Luonnonvoimat saivat haltijaperinteessä ihmismäisen muodon, jonka kanssa kommunikoiminen oli mahdollista. Metsän käsittäminen persoonallisina toimijoina mahdollisti käsityksen luonnon ja ihmisen yhteisestä kielestä ja ajattelutapojen jaettavuudesta. (Tarkka 2005, 260.)

Hypoteesini ennen syvällisempää perinneaineistoon tutustumista oli, että kokijan sukupuoli vaikuttaa haltijakokemukseen ja haltijan sukupuolen määrittämiseen. Pohdin voisiko olla, että erityisesti miehet näkevät naispuolisia haltijoita ja naiset miespuolisia. Aineisto kuitenkin sai minut näkemään, että hypoteesini oli liian yksinkertaistettu. Näyttää siltä, että sekä vedenhaltijat että metsänhaltijat on koettu ilmenevän mies- ja naispuolisina kummankin sukupuolen näkökulmasta katsottuna. Haltijan sukupuolen mukaan ei voi jaotella perinnettä miesten ja naistenperinteeseen siten, että selkeästi voisi sanoa miesten näkevän haltijat tietyn sukupuolen edustajina ja tämän eroavan jollain tavalla naisten kokemuksista ja tulkinnoista. Hajontaa löytyy vain jonkin verran tarkastellessa eri perinnemotiivien suhdetta kokijan/informantin sukupuoleen.

Mielenkiintoinen, mutta vaikeasti tulkittava, on kysymys siitä miksi uskomusperinteessä luonnonhaltijoiden nähtiin edustavan kumpaakin sukupuolta, ja miksi toisaalta jotkin tietyt haltijatyypit (esim. hiuksiaan kampaava vedenhaltija) nähtiin useimmiten naispuolisina ( kun vertaa esimerkiksi ruotsalaisen perinteen miehenhahmoiseen näkkiin). Uskomusperinneaineiston pohjalta mielikuva haltijoiden sukupuolesta jää ainakin osittain mysteeriksi.

Tarinoissa ja kansanuskomuistiinpanoissa on mainintoja, joiden pohjalta voisi päätellä, että haltijat on nähty jonkinlaisessa sukulaisuussuhteessa elävinä olentoina. Kun kerran elämän perusyksikön itäsuomalaisessa ja karjalaisessa maailmankuvassa muodosti mies ja nainen: aviopari tai perhe, voisiko haltijaperinnettä myös tulkita samoista lähtökohdista? Haltijaolentoja nähdään uskomusperinteessä sekä mies- että naispuolisina, ja erityisesti loitsuissa viitataan metsän isäntään,emäntää, poikiin ja tyttäriin. Tämän pohjalta voisi kenties päätellä, että ihmiset uskoivat myös supranormaalin todellisuuden heijastelevan samanlaisia yhteiskunnallisia järjestyksiä ja rakenteita, kuin ihmisten oman kulttuurin. Tällöin supranormaali todellisuus ei kaikessa olisi toiseutta, eikä nurinkurisuus ja yliluonnollisuus ole kaikessa läsnä oleva elementti, vaan kuten Lotte Tarkka artikkelissaan totesi, luonnon ja kulttuurin metaforinen suhde mahdollistaa sekä erot että yhtäläisyydet näiden välillä (Tarkka 1998, 97). Voiko päätellä avioparin tai perheen olevan niin voimakkaaksi koettu rakenne, että se automaattisesti liitettiin kattamaan myös supranormaalin todellisuuden ilmiöt, jolloin haltijatkin automaattisesti ja kyseenalaistamatta nähtiin ihmisten tavoin naisina ja miehinä omissa toiminnanpiireissään?

