Erkin päivä

Erkin päivän (18. toukokuuta) on katsottu ennakoivan kesän alkua. »Erkki ilman lämmittää». Alkaa oikea kesä, joka tulee viimeisten muuttolintujen, käen ja pääskysen mukana. Kylmät ilmat taakseen jättävää päivää luonnehdittiin monilla nimillä kuten »Eerikki vilunpoika peijakainen» ja »Ierikka viluperse».

Ajateltiin, että mitä säätä Erkkinä on eniten, sitä on kesässä vähiten. Jos Erkin päivänä on hyvin kylmä, silloin tulee lämmin kesä ja päinvastoin. »Erkki turjus turkki päällä, kesä kaikki paita päällä». Kylmä kesä oli myös tiedossa jos ukkonen jyrisi ennen Erkin päivää.

Koska aurinkoinen Erkin päivä tiesi pilvistä kesää, toivottiin päivälle vesisadetta. Sade oli merkki hyvästä viljavuodesta. Varsinaissuomalaisen sananparren mukaan »Eeriki aikune sare ja mittmaarjan pout ova parema ku kaik mailma kulla ja hopja!»

Kylissä vainioita ja niittyjä oli tapana pitää yhteiskäytössä Erkin päivään saakka. Silloin paimen otti karjan haltuunsa ja johti sen metsälaitumille. Lampailta kerittiin tänä päivänä huonohko erkinvilla ja kalamiehet virittelivät pyydyksiään vesistöihin.

Viljan tuleentumisaika voitiin laskea luonnonmerkeistä Erkin päivänä. Jos esimerkiksi päivän aikoihin näkyi sammakonpoikia, ruis tulisi tuleentumaan heinäkuiseen Jaakon päivään mennessä.

Kirjoittaja: Anssi Alhonen.