arvioida minkälainen todellinen jakauma olisi. Mies- ja naishaltijan samassa muistiinpanossa mainitsee 9 naista, mutta vain kolme miestä. Määrittelemättömiä informantteja on 5.

Kaiken kaikkiaan aineiston pohjalta voidaan päätellä, että sekä miehet että naiset ovat nähneet ja kertoneet haltijoista sekä mies- että naispuolisina. Koska aineistossa on ylipäätään hieman enemmän miehiltä kuin naisilta kerättyä perinnettä on luonnollista, että se käy ilmi myös haltijan sukupuolen kohdalla. Mitään jyrkkiä ja erityisen huomiotaherättäviä tuloksia ei ole löydettävissä haltijan sukupuolen ja kertojan välillä ainakaan siinä miten aineisto jakautuu näiden välille. Ei voida sanoa, että juuri miehet näkisivät naispuolisia haltijoita tai naiset miespuolisia tai päinvastoin. Vaikuttaa siltä, että haltijoita on nähty kummankin sukupuolen edustajina niin miesten kuin naistenkin toimesta. Määrittelemättömien informanttien suuri määrä tietenkin vääristää tulosta, koska emme voi päätellä, kuinka suuri määrä heistä on miehiä ja naisia tai miten tämä tieto vaikuttaisi tulosten jakautumiseen.

7.2.3. Haltijaperinteen teemat ja motiivit suhteessa kertojien sukupuoleen

Koska kokijoiden ja informanttien suhteesta haltijan sukupuoleen ei vielä selviä näkyviä eroja naisten ja miesten välillä, olen tarkastellut kertojien ja kokijoiden sukupuolen suhdetta myös haltijaperinteen motiiveihin (liite 2), toivoen sitä kautta saavani aineistoon hajontaa, joka voisi auttaa tulkitsemaan haltijaperinteen sukupuolen merkityksiä paremmin. Otin huomioon yleisimmät motiivit ja laskin tietokoneellisesti niiden suhteen kokijoiden/kertojien sukupuoleen.

Monissa yleisimmissä haltijamotiiveissa kuten miespuolinen metsänhaltija näyttäytyy (K2), naispuolinen metsänhaltija näyttäytyy (K4), ihmishahmoinen metsähinen näyttäytyy (K47) sekä ihminen metsänpeitossa (K201) kertojista miehiä ja naisia on suurin piirtein yhtä paljon, joskin miehiä vaikuttaisi olevan hieman enemmän ainakin kahdessa ensimmäisessä motiivikategoriassa. Aineistosta käy kuitenkin selville, että joissain motiiveissa kuten metsän puiden mittainen metsänhaltija näyttäytyy (K3), metsänneito ilmestyy metsästäjän nuotiolle (K103) ja eroottinen metsänneito metsästäjän nuotiolla (K111), kaikki informantit ovat olleet miehiä tai heidän sukupuolensa ei käy aineistosta ilmi. Pelkästään naisia on sen sijaan ollut kertojina harvemmin, aineistoni valossa vain pyhänä marjassa (K13) on tällainen motiivi.

Vedenhaltijaperinteen kohdalla vastaavasti voi huomata, että vaikka monessa motiivissa suurempi osa kertojista on miehiä, myös naiset ovat kokeneet ja kertoneet vastaavia tarinoita. Informantteja, joiden sukupuoli ei ilmene perinnemuistiinpanosta, on joidenkin motiivien kohdalla sen verran paljon, ettei ole helppoa päätellä kyseisten motiivien todellista jakaumaa kokijan/kertojan sukupuolen mukaan. Tällaisia motiiveja on sekä uskomustarina- että kansanuskomuistiinpanot mukaan lukien mm. vedenhaltija vaatii uhrin (L33), vedenhaltija näyttäytyy enteenä (L35), vedenemäntä nähdään kampaamassa hiuksiaan ja pesemässä rintojaan (L81), vetehinen ihmishahmossa (L91), sekä vedenhaltijan lehmät (L301). Naispuolisen vedenhaltijan näyttäytymisestä kertovia (L1) miehiä näyttäisi olevan kokijoina ja kertojina huomattavasti enemmän, kuin naisia, mutta saman motiivin toisintoja löytyy lukuisia myös naisten kertomina. Enimmäkseen miesten kertomaa perinnettä sen sijaan näyttäisi olevan motiivit: vedenhaltija nuhtelee pyhänä kalassa olijaa (L26), vedenhaltija kostaa loukkaajalleen (L29), vedenhaltija kalamiesten pyydyksessä (L56) ja näkki naisen hahmossa (L201).