Toinen mahdollinen tulkinta on se, että vaikka luonto ja luonnonvoimat elollistettiin ja niille annettiin ihmismäinen hahmo, ei tämän hahmon sukupuoli ollut vakiintunut, vaan se saattoi olla miehinen tai feminiininen tilanteesta riippuen. Mielenkiintoista kuitenkin on, että joissain tapauksissa myös miespuoliset haltijat saavat naisellisia, toiseutta edustavia piirteitä, kuten pitkät avoimet hiukset.Vedenhaltijan eri nimitykset viittaavat samaan olentoon esim. Marina Takalon mukaan (Pentikäinen 1971, 292). Miten sitten on tulkittavissa, että haltijaa on kutsuttu sekä maskuliinisin että feminiinisin termein? Onko olennon katsottu olevan sukupuoleltaan neutraali vai kenties ottavan useita eri hahmoja, sisältävän molemmat sukupuolet vai koostuvan useammasta olennosta?

Mikäli metsän- ja vedenhaltija nähtiin osana haltijoiden yhteisöä ja kokonaisuutta, voisi ajatella olleen melko luonnollista, että eri sukupuolta edustavia haltijoita tavattiin, mutta kenties haltija edustikin elollistettua luontoa itsessään sisällyttäen itseensä sekä miehisen että naisellisen puolen ja ilmentäen tätä tarpeen mukaan ja tilanteesta riippuen. Toisaalta, mihin sitten viittaavat esimerkiksi miesten perinteeseen kuuluvien metsästysloitsujen mielikuvat metsästä feminiinisenä voimana? Myös suurin osa vedenhaltijaperinteestä kertoo naispuolisesta tai naisen piirteitä omaavasta haltijasta, mikä herättää kysymyksen naiseudesta tai mieheydestä kulttuuristen rajojen ja kategorioiden symbolina. Kiehtovaa on myös Kaarle Krohnin huomio siitä, että vettä puhutellaan harvoin sellaisenaan, ilman, että puhutteluun sisällytetään jonkin haltijaolennon nimitys (esim. vedenemäntä tai -isäntä), kun taas metsän ja maan puhutteluissa tällainen neutraalimpi kohde (esim tapio metsää tarkoittavana terminä) on yleisempi (Krohn 1915, 104-105).

Arkistoaineistoja, ja erityisesti haltijoiden kuvailuja, lukiessa toisinaan jäin pohtimaan, kuinka paljon haltijakokemusten taustalla voisi olla kysymys satunnaisesta ja yllättävästä ihmisen (vieraan tai tutun) kohtaamisesta metsässä tai veden rannalla, joka on syystä tai toisesta tulkittu yliluonnolliseksi kokemukseksi? Mielenkiintoista olisi myös jatkotutkimuksen kannalta selvittää, miksi uskomustarinoiden ja kansanuskomuistiinpanojen haltijakuvaukset eroavat esimerkiksi elinkeinomagiaan liittyvistä kuvauksista. Esimerkkinä tästä voisi esittää uskomusperinteen lukuisat metsänhaltijan ilmenemismuodot, joissa vanhuus, harmaus ja vaihtelevamuotoisuus ovat huomattavasti yleisempia haltijan olemuksen kuvauksina, kun taas elinkeinomagian ja loitsujen metsänhaltija nähdään pyhänä, symbolisesti feminiinisenä, ravitsevana, erotisoituna ja hedelmällisenä(Tarkka 2005, 267-268).

Rituaalisessa kommunikaatiossa metsäluonnon ja ihmisen välillä sekä loitsuperinteen dialogeissa pyrkimys luonnonhallintaan ja valtaan ilmaistiin sopusointua ja positiivista, jopa lemmekästä kanssakäymistä, ilmaisevin muodoin (Tarkka 2005, 261), mutta uskomusperinteessä haltijakokemukset olivat luonteeltaan toisenlaisia. Uskomusperinteen haltijamuistiinpanoissa ei korostunut ihmisen pyrkimys hallita luontoa tai pyrkimys dialogiin luonnonvoimien kanssa, vaan haltijakokemukset kuvattiin yllättävinä, yliluonnollisina kokemuksina.

