Pietarin eli Pekan päivä

Pietarin eli Pekan päivän aikaan (29. kesäkuuta) kesä on useimpina vuosina lämpimimmillään. Talvella pirtin uunin lämmittäessä voitiin sanoa, että on lämmintä »kuin Pietarin päivän aikaan». Hallaa ei tarvinnut enää pelätä ja aattoyön tuulista voitiin katsoa marjavuoden onnistumista. Jos tuuli pohjoisesta, tiesi se vähäistä marjasatoa.

Pietarin päivää vietettiin joutilaisuudessa, ainoastaan ongella saatettiin käydä. Päivän liittyvän pyhimyksen nimi mainitaankin monissa loitsuissa kalanhaltijan nimenä. Pieniä kaloja ongittaessa sylkäistiin koukkuun ja lausuttiin: »Anna Antti ahvenija, Pekka pienijä kaloja!»

Pietarin päivän perästä voitiin kylvää ruista poltettuihin kaskiin. Tarkempi päivä kylvöille katsottiin kuunvaiheiden mukaan. Joillakin alueilla Pietari oli lehtipuukasken hakkuupäivä, jonka jälkeen puut jätettiin kuivamaan ja odottamaan kaskenpolttoa.

Pekan päivänä odoteltiin jo heinänteon alkamista. Kauran sanottiin odottavan sadetta Pietariin saakka. Päivän jälkeen kaura lähtee kunnolla kasvamaan, jos on kasvaakseen. Samoin »ohra odottaa poikiaan» eli katsoo juhannukseen kestävän pikkukesän loppuun ja ottaa vasta sitten kasvuharppauksen.

Vaikka naurista kylvettiin jo Eskon päivänä, mainitaan myös Pietari hyvänä kylvöpäivänä. Silloin eivät »maakirput tai madot» sitä syö, eikä maa kasvaa enää niin innokkaasti rikkaruohoa. Kaikkein parhaana nauriin kylvöhetkenä pidettiin juhannuksen jälkeistä perjantaita, jonka vanha kansa tunsi itu- eli hikiperjantain nimellä.

Pietarin päivään on kuulunut tiettyjä askareita. Etelä-Suomessa emännät veivät Pietarin päivänä villavaatteet aitoista ja ullakoilta tuulettumaan, jotta koit eivät tärvelisi niitä vuoden varrella. Metsästä haettiin lehviä karjalle talvirehuksi ja vihtoja valmistettiin yhdessä. Tuohen sanottiin olevan Pietarin päivänä parhaimmillaan: paksua mutta ei vielä murtuvaa. Pietari olikin paras päivä hakea metsästä kattotuohet.