Aineistoa analysoidessa vaikuttaisi siltä, että suurin osa sekä metsän- että vedenhaltijaperinteestä on kummankin sukupuolen tuntemaa. Lähinnä metsänhaltijan pituuteen ja eroottiseen naishaltijaan metsämiehen nuotiolla liittyvät teemat ovat selkeästi miesten perinnettä. Vedenhaltijaperinteestä taas erityisesti miesten tuntemaksi perinteeksi näyttää nousevan kalastukseen ja vesillä käyttäytymiseen liittyvät motiivit. Yksinomaan naisten hallitsemia motiiveja ei vedenhaltijaperinteestä nouse esiin, mutta metsänhaltijaperinteen kohdalla pyhänä marjastaminen näyttäisi olevan erityisesti naisten tuntema motiivi. Metsänhaltijaperinteen ja vedenhaltijaperinteen välillä ei näyttäisi olevan mitään suurempia eroja liittyen haltijan sukupuoleen suhteessa kokijan ja perinteenkannattajan sukupuoleen. Kummatkin luonnonhaltijat on sekä miesten että naisten toimesta nähty edustavan kumpaa tahansa sukupuolta tilanteesta riippuen.

7.2.4. Haltijan sukupuolisuuden kuvauksista

Yksi tutkimuskysymyksistäni käsitteli sitä, miten sukupuoli ja sukupuolisuus tulee esiin haltijan kuvauksessa; minkälaisia ilmenemismuotoja se saa. Aineistoni puitteissa voin päätellä, että hyvin usein haltijan kuvaukseen liittyy haltijan sukupuolen määrittäminen jollain tavalla. Haltijaan viitataan naisena tai miehenä tai haltijalle annetaan feminiinisiä tai maskuliinisia attribuutteja (esim. parta, naisellinen ääni yms.). Suuri osa kuvauksista liittyy haltijan fyysiseen olemukseen ja hahmoon, mutta osa sukupuolisuutta määrittävistä kuvailuista yhdistää haltijan sukupuolittuneisiin töihin esimerkiksi karjan hoitoon (esim. vedenhaltija kutsuu lehmiään SKS KRA.Tiitinen, Martti b)5.1934).

Vedenhaltijaperinteessä tyypillinen sukupuoleen viittaava ominaisuus on haltijan suuret rinnat, mikä mainitaan hyvin suuressa osassa käsittelemäni aineiston haltijakuvauksia. Metsänhaltijankin kohdalla haltijan isorintaisuus mainitaan muutamassa muistiinpanossa (SKS KRA. Mannonen, Ulla 5943.1938 ja SKS KRA. Karhu, j. 3547.1936), mutta useammin haltijan sukupuoli ilmenee jonkin muun tekijän perusteella.

Pitkähiuksisuus usein yhdistyy mielikuviin naisenhahmoisesta haltijasta. Toisaalta myös miespuoliseen vedenhaltijaan viitataan pitkähiuksisena (SKS KRA.Harju, Otto 3881.1946), mutta näissäkin muistiinpanoissa pitkähiuksisuuteen liittyy toisinaan jonkinlainen feminiininen assosiaatio. Esimerkiksi näkkiä voidaan kuvata ison miehen kaltaisena, jolla on naisen pitkät hiukset (SKS KRA. Pennanen, O. 1544.1941). Joissain tiedonannoissa ei välttämättä haltijan sukupuoli kuitenkaan käy selkeästi ilmi vaan tiedonanto saattaa olla esim. ”pitkät hiukset kuin naisella”(esim. SKA KRA. Karppinen, kyllikki 100.1950.).

Myös haltijan vaatetus toisinaan viittaa sukupuoleen erityisesti metsänhaltijan kuvauksissa. Mieshaltijalla kuvataan esimerkiksi olevan valkoinen paita ja vyö (SKS KRA. Sääski, Sylvi 3062.1943), kirjavat housut (SKS KRA. Pennanen, O. 1609.1941) tai korkea hattu (SKS KRA. Sääski, Sylvi 3072.1943) kun taas naishaltijan on kuvattu pukeutuneen esimerkiksi punaiseen hameeseen (SKS KRA. Valjakka, Sirkka 530.1943). Toisinaan haltijan vaatetusta kuvataan hyvin geneerisillä sanoilla, kuten paita, puku tai vaate, jolloin ei ole mahdollista päätellä, kuinka paljon haltijaelämyksessä haltijan vaatetus oikeastaan kertoi olennon sukupuolesta. Erilaiset sukupuolta ilmaisevat termit kuten mies, ukko, nainen, emäntä, isäntä, tyttö, poika, ämmä, akka, tytär, mummo, neito, piika, neiti, neitonen, vaimoihminen yms. kuvaavat kuitenkin useimmissa tapauksissa selkeästi mitä sukupuolta haltijan on uskottu olevan.

Se miten haltijan sukupuoli ja sukupuolisuutta määrittelevät tekijät saattavat heijastaa ihmisten maailmankuvaa, elinkeinojärjestelmää ja luontosuhdetta onkin jo paljon vaikeampi määritellä, ja pohdin sitä erikseen viimeisessä luvussa.