Tutkimusaineiston ja valitsemieni näkökulmien puitteissa on vaikeaa päätellä, mikä merkitys haltijan sukupuolella on ihmisten maailmankuvan ja luontosuhteen kannalta. Voisiko olettaa, että kysymys olisi sattumanvaraisista ja tilannekohtaisista ilmenemismuodoista, vai heijastaako haltijan olemus kokonaisuudessaan aina jotain kulttuurin sanattomia arvoja ja käsityksiä, ja pitäisikö supranormaalia kokemusta tulkita siltä kannalta, että kaikki siihen liittyvät kuvaukset sisältävät jonkin syvemmän merkityksenannon? Itse ainakin uskoisin vakiintuneiden perinnemotiivien ja haltijakuvausten sisältävän sellaista ainesta, jolla on merkitystä kulttuuristen rajojen ja käsitteiden ilmentäjänä, mutta näiden merkitysten analysointi ja sisällön hahmottaminen vaatisi huomattavasti laajamittaisempaa ja pikkutarkempaa tutkimusta. Tutkimuksen pohjalta nousi paljon lisäkysymyksiä esimerkiksi haltijan yliluonnollisuuden kriteereihin liittyvistä ja sukupuolta määrittävistä kuvauksista; ulkoisista tekijöistä, kuten haltijan vaatetus ja mitä se ilmentää, pitkähiuksisuus ja alastomuus, isorintaisuus yms. Näiden ilmiöiden kulttuurisen taustan ja yhteisöllisten mielikuvien selvittäminen saattaisi tuoda lisätietoa, joka auttaisi ymmärtämään paremmin sitä tapaa, jolla yhteisö heijastaa käsityksiään yliluonnollisiin olentoihin.

Mielenkiintoinen on myös kysymys perinteen merkityksestä eri sukupuolta oleville ihmisille. Jochun Stattinin näkki-tutkimuksessa kävi ilmi, että näkin merkitys miehille ja naisille, lapsille ja aikuisille oli erilainen. Miehet tuntuivät pelkäävän näkkiä vähemmän ja ylipäätään näkki koettiinkin vaarallisempana nimenomaan naisille ja lapsille. (Stattin 1984, 59-60.) Oman aineistoni kannalta on vaikea päätellä mitään vastaavaa, sillä hyvin harvoissa kertomuksissa kuvataan kokijan suhdetta haltijaelämykseen.

Lasten asemasta perinteenkannattajina ja haltijaelämysten kokijoina on myös vaikea sanoa paljon aineistoni valossa sillä lapsia haltijaelämyksen kokijoina oli aineistossani melko vähän, mutta mikäli Juha Pentikäisen Marina Takalo tutkimus antaa minkäänlaista sovellettavissa olevaa näkökulmaa, voisi päätellä lasten haltijakokemusten ainakin toimineen perinteen todistajana jollain tavalla. Takalolle vedenhaltijamemoraatit toimivat todistuksena vedenhaltijan olemassaolosta. Toisessakin Takalon tuntemassa vedenhaltija memoraatissa kokijana on pieni poika, minkä Takalo tulkitsee nostavan kokemuksen totuusarvoa sillä perusteella, että lapsi ei osaisi keksiä päästään kyseisenlaista tilanteeseen sopivaa tarinaa. (Pentikäinen 1971, 295-296.) Lasten suhde perinteeseen voi kuitenkin olla moniselitteinen. Stattinin tutkimuksessa näkki on joissain tapauksissa nähty lasten pelottimena ja varoituksena vedessä leikkimisestä (Stattin 1984, 33). Suomalais-karjalaisessakin perinteessä vedenhaltija esiintyy usein käyttäytymisnormin sanktiona uskomusmaailmassa, mutta usein vaikuttaa siltä, että haltijauskon heiketessä perinne voi jatkaa elämäänsä lasten pelotukseen opetusmielessä tarkoitettuna fiktinä (Honko 1980, 120).

Nimitys näcken muistuttaa paljon suomalaista näkkiä, mutta hyvin mielenkiintoista on, että Stattinin tutkimuksen mukaan kyseinen olento on nähty ruotsalaisessa perinteessä miespuoleisena. Tyypillisimmin näkki on nähty poikana, nuorukaisena, miehenä tai vanhana ukkona (Stattin 1984, 24). Martti Haavion mukaan myös suomalainen (kodin?)haltija on useimmiten miespuolinen, mutta saattaa etenkin Itä-Suomessa esiintyä naisenkin hahmossa. Paikan ensimmäisen tulentekijän sukupuoli määrittää myös haltijan sukupuolen, sillä haltijan synnyn on uskottu olevan sidoksissa tulen pystyttämiseen. (Haavio 1942, 39, 124.) Haavion mukaan yleisesti ottaen miespuolinen kodinhaltija on naispuolista parempi ja toivotumpi ja takaa paremmin talon onnen ja menestyksen. Kodinhaltijan sukupuoli voi myös vaikuttaa onnen jakautumiseen miesten ja naisten töiden suhteen haltijan sukupuolen mukaan. (Haavio 1942,126-127, 129.) Metsänpeitosta päästettäessä haltijan sukupuoli tulee esiin mm. siinä, että metsänhaltijan rankaisutavat eroavat sen mukaan pidetäänkö syyllisenä nais- vai miespuolista haltijaa (Holmberg 1923, 38). (Tieto koskee perinnealuetta e.) Arkistoaineistossa sellaisissa harvoissa muistiinpanoissa, joissa verrataan nais- ja mieshaltijaa, naisvedenhaltijaa kuvataan kauniiksi, mutta äkäiseksi, kun taas mieshaltija nähtiin lempeänä (SKS KRA.Strömberg, Nelma 162.1936). Sen sijaan metsänhaltijan kuvauksessa mieshaltijan sanotaan tappavan ja naishaltijan elättävän (SKS KRA. Paulaharju, Samuli b)7896.1919). Yleisesti ottaen uskomusperinteessä kuitenkin sekä mies- että naishaltijaan liitetään sekä positiivisia että negatiivisia ominaisuuksia tilanteesta riippuen, eikä mielestäni voi aineiston pohjalta päätellä, että luonnonhaltijoiden kohdalla haltijan sukupuoli olisi millään tavalla määritellyt haltijan paremmutta tai myönteistä suhtautumista ihmiseen.

Haltijan sukupuolella voi kuitenkin päätellä olevan jonkinlaista merkitystä yhteisön arvoissa ja maailman kuvastajana, mutta mitä nämä merkitykset ovat vaatisi huomattavasti laajamuotoisempaa ja paremmin eri perinteenlajit huomioivaa lähestymistapaa, kuin mitä minulla on tämän tutkielman puitteissa ollut mahdollisuus tehdä. Eräs asia, joka tutkimusaineistossa kiinnitti huomioni, oli se miten vähän suomalais-karjalaisella alueella termiin ihminen liittyi sukupuolittuneita mielikuvia. Usein tunnutaan ajattelevan, että ihmisellä viitataan jollain tavalla helpommin mieheen, kuin naiseen, mutta tämä ei ainakaan veden- ja metsänhaltijaperinteen kohdalla pidä paikkaansa vaan termiä käytettiin yhtä lailla puhuttaessa naisen tai miehen piirteitä omaavasta olennosta. Muutenkaan olettamus siitä, että mieheyteen liitetään jollain tavalla positiivisempi mielikuvia kuin naiseuteen ei saa luonnonhaltijaperinteen kontekstissa vastakaikua, vaan sekä mies että naispuolisiin haltijoihin liitettiin sekä positiivisia että vaarallisia ominaisuuksia tilanteesta riippuen.

Haltijan sukupuolen suhde kokijan sukupuoleen tulee välillisesti ilmi vedenhaltijaperinteen niissä kertomuksissa, joissa haltijan kohtaamisen katsotaan ennustavan hukkumista tai haltijan tulkitaan vaativan ihmisuhrin näyttäytyen sen sukupuolen edustajana, jota kyseinen uhri tulee olemaan. Nämä maininnat ovat kuitenkin harvinaisia ja yksittäisiä, mutta saattavat antaa mielenkiintoista näkökulmaa haltijan olemukseen ja sukupuolen suhteeseen ihmisten elämänpiirin todellisuuteen.